Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Kuluva syksy on yhtä juhlaa porvoolaisessa kulttuuritalo Grandissa, kun taloa ylläpitävä Kulturförening Grand täyttää 25 vuotta. Kuvassa yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Leena Stolzmann (edessä vas.) ja toiminnanjohtaja Nadina Vihinen. Taustalla kulttuurisuunnittelija Anne Johansson Padilla ja hallituksen edellinen puheenjohtaja Timo Rajakaltio.
Marko Wahlström
PORVOO, KESKUSTA Porvoolaista kulttuuritalo Grandia ylläpitävällä Kulturförening Grandilla on takana jo 25 vuotta taipaletta, jota juhlistetaan tänä syksynä useilla eri tavoilla.
– Ensimmäinen osa niistä on juhlajulkaisu, joka on historiamme ensimmäinen, yhdistyksen toiminnanjohtajana vuodesta 2018 työskennellyt Nadina Vihinen kertoo julkistaessaan syksyn ohjelmaa viime viikolla.
Juhlajulkaisussa on kerrottu yhdistyksen perustamisesta ja sen virstanpylväistä.
Lisäksi yhdistyksen historian kaikki toiminnanjohtajat – Maria "Mymlan" Furustam (2000–2011), Annika Nummelin (2011–2014), Birgitta "Gitta" Palmqvist (2015–2018), Nadina "Nana" Vihinen ja Anne Johansson Padilla (2020 ja 2022) – kertovat omista ajanjaksoistaan.
"Henkilökunta tekee sydämen palollaan työtä"
Kulttuuriyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Leena Stolzmann iloitsee siitä, miten hyvin Grand on onnistunut tehtävässään.
– Kiitos siitä kuuluu henkilökunnallemme, jolla on ollut aina oikea sydämen palo työhön. Se ei ole ollut virkatyötä, vaan niin paljon enemmän. Joka kerta, kun tänne tulee sen tuntee.
– Se on voima, joka kaikessa työssä pitäisi olla ylimpänä, Mikään raha tai muu asia eivät vie asioita eteenpäin niin kuin into. Uskomme, että näin jatkuu eteenpäin, Stolzmann sanoo.
Kulturförening Grand työllistää vakituisesti viisi henkilöä sekä kolme yleisövastaavaa ja neljä teknikkoa JKB Productons -yrityksen kautta.
"Toiminnan sisältö ja monipuolisuus ratkaisevat"
Kulttuuritalo Grand toimii arvokkaissa – kulttuurihistoriallisesti ja rahallisesti – puitteissa Porvoon kauppatorin laidalla.
– Se on iso taakka, mutta olemme pystyneet tähän päivään asti ylläpitämään tasapainon. Ja uskomme tulevaisuuteen! Stolzmann sanoo.
Hallituksen edellinen puheenjohtaja Timo Rajakaltio muistuttaa, että toiminnan sisältö ja monipuolisuus ratkaisevat.
– Täällä on ollut vaikka ja mitä.
Kulturförening Grand maksaa tiloista vuokraa kiinteistön omistavalle Aktiasäätiö Porvoolle, joka osti Fastighet Ab Svenska Gården i Borgån koko osakekannan maaliskuussa 2020 Svenska Kulturfondenin kiinteistöt ja osakehuoneistot omistavan Stiftelsen för kultur och utbildningsinvesteringar (SKUI) -säätiön kautta.
– Ensimmäinen osa syksyn juhlaohjelmaa on historiamme ensimmäinen juhlajulkaisu, Kulturförening Grandin toiminnanjohtaja Nadina Vihinen iloitsee.
Marko Wahlström
"Lapsia ja nuoria pitää kasvattaa kulttuuriin"
Juhlavuoden syksyn juuri painosta tullut ohjelma on myös historiallinen.
– Ensimmäistä kertaa olemme teettäneet kolmiosaisen esitteen sijaan ohjelmalehteen, Nadina Vihinen kertoo.
Kulttuuriyhdistys on panostanut viime vuosien aikana erityisesti tulevaisuuteen pienistä lapsista nuoriin. Kulttuuritalo tarjoaa ohjelmaa päiväkoti- ja kouluryhmille sekä perheille.
– Näin me kasvatamme tulevia asiakkaitamme, yleisöpohjaamme. Kulttuuriin pitää kasvattaa, jotta teatterissa tai konserteissa käyminen on oleellinen osa lasten ja nuorten elämää, Nadina Vihinen jatkaa.
– Kun lapset voivat hyvin, niin kaikki me voimme hyvin, Porvoon kaupungin lasten ja nuorten kuvataidekoulun rehtorina aiemmin toiminut Leena Stolzmann muistuttaa.
Kulttuuri- ja perhekahvilat aloittivat toimintansa vuonna 2019 ja Liv i LillaLuckan -taidetyöpajat vuosina 2020–2021. Viime elokuusta lähtien porvoolainen kuvittaja ja kirjailija Filippa Hella on palkattu osa-aikaiseksi lastenkulttuurikoordinaattoriksi, joka vastaa perhekahvilatoiminnasta. Perhekahvila on avoinna joka tiistai 19.12. asti kello 9.30–11.30.
– Ne ovat suosittuja ja molemmilla on uskollisia kävijöitä, Vihinen arvioi.
Näyttelytilaa tarjolla nuorille ja aikuislle
Osa kulttuuritalon kasvatustyötä ovat talon kaikille avoimet maksuttomat näyttelyt.
– Nuori taiteilija -toimintamalli esittelee eteistilassa 10–29-vuotiaita nuoria. Iso aula esittelee aikuisia taiteilijoita. Nyt syyskuussa päättyy ensi vuoden näyttelyaikojen haku, Nadina Vihinen kertoo.
Aikuisten näyttelyvarausten tilat ovat olleet loppuunvarattuja vähintään viimeiset 10 vuotta.
– Nuorten taiteilijoiden näyttelyissä on tilaa, Vihinen sanoo.
FAKTA
Poimintoja kulttuuritalo Grandin syksystä
» Perjantaina 8.9. kello 19: Pasi Siltakorpi – Lauluja Porvoosta.
» Lauantaina 9.9. kello 9: Shelter – sirkusta, teatteria ja musiikkia sanattomasti. Vapaa pääsy.
» Perjantaina 6.10. kello 19: ruotsinsuomalaisen laulaja–lauluntekijä Markus Krunegårdin konsertti.,
» Lauantaina 7.10. kello 19:; Mikko Alatalon 70-vuotisjuhlakonsertti.
» Lauantaina 14.10. kello 13:; Hevisaurus-yhtyeen vuoden räyhäisimmän keikkakiertueen konsertti.
» Lauantaina 14.10. kello 10.30: Teater Fabelin esitys "Nagu-nalle på sjukhuset".
» Torstaina 19.10. kello 19: Trio Saludon 50-vuotisjuhlan avauskonsertti.
» Lauantaina 21.10. kello 19: suomenruotsalaisten artistien Kärleksmanifest-show.
» Perjantaina 27.10. kello 18: Diandra Floresin Elegia-konsertti.
» Maanantaina 6.–perjantaina 10.11. Svenska veckan.
» Perjantaina 17.11. kello 18: Grandin 25-vuotisgaalakonsertti. Runebergskören BSB, Lady Shave – Porvoo Chorus, Frans, Stefan Paavola, Klaus (Suhonen) & Anna (Wiksten), Albert Häggblom, Trubadual (Joel Enqvist ja Amanda Sallinen), Littlevalley Country Duo, Pasi Siltakorpi sekä Trio Flamme.
» Lauantaina 18.11. kello 15: Det blir bara värre -minimusikaalin ensi-ilta.
» Lauantaina 25.–sunnuntaina 26.11.: joulumarkkinat Grandin aulassa.
» Lauantaina 1.12. kello 19: pikkujoulut Jacke Björklundin seurassa.
» Lauantaina 9.12. kello 15: Jul med Alfons Åberg -näytelmä.
»» Päivitetty ohjelma löytyy kulttuuritalo Grandin verkkosivulta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot