Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Wille Lönnberg (kesk.) on lähtenyt innolla uuteen pestiinsä Kråkö Bryggerillä. Kuvassa olutpanija Aki Uutela (vas.), Taste Ravintoloiden Antti Oras ja Oscar Ahonen sekä Bryggerin omistaja Robert Hägg.
Iina-Kaisa Viheriävaara
PORVOO, KRÅKÖ Kun Porvoon keskustasta matkaa viitisentoista kilometriä etelään, löytää itsensä Kråkön saarelta. Saaren etelärannalla sijaitsee rykelmä puutaloja, joiden tiloissa vuoteen 2017 saakka toimi Kråkön kyläkoulu.
Opinahjon tarinan päätyttyä tyhjilleen jääneiden koulurakennusten naapurissa asustelevat Robert Hägg ja Helena Rajalinna päätyivät tekemään elämää mullistavat kaupat, tarkoituksenaan perustaa olutpanimo.
– Huomasimme "Hellun" kanssa, että monien pienpanimoiden oluiden laatu vaihtelee eri erien välillä. Oli siis pakko alkaa tehdä itse, Hägg hymyilee.
Ja hyvä, että alettiin. Vuodesta 2020 aktiivisesti toiminut panimo on saavuttanut nopeasti suurta suosiota, mutta ei vain palkintopalleille päässeiden oluidensa ansiosta.
Vanhoissa koulurakennuksissa toimii panimon ja panimoravintolan lisäksi myös paja, ateljee ja galleria, joissa järjestetään monipuolista ryhmätoimintaa sekä taidenäyttelyitä.
Nyt hyvämaineiseksi kasvaneella Kråkö Bryggerillä puhaltavat muutoksen tuulet: uusi liiketoimintavastaava Wille Lönnberg on vauhdilla työstänyt uniikin ympäristön omaavan panimo-ravintolan potentiaalia ideoista teoiksi.
Innolla uuden pestin äärellä
Lönnberg suhtautuu innolla uuteen pestiinsä. Espoosta 14 vuotta sitten Porvooseen muuttanut myynti- ja markkinointitehtävien konkari kaipasi pitkän etätyöputken jälkeen virkistävää, paikallisempaa hommaa.
Listattuaan itselleen asioita, joita hän tulevalta työpaikaltaan kaipaisi, Kråkö Bryggerin liiketoimintavastaavan pesti tuli vastaan kuin tilauksesta.
– Soitin nopeasti Robille (Robert Hägg), että olisin todella kiinnostunut. Seuraavana päivänä istuimme jo samaan pöytään juttelemaan, hän kertoo.
Ensitapaamisesta lähtien tunne oli molemmin puolin toiveikas ja optimistinen.
– Lähtöasetelma oli todella hyvä kaikin puolin. Täällähän on erittäin monipuoliset palvelut ja hyvä pohja lähteä viemään yritys- ja ryhmätoimintaa eteenpäin, Lönnberg sanoo.
Lönnbergin mukaan Kråkö Bryggerin ja Taste Ravintoloiden yhteisbrändi tulee näkymään paikan visuaalisessa viestinnässä. Panimon nykyisen logon tilalle on suunnitteilla uusi, brändiä mukaileva logo.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Muutokset ovat jo käynnissä
Tähän asti Bryggerillä on ollut toimintaa kahdessa tontilla sijaitsevassa rakennuksessa, joista toisessa sijaitsee panimoravintola sekä panimo ja toisessa taidegalleria, paja ja ateljee. Kolmas rakennus on vastikään kunnostettu noin 80 hengen ravintolatilaksi, ja sitä on mahdollista jo varata erilaisiin yritys- ja ryhmäaktiviteetteihin.
Lönnberg on todella haukannut ison palan, mutta sen sulattelemisessa ei ole ilmennyt ongelmia. Liiketoimintavastaavan vasta viisiviikkoisen taipaleen aikana moni orastava muutos on ottanut tuulta alleen.
Lönnberg rakastui Kråkön oluisiin ensimaistamalla, ja halusi lähtä kehittämään ruokapuolta juomien laatua vastaavaksi.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Uutta, paikallista yhteistyötä
Yksi suurimmista muutoksista on juuri käynnistynyt yhteistyö Porvoossa panimon kanssa samoihin aikoihin aloittaneen Taste-ravintolayrityksen kanssa. Panimon ruokaravintolapuoli on ollut toistaiseksi suppea, ja tarjoilut ovat olleet enemmän naposteltavien kaltaisia.
– Ajattelin, että hyvän juoman kanssa tarvitaan myös loistava ruoka, Lönnberg selittää.
Keskusteltuaan ruokapuolen kehityssuunnista Häggin kanssa Lönnberg keksi soittaa yhdelle Taste Ravintoloiden perustajista, Oscar Ahoselle. Kolmea ravintolaa Porvoon keskustan alueella pyörittävä Taste on noussut paikallisten suosioon katuruokapainotteisten ravintoloidensa ansiosta. Yhteinen sävel löytyi heti ensisoiton aikana, ja yhteistyösopimus allekirjoitettiin nopeasti.
– Meillä oli hyvin samankaltaisia ajatuksia siitä, miten toimintaa olisi hyvä kehittää. Tarvitsemme tänne tyyppejä, joiden tekemiseen voi luottaa, Lönnberg kertoo.
Ahosen lisäksi Tasten puolelta toimintaa on mukana kehittämässä yksi yrityksen perustajakolmikon jäsenistä, Antti Oras.
– Olo on otettu, kun olemme saaneet tällaisen maineen, että meitä halutaan erikseen pyytää mukaan, hän hymyilee.
Taste Ravintoloiden Oscar Ahosen (vas.) ja Antti Oraksen yhteistyö Kråkö Bryggerin Wille Lönnbergin kanssa on sujunut mutkitta.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Toiminta laajenee ja menu uudistuu
Käytännössä panimon ja ravintolayrityksen yhteistyö tarkoittaa yhteisbrändin lanseeraamista, panimoravintolan menun uudistamista sekä catering-toiminnan laajentamista. Tarkoituksena on pitää panimoravintolaa auki yksityishenkilöille entisestä poiketen mahdollisimman paljon läpi kesän. Tasten kaksikon mukaan menu sisältää muista yrityksen ravintoloista tuttua, mutta myös jotain uutta.
– Menusta tulee meidän näköisemme, saaristoteemaisella twistillä. Sen näkee sitten, Ahonen vinkkaa.
Uudistetussa ravintolatilassa järjestetään yhä enemmän yritys- ja ryhmätilaisuuksia, ja tapahtumakalenteria on täytetty pitkälle kesään erilaisilla koko perheen tapahtumilla.
– Näistä voitaisiin nostaa lauantaina 11.5. järjestettävät avajaiset, Avoimet Kylät -päivä lauantaina 8.6. ja Rosvopaistijuhla lauantaina 6.7, Lönnberg kertoo.
Oluiden tuotanto kasvaa
Ruokapuolen kehittämisen lisäksi yksi Lönnbergin päätavoitteista on nostaa pienpanimotuotteiden profiilia.
– Nostamme panimopuolen tuotantokapasiteettia huomattavasti tämän ja ensi vuoden aikana. Uutta kalustoa löytyy jo ja on tulossa vielä lisää, hän kertoo.
Panimon pääpanija Aki Uutela suhtautuu uudistuksiin innolla ja hyppää kehityksen kelkkaan positiivisella asenteella. Oluiden valmistuksesta vastaava alan kokenut tekijä näkee ruokapuolen uudistuksissa aineksia myös oluiden kehittämiseen.
Onko panimon valikoimiinkin luvassa siis uutuusmakuja?
– Mahdollisesti. Sehän riippuu paljon siitä, mitä ruokapuolella tehdään, Uutela pohtii.
Päääpanija Aki Uutela vastaa pitkälti panimossa tuotettujen oluiden suunnittelusta ja valmistamisesta.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Ravintola auki toukokuussa perjantaisin ja lauantaisin
Uudistetun panimoravintolan avajaisia vietetään lauantaina 11.5. Toukokuun ajan ravintola on auki perjantaisin ja lauantaisin, ja kesäkuusta eteenpäin todennäköisesti useampana päivänä viikossa.
Oras, Lönnberg ja Ahonen kutsuvat ihmiset nauttimaan uniikin ympäristön tarjoamista elämyksistä.
– Tällaiset ympäristöt ovat harvassa. Täällä on paljon erilaisia elämyksiä, jotka menevät yllättävänkin hyvin yhteen, Lönnberg hehkuttaa.
– Ruokahan voi olla jo itsessään elämys, Oras kommentoi.
Taiteilija Helena Rajalinna on ylpeä vanhaan koulurakennukseen pystytetystä ateljeesta. Kesäkuussa samassa rakennuksessa sijaitsevassa galleriassa nähdään taiteilijan kala-aiheinen keramiikkanäyttely.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Kråkö Bryggerin panimoravintolan tiskiä vartioi varis. Kraa!
Iina-Kaisa Viheriävaara
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot