Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
A-
A+
Omakotitaloasiakkaalle, joka käyttää vettä vuodessa 150 kuutiometriä on korotuksesta johtuva kustannus noin 7 euroa kuukaudessa.
Nikita Sobolkov
PORVOO Vesihuoltolain mukaan vesilaitoksen on lähtökohtaisesti rahoitettava toimintansa maksutuloilla. Vesihuollon käyttökustannukset ovat nousseet voimakkaasti vuoden 2023 sekä 2024 aikana. Verkoston ja laitospuolen saneeraus- ja uusinvestointitaso on vesihuollon toiminnan varmistamiseksi pidettävä riittävällä tasolla.
Yhtiön tiedotteen mukaan käyttökustannusten nousun ja investointitarpeiden vuoksi taksoja joudutaan korottamaan.
– Taksojen korotuspainetta tasoitetaan pitkällä aikavälillä rahoittamalla isoja kertaluonteisia investointeja lainarahoituksella. Tavanomaiset investoinnit on katettava maksutuloilla. Liikelaitoksen johtokunta on 23.9.2024 päättänyt korottaa taksoja noin kahdeksan prosenttia.
Omakotitaloasiakkaalle, joka käyttää vettä vuodessa 150 kuutiometriä on korotuksesta johtuva kustannus noin 7 euroa kuukaudessa. Saariston alueella vastaava luku on noin 13 euroa. Vesilitran hinta Porvoossa on noin reilu puoli senttiä korotuksen jälkeen sisältäen veden ja jäteveden kulutusmaksut, ei perusmaksua.
Taksojen muutoksesta on lähetetty kirje asiakkaille marraskuussa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot