Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Vuonna 2008 perustetussa Hinthaaran kyläkuorossa laulaa noin 25 aktiivista jäsentä.
PORVOO, HINTHAARA Hinthaaran kyläkuoro on kaksikielinen, ammattimaisesti johdettu amatöörisekakuoro, jonka jäsenet tulevat Hinthaaran ja lähiseutujen alueelta. Vaikka jäseniä on laajalti Sipoosta, Anttilasta ja Porvoosta, useimmilla on tavalla tai toisella yhteys Hinthaaraan.
Kuoro aloitti toimintansa vuonna 2008 ja siinä laulaa nyt noin 25 aktiivista jäsentä. Viimeisten vuosien ajan kuorossa on kyhäilty jotain poikkeuksellista: kyläkuoron ensilevytys Minä rakastin metsää ja maailmaa näkee päivänvalon kolmen vuoden työstämisen jälkeen.
– Ajatus levyyn lähti siitä, että uskon amatöörikuorojenkin hyötyvän äänityskokemuksesta. Se oli siis pedagoginenkin tapa saada kuoro oppimaan äänenkäyttöä ja tarkkuutta, kuoroa johtava säveltäjä ja musiikkipedagogi Mia Makaroff kertoo.
– Heräsimme myös siihen, kuinka siisti juttu tämä kyläkuoro oikeastaan on, hän naurahtaa.
Kuoro on tärkeä lähiharrastus
Makaroff kertoo, että Hinthaaran kyläkuorossa laulaa yllättävänkin paljon pidempään mukana olleita laulajia.
– Totta kai kuorossa on pientä vaihtuvuutta, kun ihmisten elämäntilanteet ja asuinpaikat vaihtelevat, mutta on meillä useita uskollisia kuorolaisia, jotka vuodesta toiseen täällä laulavat.
Kuoron alkuaikoina laulajia ei ollut kovin montaa, ja korona-aikana harjoittelun vaikeus pudotti lisää porukkaa pois. Rajoitusten purkaannuttua kuoroon oli ollut melkeinpä tunkua.
– Ihan ihmettelin, että mikäköhän tämä ilmiö on. Varsinkin aikuiset alkoivat taas hakeutua ihmisten seuraan, nimen omaan näihin lähiharrastuksiin, Makaroff kertoo.
Kyläkuoron toiminnassa kaunista onkin sen yhteisöllisyydentuntu, jonka lämpö säteilee myös kuoron lauantaina julkaistavassa ensilevytyksessä.
Levyn kattaus monipuolinen
Minä rakastin metsää ja maailmaa -levyn kappaleet ovat monipuolinen kattaus kansanmusiikkia ja uudempaa musiikkia, sanomanaan rakkaus kotiseutua, sen luontomaisemaa ja kyläyhteisöä kohtaan. Kappaleiltaan levy on hyvin monipuolinen, joka johtuu kuoron muutenkin monipuolisesta ohjelmistosta.
– Meillä on kyläkuorossa ollut eriteemaisia projekteja, kuten musiikkia runoista, suomalaista jazzia, motown-konsertti ja kansanmusiikkia. Levy on sitten melkoinen sillisalaatti, Makaroff hymyilee.
Levyn äänitysprosessikin oli tavallisesta poikkeava: se on äänitetty kolmessa osassa kolmen vuoden aikana. Yhteensä levylle päätyi 12 kappaletta, eli niitä on äänitetty neljä vuodessa. Makaroff muistelee, kuinka ensimmäiset kappaleet harjoiteltiin ja äänitettiin koronarajoituksia mukaillen.
– Tässä levyssä on poikkeuksellista myös se, että jokaisen laulajan ääni on äänitetty omilla mikrofoneillaan. Tekninen tuottaja Petteri Salmi on tehnyt kyllä valtavan työn, hän lisää.
– Omat sovitukseni ovat popin ja klassisen musiikin sekoituksia. Tämä äänitystyyli sopi parhaiten näille kappaleille, mutta onhan se poikkeuksellinen tapa äänittää kuoromusiikkia.
Ammattimuusikoita mukana säestämässä
Kuoro juhlii ensilevytyksensä julkaisua lauantaina 4.5.2024 konsertilla Porvoon Grandissa. Levyjulkaisukonsertissa kuorojohtaja Makaroffin lisäksi kuoroa säestävät ammattimuusikot Kalle Katz (piano), Petteri Määttänen (rummut) ja Mikko Vuorela (basso), joista Määttänen on ollut mukana myös levyn äänityksissä.
– Levyllä soitan pianot pääasiassa itse, mutta Kalle Katz tulee konsertissa soittamaan, jotta voin keskittyä kuoron johtamiseen. Levyllä esiintyvällä basistilla Timo Tuppuraisella on samaan aikaan toisen projektin kiertue, joten Mikko Vuorela tulee hänen tilalleen, Makaroff avaa.
Levyjulkkareita varten on ahkeroitu
Kuoronjohtaja toivoo, että levy löytäisi yleisönsä. Hinthaaran kyläkuoro ry:n väki on aktiivisesti suunnitellut tapahtumaa ja esimerkiksi uudistanut esiintymisasuja.
– Minulla on niin lämmin ja rakkaudellinen olo. Olemme
harjoitelleet paljon, ja tulemme innolla Grandiin vetämään konsertin. Tämä on ensimmäinen kerta Grandissa tämän kuoron kanssa, Makaroff kertoo.
Levyä tullaan myymään CD-levyinä Hinthaaran kyläkuoron nettisivuilla sekä Pub Lättähatussa. Se julkaistaan myös striimauspalveluissa, kuten Spotifyssa ja Apple Musicissa 6.5.2024.
» Hinthaaran kyläkuoron levynjulkaisukonsertti Kulttuuritalo Grandissa, Piispankatu 28, Porvoo lauantaina 4.5.2024 kello 17. Liput myy lippu.fi
FAKTA
Hinthaaran kyläkuoro
» Aloitti toimintansa vuonna 2008.
» Kuoronjohtajana toimii säveltäjä-musiikkipedagogi Mia Makaroff
» Yhdistys Hinthaaran kyläkuoro ry perustettiin 2015.
» Kuorodds kuulaan kolmea eri ääntä: sopraanoja, alttoja ja baritoneja.
» Ensilevytys Minä rakastin metsää ja maailmaa pitää sisällään monipuolisen kattauksen kaikkea kansanmusiikista uudempaan musiikkiin.
Kuoron kokoonpano
» Sopraanot: Sabina Martin, Reetta Pirilä, Salla Leino, Päivi Linteri, Miranda Forssell
» Mezzosopraanot: Sari Siiteri, Hanna Lattu, Ninna Hakku, Johanna Joutsinniemi, Sari Lehtimäki, Birgitta Forssell
» Altot: Nanna Kostiainen, Jaana Sinivirta, Kati Guttormsen-Rajala, Carola Hanhela, Marika Vuorinen-Björkman, Johanna Korhonen, Christel, Liljeström, Merja Kauppila
» Tenorit: Erkki Lehosmaa, Kai Kultalahti, Fredrik Paul
» Bassot: Jarmo Siven, Mikko Leino, Teppo Rokka
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot