Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Vasemmalta Kevin Soiramo, Axel Mara, Lassi Tähtivaara, Konrad Backström, Emilia Kautto, Artem Shorokhov. Kuvasta puuttuu Milla Lehikoinen.
Porvoon uimarit
PORVOO-TURKU Uinnin ikäkausimestaruusuintien finaalit järjestettiin Turussa 29.11.–1.12. Porvoon uimareista kilpailuihin osallistui seitsemän uimaria. Kilpailut menivät Porvoon uimareilta (BS-PU) vahvassa myötätuulessa.
– Ensinnäkin täytyy kehua koko joukkuetta. Finaaleissa teimme ennätyksiä 33 kappaletta 36 startista, eli voi todeta että kaikki onnistuivat hyvin näissä kisoissa. Jo karsinnoissa, jotka pidettiin neljä viikkoa sitten, ennätys tarkkuus oli todella hyvää luokkaa. Tarkoittaa että myös ne uimarit jotka eivät päässet finaaliin ovat tehneet hyvää työtä syksyn aikana, valmentaja Kim Sandberg toteaa.
Porvoon uimarit keräsivät finaaleista kahdeksan mitalia (2 kultaa, 3 hopeaa ja 3 pronssia). Lisäksi seura piste kilpailussa kerättiin 122 pistettä, joka oli uusi ennätys. Viime vuoden ennätys oli 66 pistettä. Pistekisassa Porvoon uimarit sijoittui sijalle 13.
– Vaikka saimme mitelajakin enemmän kuin viime vuonna niin kehitys näkyy mielestäni paremmin seurapisteissä. Lähes tuplamäärä viime vuoteen verrattuna on todella hyvä suoritus ja kun vähän perkaa taulukkoa niin taistelemme harrastajamääriltään monta kertaa suurempien seurojen kanssa samoista sijoista. Tietysti aina jää vähän hampaan koloon ja nyt meillä oli viisi vai kuusi neljättä sijaa, joissa jäätiin hyvin pienillä marginaaleilla ulos mitaleilta, Sandberg summaa.
Artem Shorokhov ottit kisoista viisi mitalia (2 kultaa, 3 hopeaa), Axel Mara kaksi pronssia ja Kevin Soiramo yhden pronssin.
Uusi tulokkaita
Seuran ikäkausi edustuksessa on edessä vuodenvaihteessa pieni sukupolvenvaihdos
– Hieman muutoksen tuulet käy nyt meidän ikäkausimestaruus jengissä, kun erittäin hyvät kisat uineet Artem ja Lassi Tähtivaara siirtyvät nuorten SM-sarjaan ikänsä puolesta. Ensi vuonna siis nämä 2009-2011 syntyneet saavat enemmän valokeilaa ja vastuuta itselleen ja uudet tulokkaat, 2012 syntyneet, ihan uuden mahdollisuuden kisailla kansallisissa kisoissa.
Porvoon uimareiden kausi jatkuu 7.12 seuran mestaruusuinneilla ja SM-kisoilla 19-22.12 Espoonlahdessa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot