AS­KO­LA Ron­nie Hole toi­mi liki 20 vuot­ta po­lii­si­na Por­voos­sa Itä-Uu­den­maan po­lii­si­lai­tok­sel­la, kun­nes hän päät­ti ko­keil­la sii­pi­ään yrit­tä­jä­nä.

– Äk­ki­sel­tään voi­si ku­vi­tel­la, et­tei po­lii­sin ja va­lo­ku­vaa­jan am­ma­teis­sa ole mi­tään yh­teis­tä, am­ma­tin­vaih­ta­ja Ron­nie Hole, 45, sa­noo.

– Mo­lem­mis­sa on kui­ten­kin pu­nai­se­na lan­ka­na hy­vät vuo­ro­vai­ku­tus­tai­dot.

Sekä po­lii­sin et­tä va­lo­ku­vaa­jan pi­tää osa­ta rau­hoit­taa, tu­kea, kuun­nel­la ja lu­kea ih­mis­tä.

– Kar­ri­koi­dus­ti sa­not­tu­na po­lii­sin työs­sä ih­mi­set ei­vät ha­lua koh­da­ta mi­nua, ei­vät uh­rit ei­vät­kä epäil­lyt, mut­ta on ka­me­ran­kin edes­sä pe­lot­ta­vaa. Va­lo­ku­vaa­jan ja ku­vat­ta­van vä­li­nen luot­ta­mus ja vuo­ro­vai­ku­tus on tär­ke­ää.

Po­lii­sin ura on mo­nen lap­sen ja nuo­ren haa­ve­am­mat­ti, mut­ta Hole pää­tyi po­lii­sik­si vain, kos­ka ei kek­si­nyt lu­ki­oi­äs­sä muu­ta­kaan.

– Ta­ri­na on tyl­sä: olin Kä­py­län lu­ki­os­sa ruo­ka­tau­ol­la ja pu­huim­me sii­tä, mitä kou­lun jäl­keen te­ki­si. Joku sa­noi, et­tä voi­si ha­kea po­lii­sik­si ja mie­tin, et­tä sin­ne­hän sitä voi­si­kin ha­kea. Olen ai­na ol­lut em­paat­ti­nen ja aut­ta­mis­ha­lui­nen, jo­ten aja­tus sai lä­hi­pii­ril­tä­ni­kin kan­na­tus­ta.

Aluk­si po­lii­sin työ oli jän­nit­tä­vää. Hole oli Hel­sin­gis­sä kent­tä­töis­sä ja aje­li po­lii­si­au­tol­la pit­kin kau­pun­kia.

– Mie­lee­ni on elä­väs­ti jää­nyt ihan en­sim­mäis­tä työ­har­joit­te­lu­päi­vis­tä­ni jän­nit­tä­vä ”ase­keik­ka”. Joku oli hei­lu­nut tak­sis­sa pys­syn kans­sa ja uhan­nut sil­lä ohi­kul­ki­joi­ta. Jär­ky­tyin, et­tä täl­lais­ta­ko tämä po­lii­sin pe­ru­sar­ki on. Kii­reel­li­sel­le teh­tä­väl­le läh­ties­säm­me ker­ta­sin pääs­sä­ni juu­ri opit­tu­ja tak­tii­koi­ta ja jän­nit­ti ko­vin. Py­säy­tim­me au­ton ja kyy­dis­sä oli hu­ma­lai­sia, jois­ta yh­del­lä leik­ki­a­se kä­des­sä.

– Muis­tan, mi­ten sai­raan ma­gee­ta nuo­re­na kons­taa­pe­li­na oli, kun sain ajaa ke­sä­öi­tä ym­pä­riin­sä – ja sii­tä mak­set­tiin ihan palk­kaa­kin, Hole nau­raa.

– Ilman vaimon tukea en olisi lähtenyt tähän. Se että Päivi potki persuksille, oli ratkaisevaa, sanoo Hole.

Merja Forsman

Pian Hole siir­tyi Hel­sin­gin kau­pun­ki­kort­te­leis­ta Por­voon po­lii­si­a­se­mal­le ja kent­tä­töi­hin laa­jal­le Por­voon–Si­poon–Por­nais­ten alu­eel­le. Työ oli mu­ka­vaa, mut­ta rei­lun kym­me­nen kent­tä­työ­vuo­den jäl­keen Hole al­koi ko­kea yö­vuo­rot ras­kaik­si.

– En enää pa­lau­tu­nut. Olin päi­vi­sin­kin vä­sy­nyt ja kärt­tyi­nen, Hole ker­too.´

– Kun siir­ryin tut­kin­taan olin on­nes­ta soi­ke­a­na, kun sain nuk­kua joka yö. Se ava­si sil­mä­ni: täl­lais­ta­kin elä­mä voi ol­la.

Sa­moi­hin ai­koi­hin Hole hank­ki en­sim­mäi­sen di­gi­ka­me­ran­sa. Erää­nä päi­vä­nä mies ku­va­si ty­tär­tään, joka hei­lut­te­li hiuk­si­aan.

– Räp­sin ku­via ka­me­ran au­to­ma­tii­kal­la ja hiuk­siin tuli liik­keen tun­tua. Kat­soin ku­vaa ja mie­tin, et­tä on­pa si­ka­ma­kea, kuin mai­nos­ku­vis­sa. Funt­sin, et­tä pys­tyi­sin­kö ot­ta­maan täl­lai­sia oi­ke­as­ti.

Hole al­koi opis­kel­la va­lo­ku­vaus­ta kir­jo­jen, in­ter­ne­tin ja Yo­u­tu­ben avul­la. Hän pe­rus­ti toi­mi­ni­men ja teki si­vu­toi­mi­ses­ti keik­ko­ja ku­vaa­ja­na.

– Ku­vaa­mi­seen tuli ju­ma­la­ton in­to­hi­mo. Ys­tä­vät heit­ti­vät, et­tä ”pi­täi­si­kö Roni sun ryh­tyä täys­päi­väi­ses­ti va­lo­ku­vaa­jak­si”, mut­ta mi­nul­la oli tosi vah­va po­lii­si-iden­ti­teet­ti. Olen Roni-po­lii­si, ja täs­tä tu­lee elä­ke­vir­ka­ni. Tämä on var­ma työ.

Holen intohimo on ihmisten kuvaus. – Kun näen kauniin maiseman, ajattelen, että jos siinä seisoisi joku, kuvasta tulisi parempi.

Merja Forsman

Kun ko­ro­na al­koi vuon­na 2019 ja ora­van­pyö­rien lii­ke hi­das­tui ym­pä­ri maa­il­man, Ho­les­sa lii­kah­ti jo­kin.

– Oli tal­vi­nen työ­päi­vä. Na­put­te­lin jo­tain pöy­tä­kir­jaa ja tuli sel­lai­nen fii­lis, et­tä hit­to. Jos en nyt tee jo­tain, sit­ten on ihan tur­ha jos­si­tel­la.

Hole haki Tuu­su­laan Pek­ka Ha­lo­sen aka­te­mi­aan me­dia-alan ja ku­val­li­sen il­mai­sun pe­ru­so­pin­toi­hin ja tuli va­li­tuk­si. Seu­raa­vak­si Hole haki opin­to­va­paa­ta, et­tä tur­va­köy­si säi­lyi­si en­ti­seen työ­paik­kaan.

– Opin­not tun­tui­vat ke­sä­lei­ril­tä. Moni meis­tä opis­ke­li­jois­ta tuli jo pi­dem­pään kes­tä­nees­tä jär­jes­tel­mäl­li­ses­tä sekä hek­ti­ses­tä työ­e­lä­mäs­tä ja mie­tim­me, mi­ten jär­jet­tö­män eri­lais­ta tai­tei­li­ja­kou­lus­sa oli. Ai­ka­tau­lut ei­vät ol­leet niin jus­tiin­sa ja tun­nel­ma ren­nom­pi. Pik­ku­hil­jaa opin, et­tä asi­oi­ta voi hoi­taa il­man pu­ris­ta­mis­ta­kin. Se oli mah­ta­vaa ja stres­si­tön­tä. Teki hy­vää täl­lai­sel­le van­hal­le kons­taa­pe­lil­le.

Opis­ke­lu oli eri­lais­ta kuin nuo­rem­pa­na. Hole toi­vo­mal­la toi­voi li­sä­teh­tä­viä ja asi­oi­den sy­väl­li­sem­pää kä­sit­te­lyä.

– Mi­nul­le kävi munk­ki. Esi­mer­kik­si opet­ta­jam­me Ee­ro Kok­ko oli erit­täin hy­vin ajan hen­ges­sä kiin­ni ja ope­tus oli laa­du­kas­ta. Hä­nen avul­laan sain har­joit­te­lu­pai­kan­kin va­lo­ku­vaa­ja Ma­rek Sa­bo­ga­lil­le, joka on tosi tai­ta­va va­lo­ku­vaa­ja ja muu­ten­kin hyvä tyyp­pi. Opin hä­nel­tä ihan hir­ve­äs­ti ja yh­teis­työm­me jat­kuu edel­leen.

Hole tu­tus­tui kou­lus­sa myös vi­de­oi­den te­ke­mi­seen.

– En­sim­mäi­sel­lä vi­de­o­tun­nil­la il­moi­tin opet­ta­jal­le, et­tä en aio teh­dä vi­de­oi­ta tu­le­vai­suu­des­sa, iki­nä. Viik­koa myö­hem­min en muu­ta ha­lun­nut­kaan teh­dä, Hole ker­too.

Kun opin­not oli­vat lo­pus­sa ja Hole oli päät­tä­nyt, et­tei pa­laa enää po­lii­sik­si, vat­saa vään­si.

– Vet­kut­te­lin pää­tös­tä pit­kään ja kun olin teh­nyt pää­tök­sen, sii­tä ker­to­mi­nen tun­tui tosi pa­hal­ta. Var­sin­kin, kun yh­tään va­lo­ku­vaus­keik­kaa ei ol­lut vie­lä tie­dos­sa.

– Ilman vaimon tukea en olisi lähtenyt tähän. Se että Päivi potki persuksille, oli ratkaisevaa, sanoo Hole.

Merja Forsman

Nyt Ho­lel­la on va­jaa vuo­si yrit­tä­jyyt­tä ta­ka­na. Asi­ak­kai­ta on ol­lut jon­kin ver­ran.

– Li­sää sai­si ol­la. Pi­tää vie­lä har­joi­tel­la it­sen­sä myy­mis­tä, sitä opis­ke­len. Pus­ka­ra­dio tuo ai­ka pal­jon yk­si­tyis- ja yri­ty­sa­si­ak­kai­ta, ja ete­nen va­ro­vai­sen luot­ta­vai­ses­ti.

Kai­paa­ko Hole mi­tään po­lii­sin työs­tä?

– Pit­kää by­rok­ra­ti­aa, mies sa­noo ja nau­raa.

– Pal­jon se an­toi ja pal­jon olen näh­nyt. Työ po­lii­si­na toi elä­män­ko­ke­mus­ta. Se, mitä kai­paan Por­voon tut­kin­nas­ta, on hyvä yh­teis­hen­ki, tii­vis po­ruk­ka ja kah­vi­het­kien jon­nin­jou­ta­va jut­te­lu. Pi­din sitä it­ses­tään sel­vyy­te­nä, ja nyt ym­mär­rän, mi­ten tär­ke­ää se oli.

Hole ei kui­ten­kaan kadu am­ma­tin­vaih­dos­taan.

– Oli­han täs­sä kai­ken­nä­köis­tä pel­koa: olen­ko riit­tä­vän hyvä, voin­ko täs­sä iäs­sä, on­ko täs­sä mi­tään jär­keä… Jos en on­nis­tu, voin sa­noa, et­tä ai­na­kin olen ko­keil­lut.

– Vaik­ka tämä oli­si vain kir­kas täh­den­leh­to, olen tyy­ty­väi­nen it­see­ni ja sii­hen, et­tä us­kal­sin teh­dä tä­män va­lin­nan. Ai­ka kan­nat­taa yrit­tää, ja ai­na voi pa­la­ta po­lii­sik­si.