POR­VOO, TOLK­KI­NEN Sil­l­vi­kin­tiel­lä, met­sän ja me­ren­ran­nan vä­lis­sä, avau­tuu tai­teen ja ta­ri­noi­den maa­il­ma. Tääl­lä sa­dat pa­la­neen ko­dit hir­ret muun­tu­vat vä­rik­kääk­si kau­pun­gik­si, hyl­lyil­le nos­te­tut ke­ra­miik­ka­hah­mot ker­to­vat tai­tei­li­jan omas­ta omin­ta­kei­ses­ta elä­mäs­tä ja öl­jy­vä­ri­maa­lauk­set sekä va­lo­ku­vat pal­jas­ta­vat mo­ni­kas­voi­sia mai­se­mia.

Sirk­ka Turk­ki, 76, on kou­lu­tuk­sel­taan tai­de­kas­va­tuk­sen, fy­si­o­te­ra­pi­an ja pu­he­tai­don opet­ta­ja, luo­van toi­min­nan oh­jaa­ja ja tai­de­maa­la­ri, ke­raa­mik­ko, kä­si­nuk­ke­jen val­mis­ta­ja sekä ru­noi­li­ja – ja koko osaa­mi­sen kir­jo on le­vi­tet­ty kah­den heh­taa­rin pi­hal­le ja pi­han ra­ken­nuk­siin.

Kier­rok­sen jäl­keen on pääs­tään pyö­räl­lä, vai­kut­tu­nut, su­rul­li­nen, iloi­nen ja eten­kin häm­mäs­ty­nyt: mi­ten yk­si ih­mi­nen voi saa­da kai­ken tä­män ai­kaan?

Rukoilijanainen niitti mainetta ympäri maailman, kun Turkki innostui esittelemään sen Saltzburgin nukketeatteripäivillä.

Merja Forsman

"Kut­su pa­lo­kun­ta" – ri­su­kos­ta tai­de­puis­tok­si

Vie­lä vuon­na 2003 Sil­l­vi­kin piha oli pa­ju­kon val­las­sa. Vuo­saa­res­sa asu­va Turk­ki et­si ke­sä­mök­kiä ja löy­si pit­kään tyh­jä­nä seis­seen van­han mum­mon­mö­kin Sil­l­vi­kis­tä. Ta­lon myy­jä oli 100-vuo­ti­as her­ra, joka oli asu­nut jo 10 vuot­ta hoi­to­ko­dis­sa.

En­nen kuin tai­tei­li­ja pää­si edes kur­kis­ta­maan ta­lon si­sään, ovi­au­kon edes­tä piti kaa­taa koi­vu. Mök­ki ei ol­lut hy­väs­sä kun­nos­sa, mut­ta kel­pa­si Tur­kil­le.  

– Kun­to­tar­kas­ta­ja lait­toi pii­kin hir­ren läpi ja sa­noi, et­tä ”kut­su pa­lo­kun­ta”, Turk­ki nau­rah­taa.

Kau­pat teh­tiin muu­ta­mas­sa päi­väs­sä, ja kaik­ki näyt­ti ole­van kun­nos­sa, kun­nes lain­huu­da­tus­toi­mis­tos­ta soi­tet­tiin.

– Pank­ki­vir­kai­li­ja sa­noi, et­tei ta­lon myy­jä ol­lut­kaan sen omis­ta­ja. Hä­net oli os­tet­tu pois kuo­lin­pe­säs­tä jo 40-lu­vul­la! Mie­tin, me­ne­tin­kö nyt ra­ha­ni hui­ja­ril­le, Turk­ki pa­rah­taa.

Oi­kea omis­ta­ja kui­ten­kin löy­tyi pian ja Sil­l­vi­kin ton­tis­ta tuli Tur­kin leik­ki­kent­tä. 

Tik­ku­jen päis­sä is­tuu ke­ra­miik­ka­lin­tu­ja, la­si­sis­sa pul­lois­sa ki­mal­te­lee pu­nais­ta vet­tä, he­te­kois­sa kas­vaa kuk­kia. Turk­ki esit­te­lee pi­han mo­ni­puo­lis­ta tar­jon­taa ja väis­te­lee hii­ren­kor­val­le puh­jen­nei­ta ok­sia.

– Täs­sä on naa­pu­ri koi­ra sy­lis­sään ja täs­sä minä, Turk­ki osoit­taa kan­nol­la is­tu­via ke­ra­miik­ka­hah­mo­ja.  – Tuo naa­pu­ri hai­si niin pa­has­ti tu­pa­kal­ta, et­ten pääs­tä­nyt edes omal­le ton­til­le­ni.

”Naa­pu­ri” ja Turk­ki kui­ten­kin tu­tus­tui­vat ja heis­tä tuli pa­ris­kun­ta. Tu­pa­kat jäi­vät.

Koko pi­ha­pii­ri on täyn­nä ta­ri­noi­ta. On ke­ra­mii­kas­ta teh­ty­jä äi­te­jä, jois­ta yk­si per­kaa ka­lo­ja kas­vot ru­tus­sa.

– Hän oli suut­tu­nut, kun olin an­ta­nut muu­ta­mat si­la­kat naa­pu­rin kis­sal­le. Äi­ti­ni oli kaik­ki­aan hy­vin eri­koi­nen ih­mi­nen, Turk­ki ker­too ja joh­dat­taa seu­raa­vak­si pie­neen pi­ha­mök­kiin.

Sa­dat – el­lei tu­han­net – veis­tok­set, maa­lauk­set, pii­rus­tuk­set, kä­si­nu­ket ja naa­ma­rit roik­ku­vat sei­nil­lä ja is­tu­vat hyl­lyil­lä. Vai­kut­ta­vin on eh­kä kui­ten­kin huo­ne, joka on lai­das­ta lai­taan kau­pun­kia.

Jo­kai­nen kau­pun­gin ra­ken­nus on teh­ty Tur­kin van­han ko­ti­ta­lon hir­si­sei­nän­pa­lois­ta.

– En­ti­nen mie­he­ni polt­ti ko­ti­ni vuon­na 1988, Turk­ki ker­too. – Me­ne­tin kai­ken, mut­ta nämä hir­ren­pa­lat sääs­tyi ja maa­la­sin nii­hin ta­lo­ja.

Ai­koi­naan ta­lo­ja oli par­haim­mil­laan yli 800, mut­ta kun ne mat­kus­ti­vat At­lan­tin yli, osa kas­tui ja pu­dot­ti maa­lin­sa.

Tupakalta haissut naapuri ja Sirkka Turkki keramiikkahahmoina.

Merja Forsman

Tai­det­ta, jos­sa nä­kyy elet­ty elä­mä

On us­ko­ma­ton­ta, mi­ten pal­jon yh­den ih­mi­sen elä­mään mah­tuu ko­ke­muk­sia ja tra­ge­di­aa. Vä­ki­val­taa, on­net­to­mia avi­o­liit­to­ja ja me­ne­tyk­siä. Turk­ki on ko­ke­nut asi­oi­ta, joi­ta mui­den on vai­kea edes ku­vi­tel­la. Hän on muun mu­as­sa sa­han­nut haa­voit­tu­neen so­ti­laan kä­den pys­syn­pii­pun edes­sä, näh­nyt af­rik­ka­lai­ses­sa jo­es­sa ih­mi­sen osia so­dan ai­kaan ja pe­las­ta­nut lap­sia or­juu­del­ta teh­des­sään va­paa­eh­tois­työ­tä ne­pa­li­lai­ses­sa las­ten­ko­dis­sa.

Vii­mei­sen muis­to­ja on pi­han pe­räl­lä ole­van ra­ken­nuk­sen sei­nil­lä.

– Haim­me las­ten­ko­tiin näi­tä tyt­tö­jä, jot­ka oli­vat työs­ken­nel­leet ta­lol­lis­ten or­ji­na, Turk­ki ker­too ja näyt­tää ku­vaa juu­ri va­paak­si os­te­tus­ta 10-vuo­ti­aas­ta.

– Eräs­tä las­ta oli pi­det­ty huol­to­a­se­man ta­ka­huo­nees­sa, jos­sa hän ot­ti asi­ak­kai­ta vas­taan omis­ta­jan­sa eh­doin. Os­tin hä­net va­paak­si. Muis­tan, mi­ten tä­ri­sin, kun sain ty­tön au­toon ja läh­dim­me pois pi­has­ta, Turk­ki ker­too.

– Sii­nä työs­sä piti ol­la ove­la kuin käär­me ja vi­a­ton kuin kyyh­ky­nen. Jos mi­nul­la ei oli­si ol­lut omia ko­ke­muk­sia, en oli­si var­maan osan­nut koh­da­ta näi­tä ih­mi­siä.

Turkki on tilannut nahkoja ruokakaupoista. Stockmannilla tilausta luultiin vitsiksi, ja 12 kiloa nahkaa jäi ensin tilaamatta. – Kalatiskin työntekijät valahtivat kalpeiksi, ja minä leikin ankaraa ostajaa. Puolen tunnin päästä he olivat hakeneet minulle 12 kiloa nahkoja Kalasatamasta.

Merja Forsman

Ka­lan­nah­kas­ta on mo­nek­si

Turk­ki kul­kee pi­han läpi äm­pä­rin luok­se ja nos­taa ve­des­tä vet­tä tip­pu­van ka­lan­na­han.

– Täs­sä on uu­sin har­ras­tuk­se­ni. Olen koko elä­mä­ni haa­veil­lut te­ke­vä­ni jo­tain ka­lan­na­has­ta.

Kak­si vuot­ta sit­ten Turk­ki bon­ga­si Fa­ce­boo­kis­ta il­moi­tuk­sen ka­lan­na­han par­ki­tus -kurs­sis­ta ja il­moit­tau­tui sil­tä is­tu­mal­ta mu­kaan.  

– Sota-ai­ka­na, kun kaik­ki na­hat me­ni­vät so­ti­lai­den saap­pai­siin, nai­set val­mis­ti­vat asi­oi­ta ka­lan­na­hois­ta. La­pis­sa ja ym­pä­ri maa­il­maa ka­lan­na­has­ta val­mis­te­taan vaat­tei­ta, sol­mi­oi­ta, lauk­ku­ja… vaik­ka mitä! Turk­ki ker­too.  

Ka­lan­nah­ko­ja Turk­ki on ha­ke­nut muun mu­as­sa K-Mar­ke­tin ka­la­tis­kil­tä ja Hel­sin­gin Stock­man­nil­ta. Upeim­mat hau­en- ja vim­pan­na­hat hän ker­too saa­neen­sa Sil­l­vi­kin ka­las­ta­jal­ta.

– Kun kä­vin ky­sy­mäs­sä nah­ko­ja K-Mar­ke­tis­ta, ka­la­tis­kil­lä työs­ken­nel­lyt van­hem­pi mies sa­noi: ”Minä olen sa­no­nut 30 vuot­ta, et­tä kau­nis nah­ka – ros­kiin. Nyt rou­va tu­lee ja os­taa nii­tä. Mikä ni­me­si on?” Vas­ta­sin, et­tä ”Turk­ki”, jo­hon mies sa­noi: ”Ei kun olen Syy­ri­as­ta”, Turk­ki ker­too ja nos­taa pöy­däl­le laa­ti­kol­li­sen ka­lan­nah­ko­ja.

Ne tun­tu­vat peh­meil­tä ja tuok­su­vat sham­pool­ta – ei ka­lal­ta.

– Olen pes­syt nii­tä ai­ka mon­ta ker­taa, Turk­ki ker­too.

Peh­mei­tä niis­tä on saa­tu en­sin pa­kas­ta­mal­la siis­ti­tyt ja pes­tyt na­hat, sit­ten ry­pis­te­le­mäl­lä ja han­kaa­mal­la nii­tä pöy­dän­kul­maa vas­taan. Tur­kin suun­ni­tel­mis­sa on teh­dä na­hois­ta Lou­hen tak­ki ru­non­lau­sun­tail­toi­hin.

– Olen pi­tä­nyt jo yli 200 ru­non­lau­sun­taa, ja voit­ta­nut ru­noil­la­ni pal­kin­to­ja­kin. Vaik­ken ole kil­pai­lu­hen­ki­nen, oli kyl­lä kiva voit­taa, Turk­ki hih­kuu niin, et­tä ka­lan­nah­kas­ta teh­dyt kor­va­ko­rut hei­lah­ta­vat.

 Mut­ta mik­si Turk­ki ha­lu­aa teh­dä asi­oi­ta juu­ri ka­lan­na­has­ta?

– Eläk­keel­lä ei tar­vit­se pe­rus­tel­la, mitä te­kee – saa teh­dä, mitä hu­vit­taa! Turk­ki to­te­aa.  

Sirkka Turkki ja korvissa kalannahasta valmistetut korvakorut.

Merja Forsman

Nai­sis­sa on voi­maa 

Kai­kes­sa Tur­kin tai­de­pi­han ja ta­ri­noi­den kei­tok­ses­sa on pu­nai­nen lan­ka: nai­sen voi­ma, oli se sit­ten Tur­kin it­sen­sä tai nai­seu­den kaik­ki­aan. 

– Nai­se­na ole­mi­nen ei ole muut­tu­nut olen­nai­ses­ti tu­han­nes­sa vuo­des­sa. Me olem­me huo­leh­ti­neet toi­sis­tam­me, ja kai­kis­ta säh­kö­lait­teis­ta ja ke­hi­ty­sas­ke­leis­ta huo­li­mat­ta meis­sä on yhä sa­maa al­ku­kan­tai­suut­ta. Men­neet asu­vat meis­sä, Turk­ki sa­noo.

Tur­kin tai­de­pi­ha ja sen ra­ken­nuk­set ovat au­ki vie­rai­li­joil­le so­pi­muk­ses­ta, ja Turk­ki ot­taa vas­taan vain 1–6 hen­gen po­ru­koi­ta. Hin­ta on 4 eu­roa vie­rai­li­jal­ta. Lap­set pää­se­vät Tur­kin pi­ha­pii­riin il­mai­sek­si – ja ovat erit­täin ter­ve­tul­lei­ta. 

FAK­TA

Sirk­ka Tur­kin tai­de­pi­ha
» Sil­l­vi­kin­tie 172, 06750 Por­voo
» Pu­he­lin: 040 833 9399
» Säh­kö­pos­ti: sirk­ka.turk­ki?@gmail.com
» Pää­sy­mak­su 4€/vie­rai­li­ja, enin­tään vii­den hen­gen ryh­mät

Osa lastenkodin lapsista on yhä tekemisissä Turkin kanssa. Yhdestä on tullut kätilö, toinen on nyt hotellialalla johtotehtävissä.

Merja Forsman