Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Loviisan yrittäjäyhdistyksen selvityshenkilönä on toiminut Heljä Misukka. Vierellä kunniapuheenjohtaja Jouni Malmivaara.
Arkisto/Marko Wahlström
LOVIISA, KESKUSTA Loviisan yrittäjäyhdistyksen viime syksynä tekemän elinvoimakyselyn tulokset julkistettiin Kino Marilynissä tänään tiistaina pidetyssä Elinvoimaillassa ennen illan vaalipaneelin alkua.
–?On hienoa, että Loviisan tavoitteet ovat todella korkealla, mutta selvää myös on, että paljon on vielä kehitettävää, Loviisan Yrittäjien hallituksen jäsen ja tiedottaja Heljä Misukka tiivistää.
Loviisan kaupungin strategista (2022–2025) tavoitetta olla Suomen yrittäjämyönteisin kaupunki pidettiin erittäin tärkeänä (54 prosenttia), mutta sen toteutumisesta ollaan vielä varsin kaukana.
–?Strategian toteutumiseksi tärkeimmiksi kehityskohteiksi koetaankin joustavuus ja nopeus lupa-asioissa, yritysmyönteisemmän kulttuurin kehittäminen, kulkuyhteyksien parantaminen sekä viestinnän ja markkinoinnin parantaminen.
Kyselyssä esille tulleet runsaat vapaat kommentit kuvastavat jonkinasteista tyytymättömyyttä ja byrokratiaan väsymistä. Pienessä kaupungissa joustavuutta voisi olla enemmän.
–?Yrittäjä on toki aina itse vastuussa omasta yritystoiminnastaan. Parhaimmillaan kaupunki luo joustavan yritysmyönteisen ja asiointitavoiltaan helpon ympäristön yrittäjille.
Kysyttäessä kasvua estäviä tekijöitä yleisimpiä vastauksia olivat muun muassa kaupungin hitaat prosessit, yhteistyön puute, työvoiman ja ammattitaidon pula ja kulkuyhteyksien haastavuus.
Yrittäjämyönteisempää palvelualttiutta kaivattaisiin
Loviisan alueen yritykset ja yrittäjät ovat tehneet laajasti yhteistyötä Cursorin (56 prosenttia vastaajista), Loviisan kaupungin (55 prosenttia), alueen muiden yrittäjien (76 prosenttia) ja Loviisan Yrittäjien kanssa (53 prosenttia).
Selkeästi vähemmälle on jäänyt yhteistyö ELY-keskuksen (33 prosenttia), Business Finlandin (18 prosenttia) ja maakuntaliittojen (1 prosentti) kanssa.
–?Loviisan kaupungin kanssa tehtävän yhteistyön kehittämiseksi kaivattaisiin nopeutta ja tehokkuutta viranomaisasiointiin, kuten päätöksiä, lupa-asioita ja kaavoituksia koskevissa asiointitapauksissa.
–?Yrittäjämyönteisempää palvelualttiutta kaivattaisiin enemmän, tällä hetkellä kaupungin yleisen palvelukulttuurin ei koeta ottavan yrittäjiä myönteisesti huomioon, kyselyn vastauksista selviää.
Kyselyn mukaan alueen muiden yrittäjien kanssa tehty yhteistyö on koettu myönteiseksi, joskin verkostoitumista ja yhteistyön lisäämistä toivottaisiin edelleen.
–?Yhteistyö Loviisan Yrittäjien kanssa koetaan hyvin toimivaksi. Tässäkin kehittämisen toimenpiteiksi nousee verkostoitumisen lisääminen ja passiivisempien jäsenten osallistaminen erilaisiin aktiviteetteihin.
Kyselyyn vastasi yli 100 henkilöä
Digitaaliseen Webropol-kyselyyn vastasi yhteensä 102 henkilöä.
Kyselyä edeltäneessä esiselvityshankkeessa haastateltiin henkilökohtaisesti 15 henkilöä, jotka edustivat Loviisan alueen pieniä ja isoja yrittäjiä eri toimialoilta, julkisen sektorin ja järjestöjen edustajia sekä vaikuttajia. Tutkimuksen toteutti Pro Growth Consulting Oy.
Loviisassa on noin 1?400 (vuonna 2020) yritystä, joissa on noin 2?800 työpaikkaa.
Loviisan Yrittäjät laati elinvoimaohjelman
Loviisan Yrittäjät ry laati kaupunginjohtajan esityksestä vuoden 2021 aikana elinvoimaohjelman, joka myös hyväksyttiin yhteiseksi työ- ja tavoiteohjelmaksi.
Kaupungin kanssa sovittiin, että perustettu elinvoimafoorumi on yhteinen, epävirallinen yhteistyöelin, jonka kautta tehdään kehitystyötä tavoitteiden toteuttamiseksi. Ensimmäinen kokous pidettiin syksyllä 2021.
Yrittäjäyhdistys on esittänyt kuluvan kevään ajan kestävää prosessia, jossa etsitään yhteisiä tavoitteita sekä kirjataan ne Loviisan Yrittäjät ry:tä ja kaupunkia sitovaan elinvoimalupaukseen.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot