Jo­kai­nen meis­tä kan­taa mu­ka­naan ar­vo­ja. Lap­suu­des­ta läh­tien mei­tä oh­ja­taan ja opas­te­taan. Vii­me vuo­si­kym­me­nien ai­ka­na olem­me saa­neet ko­kea ra­ju­ja ar­vo­muu­tok­sia yh­teis­kun­nas­sam­me. ”Minä it­se iha­nin­ta” -aja­tus on val­loil­laan. Kaik­kiin mie­li­te­koi­hin pi­tää saa­da tyy­dy­tys ja mie­lui­ten jo ei­li­sek­si. Ra­juil­le ar­vo­muu­tok­sil­le täs­sä ajas­sa on jo nä­ky­vis­sä tais­te­lu­vä­sy­mys­tä. Pää­tök­sen­te­os­sa­kin men­nään siel­tä, mis­tä ai­ta on ma­ta­lin, mikä on hel­poin to­teut­taa, ei­kä käy­te­tä juu­ri­kaan ai­kaa sii­hen, mitä seu­raa­muk­sia pää­tök­sen te­os­ta on esi­mer­kik­si hei­kom­pi­o­sai­sil­le.

Pi­tää ol­la te­ho­kas, mie­luum­min tuot­taa ta­lous­hyö­tyä, kuin yh­teis­tä hy­vää. – Mi­hin on hä­vin­nyt yh­teis­vas­tuu? On­ko oman vas­tuun ja yh­teis­vas­tuun raja hä­mär­ty­nyt? Osa­taan­ko vas­tuu­ta kan­taa vai saa­ko vah­vin ja ää­nek­käin jy­rä­tä pää­tök­set läpi. On­ko val­lan­käyt­tö vää­ris­ty­nyt­tä?

Vää­ris­ty­neel­le val­lan­käy­töl­le on omi­nais­ta, et­tä eri­ä­vät mie­li­pi­teet ja eri­lai­suus ko­e­taan uh­ka­na ja nii­hin suh­tau­du­taan vi­ha­mie­li­ses­ti. Eri­lai­suus on uh­ka yh­tei­sön/ryh­män ar­voil­le. Jos joku ei mu­kau­du yh­tei­siin ar­voi­hin, hä­nel­lä on ris­ki jou­tua kiu­sa­tuk­si. Kiu­saa­mis­ta vah­vis­taa ja yl­lä­pi­tää pe­lon il­ma­pii­ri. Jot­ta ryh­mä py­syi­si koos­sa ja oli­si vah­va, on ul­ko­puo­lel­le jää­mi­ses­tä teh­tä­vä kiel­tei­nen asia.

Vas­toin ylei­siä us­ko­muk­sia, tut­ki­muk­set osoit­ta­vat, et­tä mo­net kiu­saa­jat ovat so­si­aa­li­ses­ti tai­ta­via ja he osaa­vat käyt­tää tai­to­jaan ma­ni­pu­loi­dak­seen ryh­mää omien ta­voit­tei­den­sa saa­vut­ta­mi­sek­si. Jos on lä­hes it­se­val­ti­aan ase­ma ryh­mäs­sä, voi sa­nel­la, mitä muut voi­vat teh­dä.

So­si­aa­li­nen kom­pe­tens­si on ky­kyä käyt­tää hen­ki­lö­koh­tai­sia ja ym­pä­ris­tön re­surs­se­ja, jot­ta saa­vut­tai­si ha­lu­a­mi­aan ta­voit­tei­ta. Kyky vai­kut­taa toi­siin on hel­pom­paa niil­lä, jot­ka ky­ke­ne­vät ta­val­la tai toi­sel­la pal­kit­se­maan mui­ta. Muut hel­pos­ti myö­täi­le­vät kiu­saa­jaa ja vah­vis­ta­vat hä­nen käyt­täy­ty­mis­tään, sil­lä näin he ko­ke­vat saa­van­sa osan­sa kiu­saa­jan kor­ke­as­ta so­si­aa­li­ses­ta ase­mas­ta. Jo­ten hen­ki­lö­koh­tai­set int­res­sit es­tä­vät hei­tä puut­tu­mas­ta kiu­saa­mi­seen.

Ylei­sön mah­dol­li­suus puut­tua kiu­saa­mi­seen on mer­kit­tä­vä, sil­lä suu­rin osa kiu­saa­mis­ti­lan­tees­sa ole­vis­ta on juu­ri ylei­söä. He ei­vät kui­ten­kaan us­kal­la puut­tua kiu­saa­mi­seen, sil­lä he pel­kää­vät kos­toa. Sen vuok­si he jät­täy­ty­vät pas­sii­vi­ses­ti seu­raa­maan kiu­saa­mis­ta. It­se asi­as­sa pas­sii­vi­nen seu­raa­mi­nen­kin on roh­kai­sua, sil­lä vai­ke­ne­mi­sel­la an­ne­taan hil­jai­nen siu­naus ta­pah­tu­mal­le.

Kiu­saa­mi­nen on ryh­mä­vä­ki­val­taa, jo­hon liit­tyy vi­hol­lis­ku­va. Sii­nä tie­tyt hen­ki­löt näh­dään uh­ka­na tai sit­ten alem­pi­ar­voi­si­na olen­toi­na. Se voi muo­dos­tua huo­li­mat­ta sii­tä, mitä kiu­sat­tu te­kee. Ajan ku­lu­es­sa ryh­män kä­si­tys uh­ris­ta muut­tuu. Tois­tu­vien hyök­käys­ten ja nöy­ryyt­tä­mi­sen jäl­keen uh­ri näh­dään niin ar­vot­to­ma­na ja sur­ke­a­na, et­tä hän an­sait­see­kin tul­la kiu­sa­tuk­si. Kiu­saa­jat vah­vis­ta­vat tois­ten­sa käyt­täy­ty­mis­tä yl­lyt­tä­mäl­lä ja ke­hu­mal­la. Tai hil­jai­ses­ti hy­väk­sy­mäl­lä ta­pah­tu­mat.

Kiu­saa­mi­sen ta­voit­tei­na ovat usein val­lan, voi­man ja suo­si­on halu tai vain tar­ve kuu­lua ryh­mään ja kiu­saa­mis­ta käy­te­tään, kos­ka se va­li­tet­ta­vas­ti toi­mii ja sil­lä saa­vu­te­taan jo­tain.

Val­lan­ha­lus­ta tu­lee hel­pos­ti it­se­tar­koi­tus ja val­lan­käy­tön help­pous al­tis­taa myös val­lan vää­rin­käy­töl­le, oman edun ta­voit­te­luun.

Myös esi­mies saat­taa tah­to­mat­taan toi­mia kiu­saa­mis­ta vah­vis­ta­va­na.

Kiu­sa­tus­ta le­vi­te­tään juo­ru­ja. Myös esi­mies saat­taa tah­to­mat­taan toi­mia kiu­saa­mis­ta vah­vis­ta­va­na. Hä­nen jul­ki­ses­ti an­ta­man­sa kiel­tei­nen pa­lau­te an­taa muil­le oi­keu­tuk­sen koh­del­la kiu­sat­tua kiel­tei­ses­ti.

So­si­aa­li­ses­sa kon­teks­tis­sa on jo­tain, joka es­tää jär­ke­viä, em­paat­ti­sia, oi­keu­den­mu­kai­sia ja kiu­saa­mi­ses­ta tie­toi­sia ole­via aut­ta­mas­ta.

Ryh­mään kuu­lu­mi­nen on mil­tei it­sei­sar­vo ja se, et­tä jou­tuu kiu­sa­tuk­si ja eris­te­tyk­si, on pa­hin­ta, mitä voi ta­pah­tua. Eris­tä­mis­tä käy­te­tään te­hok­kaas­ti kiu­saa­mis­kei­no­na ja sen pel­ko­vai­ku­tus on niin suu­ri, et­tä kiu­saa­mi­seen ei us­kal­le­ta puut­tua. Li­säk­si ryh­mäs­sä, jos­sa on voi­ma­kas pai­ne ja halu yh­den­mu­kai­suu­teen, on hy­vin us­ka­li­as­ta ol­la eri­lai­nen.

Suu­rin osa ih­mi­sis­tä luon­nol­li­ses­ti tuo­mit­see kiu­saa­mi­sen, mut­ta toi­min­ta kiu­saa­mis­ti­lan­tees­sa ei ai­na ole yh­te­ne­vä tuo­mit­se­van asen­teen kans­sa. Eh­kä kiu­saa­mi­sen ryh­mä­dy­na­mii­kan ym­mär­tä­mi­nen voi­si aut­taa ha­vait­se­maan kiu­saa­mis­ta ym­pä­ris­tös­sä? Myös tie­toi­suus omas­ta roo­lis­ta kiu­saa­mi­sen pro­ses­sis­sa roh­kai­see ja toi­vot­ta­vas­ti myös vel­voit­taa puut­tu­maan. Sil­lä meil­le kai­kil­le kuu­luu vas­tuu puut­tu­mi­ses­ta.

MIIA MAR­JA­KAN­GAS
VA­RA­VAL­TUU­TET­TU
TAR­KAS­TUS­LAU­TA­KUN­NAN JÄ­SEN
KD ITÄ-UU­DEN­MAAN PO:N SIH­TEE­RI