Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Mustonen muistuttaa, että diakoniatyötä tekevän tulee olla itselleen armollinen/Diakonin työssä hengellisyys on luonnollisesti yksi tukipilareista.
Mika Laine
LOVIISA Agricolan suomalaisen seurakunnan diakonin Marjo Mustosen päivä alkoi puhelinpäivystysvuorolla, kuten usein maanantaisin ja torstaisin. Kun Mustosella ei ole päivystysvuoroa, puhelimeen vastaa kollega Kari Martikainen.
– Kyllä meidät tavoittaa puhelimitse muulloinkin. Ei ole niin jäykkää tämä meidän työmme. Ei meillä ole oikein työaikojakaan, Mustonen sanoo.
Seurakunnan tämän syksyn tapahtuma- ja toimintakalenteri on äskettäin jaettu koteihin, ja moni soittaa kysyäkseen tulevista tapahtumista ja retkistä. Mustonen on vastaillut ihmisten kysymyksiin ja kulkenut loviisalaisten rinnalla auttaen ja tukien 40 vuotta.
– Kun aikoinaan oli puhelin ja kirjeet, niin nykyään meihin otetaan yhteyttä hyvin monen eri kanavan kautta. On sähköposti, WhatsApp, tekstiviestit ja Messenger. Työmme on paitsi auttaa, myös ohjata ja neuvoa. Meiltä kysytään hyvin erilaisia asioita. Sellaisiakin, jotka eivät kuulu meidän toimialaamme. Mutta aina neuvomme eteenpäin, Mustonen kuvaa diakoniatyön arkea.
Hän puhuu mieluummin ”meistä” kuin itsestään. Kollegaa Kari Martikaista ja vanhustyön parissa projektityöntekijänä toimivaa Jeannette ”Nette” Sjögård-Anderssonia hän kiittää, kuten koko seurakunnan porukkaa.
– Yksin ei tarvitse päätöksiä tehdä, hän toteaa.
Mustonen muistuttaa, että diakoniatyötä tekevän tulee olla itselleen armollinen/Diakonin työssä hengellisyys on luonnollisesti yksi tukipilareista.
Mika Laine
"Mikään inhimillinen ei ole meille vierasta"
Diakoni näkee työssään koko elämän kirjon, ja yleensä sen nurjan puolen. On päihde- ja mielenterveysongelmia, talousvaikeuksia, yksinäisyyttä, sairautta, rikollisuutta, väkivaltaakin. Monenlaista inhimillistä hätää.
Diakoni tukee vaikeassa elämäntilanteessa, jotta kaikille ihmisille saataisiin ihmisarvoinen elämä. Tuki on hengellistä, taloudellista, sosiaalista ja terveydellistä.
– Mikään inhimillinen ei ole meille vierasta. Seurakunnalla on onneksi hyvä työnohjaus ja tietenkin työkavereiden tuki auttaa jaksamaan. Eikä aina tarvitse jaksaakaan. Elämään kuuluvat vaikeatkin hetket, myös meille diakoniatyöntekijöille, Mustonen pohtii.
Mustonen on ollut työnsä ansiosta aitiopaikalla katsomassa yhteiskunnan muuttumista neljän vuosikymmenen ajan. Hän oli hieman yli parikymppinen aloittaessaan diakonina syyskuussa 1984. Silloin Loviisassa toimi Loviisan suomalainen seurakunta, joka muuttui vuonna 2019 nykyiseksi Agricolan suomalaiseksi seurakunnaksi. Diakonin toimintapiiri on laaja.
– Kun aloitin, alueena oli Loviisan keskusta, vanha Loviisa. Sekin oli jaettu ruotsalaisen seurakunnan kanssa. Nyt alue on valtava Isnäsistä Ruotsinpyhtäälle ja Porlammin ylikin. Tämä on ehkä suurin muutos työssäni näiden vuosien varrella, Mustonen sanoo.
Mustosen työpaikkana on kaunis puutalo. Ympärillä on valoisa puutarha.
Mika Laine
"1990-luvun laman jälkiä me näemme edelleen"
Muutakin muutosta on toki ollut. Kun Mustonen 1980-luvulla aloitti työt diakonina, elettiin nousukautta, sellaista juppi-meininkiä, mitä Mustonen karsastaa. Oli A- ja B-luokan ihmisiä. Vanhuksia oli väestössä suhteessa vähemmän, ja eläkeläisyhdistysten toiminta oli vireää.
– Seurakunta ei lähtenyt kilpailemaan niiden kanssa, vaikka vanhustyötä teimmekin, Mustonen muistelee.
Sitten seurasikin 1990-luvun lama. Työttömyyttä, konkursseja, pakkohuutokauppoja, ihmisten velkaantumista. Diakonian asiakaskunta muuttui, ja kohdattiin uusia haasteita.
– Yrityksiä meni nurin, ja yrittäjätkin ottivat meihin yhteyttä apua saadakseen. Tämän laman jälkiä me näemme edelleen. Ne jatkuvat yli sukupolvien. 2000-luvulla työllisyystilanne koheni, mutta se ei ulottunut kaikkiin, Mustonen toteaa.
Kaunis työympäristö ilahduttaa Mustosta.
Mika Laine
"Jos alkaisin pelätä, voisin lopettaa nämä työt"
Loviisalaisetkin kohtasivat vuoden 2015 pakolaisaallon, kun pakolaisia sijoitettiin pikkukaupunkiin. Diakoniatyössä Mustonen näki pakolaisten hädän. He vasta tarvitsivatkin neuvoja ja ohjeita. Ja ruoka-apua, vaatteita.
– Ihmiset kuvittelivat, että pakolaisille tarjottiin vaikka mitä. Todellisuudessa he elivät hyvin niukkaa elämää ja usein hankalissa olosuhteissa. Ja kun tilanne pitkittyi, myös ongelmat pitkittyivät, Mustonen huomauttaa.
Paljon on Mustonen siis nähnyt ihmiselämää vuosikymmenten mittaan. On ollut sellaisiakin koteja, joihin moni ei menisi. Kun alkuun alkoholistit istuivat puistoissa, niin nyt niissä voi harhailla narkkareita. Pelottaako joskus kohdata asiakas tai mennä kotikäynnille?
– Jos alkaisin pelätä, voisin lopettaa nämä työt, Mustonen vastaa.
Myös hengellisyys auttaa häntä jaksamaan. Diakoninkaan ei pidä vaatia itseltään täydellisyyttä, vaan pitää olla armollinen itselleen. Diakoniatyössä ihminen kohtaa ihmisen.
Mustosen mielestä hengellisyyden tulee olla seurakunnan rakenteissa, ei päälle liimattuina korulauseina.
– Joskus kiroilen, vaikka pitäisi rukoilla, hän myöntää nauraen.
Huumorilla siis pääsee pitkälle. Mustonen itsekin ihmettelee kykyään unohtaa työn raskaat puolet vapaa-ajallaan. Sitä tulee nyt enemmän, koska hän aikoo lyhentää työviikkoaan neljään päivään.
– Harrastan liian vähän. Silittelen koiraa. Juuri tein kriikunahilloa. Onhan se harrastus? hän kysyy.
REIJA KOKKOLA
toimitus@itavayla.fi
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot