POR­VOO Por­voo­lais­kir­jai­li­ja Heta Sal­men dek­ka­rit­ri­lo­gia sai jat­koa syys­kuun lo­pus­sa, kun Por­voo­seen si­joit­tu­va Pi­me­än mor­si­an jul­kais­tiin.

Lo­ka­kuun puo­li­vä­li Por­voon Kau­pun­gin­puis­tos­sa. Rus­kan vä­rit­tä­mät leh­det lei­jai­le­vat hel­län, mut­ta vii­le­än syys­tuu­len saat­te­le­ma­na maa­han mel­kein heh­ku­en pui­den lat­vo­jen läpi ku­rot­ta­vien au­rin­gon­sä­tei­den va­los­ta. Puus­ton kes­kel­lä nur­mi­a­lu­eel­la huo­maan ko­ru­tai­tei­li­ja-kir­jai­li­ja Heta Sal­men. Hän kes­kus­te­lee koi­raa ul­koi­lut­ta­van tut­ta­van­sa, luon­teel­taan hie­man muo­dol­li­sem­man kom­mu­ni­kaa­ti­on pe­rus­teel­la ken­ties har­ras­tus­toi­min­nan oh­jaa­jan kans­sa. Kun kat­seem­me koh­taa­vat, hän hy­väs­te­lee oh­jaa­jan ja kä­ve­lee mää­rä­tie­toi­ses­ti mi­nua koh­ti. Olem­me ta­van­neet ai­em­min­kin, mut­ta nyt ti­lan­teen luon­ne on toi­nen. Hä­nel­lä on ker­rot­ta­vaa uu­sim­mas­ta dek­ka­ris­taan, Pi­me­än mor­si­a­mes­ta.

Sel­vi­ää, et­tä Sal­mi muut­ti Por­voo­seen vuon­na 1992. Sa­man tien hän tie­si, et­tä tän­ne hän jäi­si lop­pu­e­lä­mäk­seen.

– Mis­sä iki­nä kul­kee, ai­na löy­tää paik­ko­ja, jot­ka hen­ki­vät his­to­ri­aa, hän heh­kut­taa.

Por­voon pai­kat ovat sii­tä läh­tien toi­mi­neet luo­van työn polt­to­ai­nee­na. Ai­kai­sem­min nuor­ten seik­kai­lu­ro­maa­ne­ja jul­kais­sut kir­jai­li­ja loik­ka­si ai­kuis­ten dek­ka­ri­kir­jal­li­suu­den kir­joit­ta­jak­si heti, kun oli pa­ke­toi­nut Väl­kyt veet -nuor­ten­kir­jat­ri­lo­gi­an (Myl­ly­kos­ki Oy) 2010-lu­vun alus­sa. Aja­tus vii­me vuon­na jul­kais­tus­ta dek­ka­rit­ri­lo­gi­an en­sim­mäi­ses­tä osas­ta, Si­ni­ses­tä Kau­not­ta­res­ta (Mo­men­tum Kir­jat, 2023) oli mu­hi­nut mel­kein val­mii­na ide­a­na jo vuo­si­kym­me­nen ajan.

– Ajat­te­lin, et­tä sen täy­tyy eh­dot­to­mas­ti liit­tyä ko­rui­hin jo­ten­kin, hän ker­too.

Ai­van. Kir­joit­ta­mi­nen asi­ois­ta, jot­ka ovat it­seä lä­hel­lä on kai­kis­ta mie­len­kiin­toi­sin­ta. Suo­men van­him­mas­sa kul­ta­se­pän vers­taas­sa Au­ru­mis­sa Por­voon van­has­sa­kau­pun­gis­sa työs­ken­te­le­vä ko­ru­tai­tei­li­ja läh­ti siis joh­ta­maan ta­ri­naan­sa kul­ta­se­päl­lä, jon­ka unii­kit ko­rut pää­tyi­vät ri­kol­lis­ten maa­il­maan.

Salmen henkilöhahmoja on kuvailtu elävän tuntuisiksi.

En­sim­mäi­sis­sä ver­si­ois­sa ta­ri­nas­ta jäi kui­ten­kin puut­tu­maan jo­tain, ei­kä sel­ke­ää pää­hen­ki­löä al­ka­nut muo­dos­tua. Sit­ten kirk­kaan tai­vaan sa­la­man ta­paan ko­ko­nai­se­na hah­mo­na sy­liin pu­to­si komp­lek­si­nen ko­mi­sa­rio Jan­ne Kelo. Ke­lon syn­nyt­tyä kynä tun­tui liik­ku­van pa­pe­ril­la kuin it­ses­tään.

– Tie­sin hä­nes­tä kai­ken sa­man tien. Tie­sin, mis­tä hän on tu­los­sa ja min­ne hän on me­nos­sa. Se oli ihan hul­lu jut­tu, Sal­mi ker­too.

– Mi­nus­ta tun­tui, kuin oli­sin kat­so­nut vi­de­oi­ta hä­nes­tä ja kir­joit­ta­nut, mitä niis­sä ta­pah­tuu, hän jat­kaa.

Ko­mi­sa­rio Kelo on tei­ni-ikäi­sen lap­sen­sa yk­sin­huol­ta­ja, ja ri­kos­ten sel­vit­tä­mi­sen li­säk­si hän jou­tuu use­as­ti sel­vit­te­le­mään suh­det­ta tyt­tä­reen­sä. Dek­ka­ri­juo­nen li­säk­si Sal­men te­ok­sis­sa kul­ke­vat­kin mo­ni­mut­kai­set ih­mis­suh­tei­den mys­tee­rit, joi­ta sel­vit­te­le­vät niin ri­kol­li­set, kul­ta­se­pät kuin po­lii­si­voi­mat­kin.

Pimeän morsian jatkaa komisario Janne Kelon tähdittämää dekkarisarjaa.

Iina-Kaisa Viheriävaara

Sal­men en­sim­mäi­sen ai­kui­sil­le suun­na­tun te­ok­sen, Si­ni­sen Kau­not­ta­ren vas­taa­not­to oli mo­ni­puo­lis­ta. Kri­tiik­kiä se sai sen rau­hal­li­ses­ta ja taus­toit­ta­vas­ta ker­ron­nas­ta muun mu­as­sa Hel­sin­gin Sa­no­mien toi­mit­ta­ja Pert­ti Avo­lal­ta, joka ku­vai­li dek­ka­ri­juo­nel­le vä­hem­män olen­nais­ten ta­ri­na­no­sien mu­ka­na kul­jet­ta­mis­ta esi­kois­kir­jai­li­jan su­den­kuo­pak­si. He­sa­ris­sa jul­kais­tu kir­ja-ar­vio la­maan­nut­ti kir­jai­li­jan het­kek­si, mut­ta an­toi lo­pul­ta uu­sia vink­ke­lei­tä, jois­ta omaa tuo­tos­taan tar­kas­tel­la.

– Olen sa­maa miel­tä sii­tä, et­tä en­sim­mäi­seen te­ok­seen kaa­de­taan se kaik­ki. Toi­von, et­tä tämä uu­si on tie­tyl­lä ta­paa suo­ra­vii­vai­sem­pi, hän se­lit­tää.

Taus­toit­ta­vaa kir­joi­tus­tyy­li­ään hän ei kui­ten­kaan aio ka­ris­taa mat­kas­ta. Mik­si ih­mis­ten ko­ko­nai­sek­si ra­ken­ta­mi­sen ja dek­ka­ri­juo­nen pu­nai­sen lan­gan py­sy­mi­sen pi­täi­si sul­kea toi­si­aan pois? Tark­ka ku­vai­lu on saa­nut myös po­si­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta, sil­lä hyvä taus­toi­tus on teh­nyt kir­jai­li­jan luo­mis­ta hah­mois­ta elä­vän tun­tui­sia.

– Ajat­te­lin myös, et­tä en voi muut­taa kir­joi­tus­tyy­li­ä­ni vain sik­si, et­tä joku ei sii­tä tyk­kää. Teen omaa jut­tua, ja sit­ten jos­kus löy­tyy joku, joka sii­tä tyk­kää. Sama oli, kun aloi­tin ko­ru­jen te­ke­mi­sen, hän to­te­aa.

– En itsekään aluksi tiennyt, kuka murhaaja on, Heta Salmi kertoo uuden dekkarinsa kirjoitusprosessista.

Iina-Kaisa Viheriävaara

Syys­kuus­sa jul­kais­tu Si­ni­sen Kau­not­ta­ren aloit­ta­man dek­ka­rit­ri­lo­gi­an jat­ko-osan, Pi­me­än mor­si­a­men (Mo­men­tum Kir­jat, 2024) kir­joi­tusp­ro­ses­si oli Sal­men mu­kaan poik­keuk­sel­li­nen. Ha­ma­rin ran­nas­ta löy­tyy nuo­ren nai­sen ruu­mis, ja en­sim­mäi­ses­tä osas­ta tu­tun ri­kol­lis­po­mo Karls­so­nin kä­ty­rit al­ka­vat nos­ta­maan pää­tään. Se, mitä lo­pus­sa ta­pah­tuu, oli aluk­si Sal­mel­le­kin mys­tee­ri.

– En it­se­kään aluk­si tien­nyt, kuka mur­haa­ja on. Ajat­te­lin, et­tä an­taa men­nä, kyl­lä nämä var­maan ihan it­se rat­kai­se­vat sen, hän nau­raa.

Mur­ha­mys­tee­rin li­säk­si te­ok­ses­sa kä­si­tel­lään mus­ta­suk­kai­suut­ta ja pa­rin et­si­mi­seen liit­ty­vää epä­toi­voa. Ke­lon men­nei­syys ei myös­kään tun­nu jät­tä­vän rau­haan uu­sien pul­mien ää­rel­lä.

Heta Sal­mi hy­väs­te­lee mi­nut ja läh­tee pyö­räi­le­mään syk­syi­sen Kau­pun­gin­puis­ton hal­ki. Minä jat­kan eri suun­taan, kä­sis­sä­ni Pi­me­än mor­si­a­men pai­nos. Pääs­ty­ä­ni toi­mis­tol­le avaan sen kan­net ja sy­ven­nyn het­kek­si lu­ke­maan. Heti pro­lo­gin jäl­keen Jan­ne Kelo kul­jes­ke­lee Nä­sin­mä­en hau­taus­maal­la, joka on kir­jai­li­jan sa­noin toi­mi­nut yl­lät­tä­vä­nä­kin ins­pi­raa­ti­on­läh­tee­nä te­ok­sel­le.

»» Heta Sal­men verk­ko­si­vut