Viikon kysymys
A-
A+
Loviisan 2. apteekki on itähelsinkiläisille Mikko Tainiolle ensimmäinen oma apteekki. – Kyllähän minä olen kasvanut alalle vaarini ja isäni apteekissa, hän sanoo.
Marko Wahlström
LOVIISA, HARMAAKALLIO Loviisa sai kaupungin historian toisen apteekin. Tuore tulokas sijaitsee Harmaakallion S-marketin yhteydessä.
Valoisa, kompakti ja avarantuntuinen apteekki Loviisan S-marketin liiketilassa. Asiakkaita astuu sisälle – osa vielä uteliaisuuttaan, osa resepti kädessään.
–?Kyllä sinne on mentävä, missä ihmiset liikkuvat, Loviisan Uuden Apteekin apteekkari Mikko Tainio, 45, sanoo tyytyväisenä kiinteistönomistaja Varuboden-Oslan kanssa toteutettuun ratkaisuun.
Kaupungin historian toinen apteekki avasi ovensa viime viikon keskiviikkona. Loviisan vanhin apteekki, Kruunu-Apteekki, ehti toimia ylhäisessä yksinäisyydessään vuodesta 1756 asti.
– Ekologisuus ja kierrätys näkyy sisustuksessa, Loviisan Uuden Apteekin apteekkari Mikko Tainio sanoo. Taustalla kuvataiteilija Jarno Sinivaaran tekemä muraali hänen isoisänsä isän, merenkulkuneuvos Sakari Tainion mukaan nimetystä Tainion majakasta, joka sijaitsee Enighetenin matalikolla Loviisan edustalla.
Marko Wahlström
Myymäläkalustus koottu ympäri Suomea
Kolmannen polven apteekkilainen on rakentanut ensimmäisen oman apteekkinsa tyhjästä.
–?Mielenkiintoinen prosessi tämä on ollut. Olen todella onnellinen ja tyytyväinen, hän tuumaa, vaikka myöntääkin yöunien jääneen viimeistä viikkoa lukuunottamatta vähiin.
Suurin osa myymälän tuotehyllyistä, reseptilääkelaatikostot, reseptitoimitustiskit ja valomainokset ovat kierrätystavaraa, jotka apteekkari on koonnut apteekeista eri puolilta Suomea.
–?Niitä on tuunattu ja teippailtu ehompaan kuntoon. Ekologisuutta olen halunnut korostaa sisustuksessa, Mikko Tainio perustelee.
Uudelle apteekkarille tärkeää on myös esteetön kulku.
–?Parkkitilaa on luonnostaan riittävästi, kun kaupan yhteydessä toimimme.
Lääkejätteet eli vanhat lääkkeet voi jättää jatkossa lukolliseen astiaan liikkeen ulkopuolelle.
Marko Wahlström
Noutoautomaatti ja lääkejätteiden kaappi
Loviisan uusin apteekki on täyden palvelun apteekki.
–?Jos jotain tuotetta meillä ei vielä ole, niin tilaamme varastoon. Joka arkipäivä saamme tavaraa. Ihmisten kannattaa rohkeasti esittää toiveitaan, Tainio kannustaa.
Apteekkari panostaa alkuvaiheessa liikkeessä asioiviin asiakkaisiin ennen kuin mahdollisesti lähtee kehittämään verkkokauppaa.
–?Lääkkeiden noutoautomaatti asennetaan liiketilan seinän läpi kauppakäytävälle päin ja apteekin ulko-oven vierellä on lukollinen tila lääkejätteille, Tainio jatkaa.
"Rekrytointi onnistui todella hyvin"
Apteekkari työllistää vakituisesti kuusi henkilöä, jotka kaikki asuvat itäisen Uudenmaan alueella. Proviisorin ja farmaseuttien lisäksi työntekijöiden koulutustaustasta löytyy kosmetologeja.
–?Huolimatta siitä, että alue ei ole farmaseuttisen henkilöstön palkkauksen kannalta mikään kultakaivos, rekrytointi onnistui todella hyvin, hän sanoo.
Vakituisten lisäksi apteekkiin on tulossa pari keikkatyöntekijää.
–?Apteekki on avoinna seitsemänä päivänä viikossa, Tainio kertoo.
Kierrätysmateriaalit näkyvät uudessa apteekissa. Kaksikieliinen valomainos apteekin ulko-oven yläpuolella on peräisin Tammisaaresta.
Marko Wahlström
Englannista Tilkkaan ja Keravalle
Tainio on tehnyt pisimmän työuransa Keravan Keskusapteekin proviisorina.
–?Sitä ennen työskentelin muutaman vuoden apteekinhoitajana Englannissa ja vuoden proviisorina Sotilasapteekissa Tilkassa, Itä-Helsingissä asuva mies kertoo.
Hänen isoisänsä Maunu Tainio toimi apteekkarina yhtäjaksoisesti vuosina 1954–2014. Hän perusti Keravan Keskusapteekin vuonna 1974.
–?Vaarini kuului siihen apteekkartisukupolveen, jolla oli ikiapteekkioikeudet. Hän oli yli 90-vuotias lopettaesaan. Isäni Hannu Tainio, joka oli myös proviisori, jäi eläkkeelle kahdeksan vuotta ennen omaa isäänsä, Mikko Tainio naurahtaa.
Mies ei voi olla myöntämättä, etteikö isoisän ja isän viitoittama tie olisi vaikuttanut hänen uravalintaansa.
–?Jo pikkupoikana olin apteekin takahuoneessa pussittamassa päänsärkypulveria, Mikko Tainio tunnustaa.
Fimea päätti perustaa toisen apteekin vuonna 2016
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea päätti vuonna 2016, että Loviisaan perustetaan toinen apteekki. Apteekkiluvan haku tuli avoimeksi kesällä 2020.
Loviisan toisen apteekin avoin apteekkilupa kiinnosti toistakymmentä hakijaa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot