Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Kari Hiltunen on uinut Kokonniemessä 60-luvulta lähtien. Siitä muistuttaa rintaan jäänyt arpi. / Nykyään mies ui lähinnä sisätiloissa. – Vanhana kilpauimarina avovesi on aina vähän liian kylmää, Hiltunen sanoo.
Merja Forsman
PORVOO, KOKONNIEMI Tiistain tuulisena aamuna Kokonniemen maauimalassa on hiljaista. Muutamat koululaiset ovat jättäneet Joponsa rannalle ja uskaltautuneet viileään veteen.
Kari Hiltunen, 66, istuutuu rannan penkille ja katselee vastarannalle.
– Rupesimme käymään täällä jo 1960-luvun alussa. Faija laittoi minut tänne uimakouluunkin, ja harjoittelimme uintiliikkeitä ensin rannalla. Kun sitten piti mennä veteen, se oli niin turkasen kylmää, että kävin vain sen kerran siinä uimakoulussa, Hiltunen nauraa.
Kalseasta alusta huolimatta Hiltunen kiinnostui myöhemmin uimisesta niin, että aloitti 12-vuotiaana kilpauinnin vasta-avatussa uimahallissa ja on uinut kilpaa tai valmentanut uimareita lähes näihin päiviin saakka.
Tältä Peippolan hiekkakuopalla näytti vuonna 1972. Rannalla oli hyppypaikka, liukumäki ja BS-PU:n avantouintiseuran pukukoppi. Kuva: Porvoon museo, Georg Christiern.
Porvoon museo / Georg Christiern
Peippolan maauimala 1960-luvulla. Kuva: Porvoon museo, Eino Nurmi.
Porvoon museo / Eino Nurmi
Rautaromua kuopan pohjalla
Peippolan hiekkakuoppa eli nykyinen Kokonniemen maauimala on ollut tärkeä osa koululaisten kesälomia jo 1950-luvulta lähtien. Uimala syntyi, kun vanhan ja äkkijyrkän hiekanottopaikan pohjaan alkoi kertyä pohjavettä.
Alueella oli aikaisemmin muitakin monttuja, jotka sittemmin täytettiin.
Peippolan hiekkakuoppa oli aluksi täynnä roinaa: veden alle jääneitä kaapeleita, rautaromua ja vaikka mitä.
Vielä 1960-luvulla kuopalla oli suuret ruosteiset hiekanottokauhat ja vaijerit, joilla aikoinaan nostettiin hiekkaa.
– Minulle jäi siitä arpi rintaan, kun törmäsin vedessä yhteen vaijerinpätkään, Hiltunen kertoo.
Sittemmin kuopasta on poistettu paljon romua, ja sitä siivotaan yhä sukeltajien avulla.
Kokonniemen maauimala on syvimmillään lähes 20 metriä. Vaikka vesi haiskahtelee, se on ainakin vielä tähän aikaan vuodesta oikein uimakelpoista.
Mika Laine
Kaupungin ja maalaiskunnan rannat
Hiltuselle Peippolan maauimala oli kesäisten retkien kohde, jossa vietettiin aikaa ystävien seurassa.
– Tuossa oikealla oli hiekkainen rinne, jolta oli mukava vierittää isoja kivenjärkäleitä alas veteen, Hiltunen naurahtaa.
Rinteen alla kulki polku, jolla piti kulkea varovasti, etteivät kivet osuisi päälle.
– Tätä rantaa kutsuttiin kaupungin ja tuota vastapäistä maalaiskunnan rannaksi, Hiltunen kertoo ja viittoo maauimalan yli.
Uintireissujen jälkeen Hiltusella oli tapana suunnata isänsä verstaalle limonaatille.
Kokonniemen maauimalaa kutsuttiin aiemmin Peippolan hiekkakuopaksi. Sen kaupungin puolta kutsuttiin kaupungin rannaksi ja toista maalaiskunnan rannaksi. – En ole varma, menikö raja ihan niin, mutta niin näitä rantoja nimitettiin, Kari Hiltunen muistelee.
Mika Laine
Kokonniemen maauimalan läheisyydessä on ulkokuntosali.
Merja Forsman
Joku toi kaloja hiekkakuopalle
Peippolan hiekkakuopalle nousi melko varhain hyppytornit ja BS-PU:n avantouintiseuran pukukoppi. Rannalle pystytettiin myös turva- tai poijunarut, että lapset ja uimataidottomat eivät vahingossa päätyisi liian syvälle. Onhan hiekkakuopan syvin kohta lähes 20 metrin syvyydessä.
Jossain vaiheessa 1950–60-lukujen vaihteessa hiekkakuoppaan tuotiin kaloja.
– Joku tiesi nimetä henkilönkin, mutten muista kuka se oli, Hiltunen sanoo.
Nykyään Kokonniemen maauimalassa on myös pukukopit ja suihkut, leikkipuisto, lentopallokenttä, kioski ja rannan ylälaidalla ulkokuntosali.
Tulevaisuudessa maauimalan laidoilta saattaa löytyä yhtä ja toista muutakin, jos kaupungin huimat suunnitelmat toteutuvat.
Peippolan hiekkakuopalle tuotiin hyppytorni jo varhaisessa vaiheessa.
Merja Forsman
Kokonniemen maauimalassa on leikkipuisto, pukukopit, suihkut, vessat, pieni kioski ja rantalentopallokenttä. Kesäisin maauimalassa on uimavalvontaa.
Merja Forsman
Lapset kasvavat, kun niitä kastelee
– Tämä maauimala on tavattoman tarpeellinen paikka, kun se on näin lähellä keskustaa, Hiltunen kehuu.
– Lapsethan kasvavat, kun niitä kastelee. He tarvitsevat vettä, aurinkoa ja ravintoa. Vanhempien pitäisi viedä lapsiaan useammin veteen.
Uintivalmentajana aikoinaan toiminut Hiltunen ei enää käy Kokonniemessä uimassa. Viimeksi hän pulikoi näissä vesissä jokamiestriathlonissa vuosia sitten.
Nykyään Hiltunen ui muissa vesissä. Viime vuonna hän ylitti Balaton-järven viiden kilometrin matkan yhdessä noin 10 000 muun ihmisten kanssa. Hän on osallistunut myös ikämiesten SM-uintikisoihin.
Hiltunen on opettanut uintia myös koirille.
– Koirille on samat ohjeet kuin lapsille: tassujen tulisi pysyä vedenpinnan alla ja takapuolen pinnan lähellä, Hiltunen opastaa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot