Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Sipoolaisen tilitoimiston pääomistaja Christian Lundström, 58, iloitsee yrittäjäyhdistyksen palkinnosta. Vierellä yhtiön vähemmistöosakas, porvoolainen Marina Nyberg, 47, josta tulee nyt 46-vuotiaan perheyrityksen pääosakas vuoden kuluttua.
Marko Wahlström
SIPOO, NIKKILÄ–PORVOO, HORNHATTULA Tilitoimiston yrittäjät Christian Lundström ja Marina Nyberg palkittiin sipoolaisen yrittäjäyhdistyksen vuoden yrittäjäpalkinnolla.
Miltä palkinnon saaminen tuntuu?
–?Christian: Koen, että palkinto on tunnustus koko meidän 46 vuodesta.
Pelottiko yrittäjäksi ryhtyminen?
–?Christian: Ei ollenkaan, sillä isäni oli tukena alussa, kun tulin yhtiön palvelukseen. Häneltä pystyi aina kysymään neuvoja. Siirtymä tasolta toiselle ei ollut mikään yhtäkkinen hypähdys, kun otin yrityksen kokonaan hallintaani.
Miltä yrityksen tulevaisuus näyttää?
–?Kolme vuotta sitten päätin, että yrityksen jatkuvuuden ja kehittymisen turvaamiseksi minun oli etsittävä vaihtoehtoja. Marina Nyberg, 47, oli ensimmäisenä listoilla. Hänestä tuli vähemmistöosakas vuonna 2017. Parhaillaan meneillään on prosessi, jossa Marinasta tulee pääosakas vuoden kuluttua, mutta jatkan mukana.
–?Marina: Olin Christianin asiakas toisen työnantajan kautta. Olemme ehtineet tuntea sellaiset 5–6 vuotta.
Laajensitte avaamalla Porvoon Hornhattulaan toimipisteen viime tammikuussa. Miksi?
–?Christian: Meillä on asiakkaita Porvoosta ja muutama työntekijämmekin asuu Porvoon seudulla. Marinan myötä meillä on alkanut uusi vaihe, jonka myötä pyrimme kasvamaan ja löytämään uusia asiakkaita.
Millainen tilitoimisto on työpaikkana?
–?Christian: Moni kuvittelee, että tämä on maailman tylsin paikka numeroiden pyörittelyineen. Tilitoimistossa ei ole kahta samanlaista päivää, sillä meillä on noin 300 asiakasta. Suurin osa asiakkaistamme on pienyrityksiä. Haluamme elää mukana yritysten arjessa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.
–?Marina: Kirjanpitoala on saanut väärän maineen. On hienoa huomata yrittäjissä piilevä into ja kekseliäisyys. Olemme ehkä enemmän yhteistyökumppani, eikä se ulkopuolinen taho, joka muistuttaa kirjanpidosta puuttuvista neljästä kuitista. Haluamme olla osa heidän liiketoimintaa.
Mitä kysyisit itseltäsi?
–?Marina: Millaisena näet matkasi kohti yrittäjyyttä? Tämä on ollut ihan mieletön matka. Onneksi siirtymä ei ole naks, poikki ja kaikki uusiksi -tyylinen, vaan Christian jatkaa mukana. Minulla on halu ja energia kasvaa.
FAKTALAATIKKO
Tilitoimisto Lundström Oy
* Perustettu vuonna 1974. Yritys toiminut nykyisissä toimitiloissaan Nikkilässä vuodesta 1986 alkaen.
* Yrityksen perustajana toimi paikallisen osuuspankin johtaja Alf Lundström, joka teki oman työnsä maatalousyritysten kirjanpitoja.
* Perustajan poika, elektroniikkainsinööri Christian Lundström, 58, siirtyi yrityksen palvelukseen vuonna 1992. Hän suoritti kirjanpidon ja laskennan tutkinnon (KLT) vuonna 2001. Yhtiön omistaja hänestä tuli vuonna 2005.
* Yhtiö työllistää tällä hetkellä seitsemän työntekijää.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot