Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
The Fuusion alkuperäisjäsenet ovat rumpali Osmo "Osku" Vainio (yläkuva) ja kosketinsoittaja Heikki Hynninen (alhaalla vas.). Soolokitaristi Kim Engström liittyi bändiin hieman perustamisen jälkeen.
Marko Wahlström
PORVOO–LOVIISA Se oli muistaakseni elokuun ensimmäinen viikonvaihde, porvoolainen Heikki Hynninen sanoo koskettimien takaa treenikämpällä.
– Tulimme mökiltä, ja Osku (Osmo Vainio), Harry (Andersson) ja Olli (Olavi Pitkänen) olivat odottamassa pihalla.
Elettiin vuotta 1974, kun The Fuusio -orkesterin ensitahdeista oli päätetty kerkkoolaisen omakotitalon pihalla.
Pukkilasta kotoisin oleva kosketinsoittaja Heikki Hynninen on toinen The Fuusion alkuperäisjäsenistä. – Näihin 50 vuoteen riittää' paljon muistorikkaita keikkoja, kuten vaikkapa juhannuskeikka Padasjoella vuonna 1995, hän kertoo.
Marko Wahlström
"Syntyi ajatus, että voisin alkaa omissa nurkissa rapsutella"
Yhtäjaksoisesti 50 vuotta koossa olleen porvoolaisbändin synnyn taustalla on tarina, jonka keskiössä on WSOY:n käsilatojan opissa ollut porvoolaiskitaristi.
– Olin soittanut tanssimusiikkia paikallisissa bändeissä, kun tuli mahdollisuus lähteä soittamaan etäämmälle, Osmo Vainio kertoo.
Mies muistelee lahtelaisbändillä olleen keikkoja puolen vuoden ajan joka viikonloppu ja parhaimpina kolme.
– Kaikki keikat kahta lukuunottamatta olivat Jyväskylän pohjoispuolella. Terveys alkoi mennä, joten mietin, että tämä ei ole ainakaan mun hommaa. Syntyi ajatus, että voisin alkaa omissa nurkissa rapsutella, nykyisin rumpukapuloita heilutteleva Vainio jatkaa.
– Perinteisten tanssitapahtumien väki alkaa olla iäkästä, eikä välttämättä lähde paikalle. On kuitenkin hienoa, että vielä löytyy urhoollisia kavereita, jotka jaksavat järjestää keikkatilaisuuksia, rumpali Osmo "Osku" Vainio sanoo ja kiittää loviisalaista Tomas "Tumppi" Björklundia.
Marko Wahlström
"Emme jumittuneet muuhun kuin tanssimusaan"
Porvoolaisyhtyeen ohjelmisto koostuu suomen-, ruotsin- ja englanninkielistä kappaleista.
– Niitä on monta sataa, mutta soittokelpoisia löytynee satakunta, Vainio arvioi.
Juhlavuotensa aloittava yhtye soittaa ensi lauantaina Loviisan nostalgisissa kevättansseissa kolme settiä, joista jokainen sisältää tusinan verran kappaleita.
– Luvassa on valssia, tangoa, iskelmää, 1950-luvun rokkia ja Svensk toppen -biisejä, kitaristi Kim Engström kertoo.
Yhtyeen jäsenet ovat todenneet, että keikkoja lähialueelta saadakseen ohjelmiston tulee olla monipuolinen ja -kielinen.
– Olemme fuusio-orkesteri, joka soittaa monipuolista tanssimusiikkia, Vainio, Hynninen ja Engström kuvailevat miettiessään bändin genreä.
– Emme jumittuneet mihinkään muuhun kuin tanssimusaan, Vainio naurahtaa.
Kitaristi Kim Engströmin mukaan monipuolinen ja -kielinen keikkasetti on edellytys sille, että yhtyeelle riittää keikkoja. Taustalla kosketinsoittaja Heikki Hynninen.
Marko Wahlström
"Kyläjuhlat ovat voimissaan ja keräävät paikalle nuoria"
Puolen vuosisadan aikana yhtye on luonut oman tunnettuutensa.
– Silloin, kun Suomessa oli nousuaika (1980-luvun loppu), soitimme paljon yritysten VIP-tapahtumissa. Olimme esiintymässä esimerkiksi tilaisuudessa, johon paikallinen kiinteistönvälittäjä (Ulla-Maija Honkanen) kutsui asiakkainaan olleita asunnonostajia.
Yritystilaisuuksien lisäksi keikkarepertuaariin ovat kuuluneet häät ja syntymäpäivät,
– Tällä hetkellä hääkeikat ovat vähissä, kun ne vielä joitakin vuosia sitten muodostivat 70 prosenttia kaikista keikoistamme, Engström kertoo.
Erilaiset kyläjuhlat ovat porvoolaisyhtyeen tyypillisimpiä keikkoja.
– Ne ovat vielä voimissaan, ja keräävät paikalle nuoriakin. Sen takia ohjelmiston pitää olla monipuolinen, Engström jatkaa.
Tällä hetkellä keikkatilanne bänditasolla on vähentynyt huimasti.
– Tilaisuuksia ei vain yksinkertaisesti järjestetä enää niin paljon. Tilanne on sama niin täällä kuin Mäntsäläntien pohjoispuolella: yleisökato on käynyt ja tansseihin lähtevät yli 60-vuotiaat, jos jaksavat tai kykenevät, Vainio sanoo.
Miksauspöydällä treenikämpältä löytynyt bändin käyntikortti 1980-luvulta.
Marko Wahlström
Vuosikaudet Seurahovin vakioyhtye
Keikkoja yhtyeelle on kertynyt 50 vuodessa niin paljon, että kokonaismäärää on vaikea muistaa.
Fuusion yksi vakiokeikkapaikoista yhtyeen perustamisesta aina 1990-luvun alkuun oli hotelli–ravintola Seurahovi.
– Tehtävämme oli soittaa ravintolan kuukausibändien vapaapäivinä. Soitimme sunnuntain päivätansseissa ja teimme iltakeikkoja, Vainio jatkaa.
Fuusion takavuosien keikkapaikkoja Porvoossa ovat olleet myös ravintolat Crystal ja Populus sekä Iris-opetusravintola.
– Heikin kanssa kahdestaan olemme tehneet myös saarikeikan Vähä-Pellinkiin. Saarikeikkoja on ollut myös Pernajan Sandössä ja Porvoon Pirttisaaressa.
Vuosien varrella yhtye on kolunnut läpikotaisin myös itäisen Uudenmaan seuratalot Sipoon Hangelbystä alkaen.
– Askolan Kartanoravintolalla olimme soittamassa Porvoon Citymarketin henkilöstöjuhlissa kauppiasyrittäjä Pauli Korvensyrjän aikana. Myös Kiialan ja Prestbackan kartanoissa olemme soittaneet.
Bändikuva 1970-luvulta. Kuvassa Heikki Hynninen (vas.), Harry Andersson, Osmo Vainio, Seppo Soiramo ja Kim Engström.
The Fuusion kuva-arkisto
Yhtye kiertänyt myös Loviisan seutua ahkerasti
Loviisan seutu on tullut yhtyeelle tutuksi koko bändin historian ajalta.
– Seurahuone on legendaarinen paikka, jossa säestimme 1980-luvun alussa porvoolaista Tapio Heinosta (1941–1985). Näyttelijä Kalle Juurelaa (1929–2010) olemme säestäneet toisaalla Loviisassa, Vainio ja Hynninen muistelevat.
Tämän ajan viimeisimmät keikat Loviisassa ovat olleet Kuggomin Perinnekeskuksessa.
– Olemme esiintyneet myös pursiseura ÖNS:n paviljongilla, hotelli–ravintola Ziltonissa ja Askolinien kesäkartanossa Sjögårdissa Isnäsissä, Vainio kertoo.
Itäisen Uudenmaan lisäksi Fuusion keikat ovat suuntautuneet myös Elimäelle, Helsinkiin, Padasjoelle, Nurmijärvelle ja Turkuun.
– Muutamia keikkoja olemme soittaneet Helsingin Yliopiston Anatomian laitoksen ja Turun Yliopistollisen Keskussairaalan syöpäosaston tohtorikaronkoissa. Korian upseerikerholla olemme soittaneet yhdet häät, Vainio sanoo.
Fuusion säestettäviä ovat matkan varrella olleet muun muassa lapinjärveläinen Arja-Anneli, Kai Lind, Ragni Malmsten (1933–2002), Erkki Liikanen, Juha Laitila ja Ari Klem.
– Monet säestettävät ovat paljastuneet meille yllättäen vasta keikkapaikoilla, Vainio kertoo.
Bändin repertuaariin kuuluu useampi sata kappaletta, joista yhtye valikoi jokaiselle keikalle sopivat.
The Fuusion kuva-arkisto
The-etuliite – "ettei kukaan sekoita fuusiojazziin"
Mistä syntyi nimi orkesterille?
– Se oli Pitkäsen Ollin faija, joka keksi nimen. Meillä oli treenikämppä Pitkästen pihapiirin vanhassa kanalassa, Vainio kertoo.
Harjoitusten jälkeen bändin jäsenet istuivat kahvilla.
– Näen vieläkin silmissäni keinutuolissa istuneen Ollin faijan, joka sanoi, että "laittakaa nimeksi Fuusio; se toimii missä ja kuinka kauan vaan", Vainio jatkaa.
Ja nimi on osoittautunut toimivaksi.
– Lisäsimme nimen alkuun The siinä vaiheessa, kun olimme jo kitarabändi. Se kuvasti sen hetken Agents-tyylistä toimintaa, Kim Engström sanoo.
– Ja ettei kukaan sekoita fuusiojazziin, Heikki Hynninen lisää.
Yhtyeen jäsenet treenaavat säännöllisesti keskiviikkoisin.
– Olemme varanneet yhden illan täysin harrastukselle, Vainio sanoo.
The Fuusio -yhtyeen muodostavat Kim Engström (vas.), Mårten Gundersen, Osmo Vainio, Tuomo Lilja ja Heikki Hynninen.
Thor-Gustaf Wiksten
Juhlava keikka suunnitteilla myöhemmin tänä vuonna
The Fuusio on juhlinut yhtyeen taivalta viimeksi 25 vuotta sitten.
– Silloin Iriksessä järjestetyissä juhlissa oli yhteensä 11 miestä yhtä aikaa lavalla soittamassa ja laulamassa, Heikki Hynninen muistelee
Kevättanssien jälkeen bändillä on tiedossa joitakin yksityisiä ja yrityskeikkoja.
– Vapaitakin viikonloppuja on vielä, Hynninen hymähtää.
Bändin on tarkoitus järjestää myöhemmin tänä vuonna myös juhlakeikka.
– Sinne on tarkoitus saada kaikki kynnelle kykenevät soittajat mukaan, Vainio kertoo.
Porvoolaisyhtyeen matka jatkuu.
– Enimmäkseen on ollut kivaa. Sitähän ei voi välttää, että jossain vaiheessa olisi myös harmillisia ajanjaksoja, Vainio sanoo.
Taloudellisessa mielessä nykyinen kokoonpano ei ole liikkeellä.
– Eihän tätä tekisikään, jos tämä ei olisi kivaa, Hynninen muistuttaa.
»» Nostalgiset kevättanssit The Fuusion tahdissa Loviisan Seurahuoneella (Kuningattarenkatu 24) lauantaina 9.3. kello 20 alkaen (ovet aukeavat kello 19, paikalla täydet anniskeluoikeudet). Lavalle nousee myös Tomas "Loviisan Tumppi" Björklund. Tiedustelut: 044 258 2089. Liput myy ennakkoon Loviisassa Macu's Music, Karvonen Shop, Värisilmä ja Fellmanni.
FAKTA
The Fuusio
» Alkuperäisen bändin kokoonpanoon kuuluivat Osmo "Osku" Vainio, Harry Andersson, Olavi "Olli" Pitkänen ja Heikki Hynninen.
» Nykyään bändiin kuuluvat Osmo "Osku" Vainio (rummut), Heikki Hynninen (koskettimet), Kim Engström (soolokitara), Tuomo Lilja (laulu ja rytmikitara) ja Mårten Gundersen (basso).
» Vuosien varrella bändissä on ollut lähes 30 eri soittajaa – vakituisesti tai tuuraamassa. Heitä ovat olleet muun muassa Seppo "Sipi" Soiramo, Raine Salminen, Pekka Saarnikko, Stefan Paavola, Thomas Nybondas, Erkki Salmi, Jarno Kuusisto, Rabbe Fredriksson, Kribe Åberg, Reidar "Relle" Westman ja Pekka Hartolahti.
»» Lue myös: Lavojen konkarit – The Fuusio tanssittanut jo 45 vuotta
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot