Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Turkki on maalannut palaneen kotinsa hirrenpaloihin taloja kokonaisen kaupungin verran.
Merja Forsman
PORVOO, TOLKKINEN Sillvikintiellä, metsän ja merenrannan välissä, avautuu taiteen ja tarinoiden maailma. Täällä sadat palaneen kodit hirret muuntuvat värikkääksi kaupungiksi, hyllyille nostetut keramiikkahahmot kertovat taiteilijan omasta omintakeisesta elämästä ja öljyvärimaalaukset sekä valokuvat paljastavat monikasvoisia maisemia.
Sirkka Turkki, 76, on koulutukseltaan taidekasvatuksen, fysioterapian ja puhetaidon opettaja, luovan toiminnan ohjaaja ja taidemaalari, keraamikko, käsinukkejen valmistaja sekä runoilija – ja koko osaamisen kirjo on levitetty kahden hehtaarin pihalle ja pihan rakennuksiin.
Kierroksen jälkeen on päästään pyörällä, vaikuttunut, surullinen, iloinen ja etenkin hämmästynyt: miten yksi ihminen voi saada kaiken tämän aikaan?
Rukoilijanainen niitti mainetta ympäri maailman, kun Turkki innostui esittelemään sen Saltzburgin nukketeatteripäivillä.
Merja Forsman
"Kutsu palokunta" – risukosta taidepuistoksi
Vielä vuonna 2003 Sillvikin piha oli pajukon vallassa. Vuosaaressa asuva Turkki etsi kesämökkiä ja löysi pitkään tyhjänä seisseen vanhan mummonmökin Sillvikistä. Talon myyjä oli 100-vuotias herra, joka oli asunut jo 10 vuotta hoitokodissa.
Ennen kuin taiteilija pääsi edes kurkistamaan talon sisään, oviaukon edestä piti kaataa koivu. Mökki ei ollut hyvässä kunnossa, mutta kelpasi Turkille.
– Kuntotarkastaja laittoi piikin hirren läpi ja sanoi, että ”kutsu palokunta”, Turkki naurahtaa.
Kaupat tehtiin muutamassa päivässä, ja kaikki näytti olevan kunnossa, kunnes lainhuudatustoimistosta soitettiin.
– Pankkivirkailija sanoi, ettei talon myyjä ollutkaan sen omistaja. Hänet oli ostettu pois kuolinpesästä jo 40-luvulla! Mietin, menetinkö nyt rahani huijarille, Turkki parahtaa.
Oikea omistaja kuitenkin löytyi pian ja Sillvikin tontista tuli Turkin leikkikenttä.
Tikkujen päissä istuu keramiikkalintuja, lasisissa pulloissa kimaltelee punaista vettä, hetekoissa kasvaa kukkia. Turkki esittelee pihan monipuolista tarjontaa ja väistelee hiirenkorvalle puhjenneita oksia.
– Tässä on naapuri koira sylissään ja tässä minä, Turkki osoittaa kannolla istuvia keramiikkahahmoja. – Tuo naapuri haisi niin pahasti tupakalta, etten päästänyt edes omalle tontilleni.
”Naapuri” ja Turkki kuitenkin tutustuivat ja heistä tuli pariskunta. Tupakat jäivät.
Koko pihapiiri on täynnä tarinoita. On keramiikasta tehtyjä äitejä, joista yksi perkaa kaloja kasvot rutussa.
– Hän oli suuttunut, kun olin antanut muutamat silakat naapurin kissalle. Äitini oli kaikkiaan hyvin erikoinen ihminen, Turkki kertoo ja johdattaa seuraavaksi pieneen pihamökkiin.
Sadat – ellei tuhannet – veistokset, maalaukset, piirustukset, käsinuket ja naamarit roikkuvat seinillä ja istuvat hyllyillä. Vaikuttavin on ehkä kuitenkin huone, joka on laidasta laitaan kaupunkia.
Jokainen kaupungin rakennus on tehty Turkin vanhan kotitalon hirsiseinänpaloista.
– Entinen mieheni poltti kotini vuonna 1988, Turkki kertoo. – Menetin kaiken, mutta nämä hirrenpalat säästyi ja maalasin niihin taloja.
Aikoinaan taloja oli parhaimmillaan yli 800, mutta kun ne matkustivat Atlantin yli, osa kastui ja pudotti maalinsa.
Tupakalta haissut naapuri ja Sirkka Turkki keramiikkahahmoina.
Merja Forsman
Taidetta, jossa näkyy eletty elämä
On uskomatonta, miten paljon yhden ihmisen elämään mahtuu kokemuksia ja tragediaa. Väkivaltaa, onnettomia avioliittoja ja menetyksiä. Turkki on kokenut asioita, joita muiden on vaikea edes kuvitella. Hän on muun muassa sahannut haavoittuneen sotilaan käden pyssynpiipun edessä, nähnyt afrikkalaisessa joessa ihmisen osia sodan aikaan ja pelastanut lapsia orjuudelta tehdessään vapaaehtoistyötä nepalilaisessa lastenkodissa.
Viimeisen muistoja on pihan perällä olevan rakennuksen seinillä.
– Haimme lastenkotiin näitä tyttöjä, jotka olivat työskennelleet talollisten orjina, Turkki kertoo ja näyttää kuvaa juuri vapaaksi ostetusta 10-vuotiaasta.
– Erästä lasta oli pidetty huoltoaseman takahuoneessa, jossa hän otti asiakkaita vastaan omistajansa ehdoin. Ostin hänet vapaaksi. Muistan, miten tärisin, kun sain tytön autoon ja lähdimme pois pihasta, Turkki kertoo.
– Siinä työssä piti olla ovela kuin käärme ja viaton kuin kyyhkynen. Jos minulla ei olisi ollut omia kokemuksia, en olisi varmaan osannut kohdata näitä ihmisiä.
Turkki on tilannut nahkoja ruokakaupoista. Stockmannilla tilausta luultiin vitsiksi, ja 12 kiloa nahkaa jäi ensin tilaamatta. – Kalatiskin työntekijät valahtivat kalpeiksi, ja minä leikin ankaraa ostajaa. Puolen tunnin päästä he olivat hakeneet minulle 12 kiloa nahkoja Kalasatamasta.
Merja Forsman
Kalannahkasta on moneksi
Turkki kulkee pihan läpi ämpärin luokse ja nostaa vedestä vettä tippuvan kalannahan.
– Tässä on uusin harrastukseni. Olen koko elämäni haaveillut tekeväni jotain kalannahasta.
Kaksi vuotta sitten Turkki bongasi Facebookista ilmoituksen kalannahan parkitus -kurssista ja ilmoittautui siltä istumalta mukaan.
– Sota-aikana, kun kaikki nahat menivät sotilaiden saappaisiin, naiset valmistivat asioita kalannahoista. Lapissa ja ympäri maailmaa kalannahasta valmistetaan vaatteita, solmioita, laukkuja… vaikka mitä! Turkki kertoo.
Kalannahkoja Turkki on hakenut muun muassa K-Marketin kalatiskiltä ja Helsingin Stockmannilta. Upeimmat hauen- ja vimpannahat hän kertoo saaneensa Sillvikin kalastajalta.
– Kun kävin kysymässä nahkoja K-Marketista, kalatiskillä työskennellyt vanhempi mies sanoi: ”Minä olen sanonut 30 vuotta, että kaunis nahka – roskiin. Nyt rouva tulee ja ostaa niitä. Mikä nimesi on?” Vastasin, että ”Turkki”, johon mies sanoi: ”Ei kun olen Syyriasta”, Turkki kertoo ja nostaa pöydälle laatikollisen kalannahkoja.
Ne tuntuvat pehmeiltä ja tuoksuvat shampoolta – ei kalalta.
– Olen pessyt niitä aika monta kertaa, Turkki kertoo.
Pehmeitä niistä on saatu ensin pakastamalla siistityt ja pestyt nahat, sitten rypistelemällä ja hankaamalla niitä pöydänkulmaa vastaan. Turkin suunnitelmissa on tehdä nahoista Louhen takki runonlausuntailtoihin.
– Olen pitänyt jo yli 200 runonlausuntaa, ja voittanut runoillani palkintojakin. Vaikken ole kilpailuhenkinen, oli kyllä kiva voittaa, Turkki hihkuu niin, että kalannahkasta tehdyt korvakorut heilahtavat.
Mutta miksi Turkki haluaa tehdä asioita juuri kalannahasta?
– Eläkkeellä ei tarvitse perustella, mitä tekee – saa tehdä, mitä huvittaa! Turkki toteaa.
Sirkka Turkki ja korvissa kalannahasta valmistetut korvakorut.
Merja Forsman
Naisissa on voimaa
Kaikessa Turkin taidepihan ja tarinoiden keitoksessa on punainen lanka: naisen voima, oli se sitten Turkin itsensä tai naiseuden kaikkiaan.
– Naisena oleminen ei ole muuttunut olennaisesti tuhannessa vuodessa. Me olemme huolehtineet toisistamme, ja kaikista sähkölaitteista ja kehitysaskeleista huolimatta meissä on yhä samaa alkukantaisuutta. Menneet asuvat meissä, Turkki sanoo.
Turkin taidepiha ja sen rakennukset ovat auki vierailijoille sopimuksesta, ja Turkki ottaa vastaan vain 1–6 hengen porukoita. Hinta on 4 euroa vierailijalta. Lapset pääsevät Turkin pihapiiriin ilmaiseksi – ja ovat erittäin tervetulleita.
FAKTA
Sirkka Turkin taidepiha
» Sillvikintie 172, 06750 Porvoo
» Puhelin: 040 833 9399
» Sähköposti: sirkka.turkki?@gmail.com
» Pääsymaksu 4€/vierailija, enintään viiden hengen ryhmät
Osa lastenkodin lapsista on yhä tekemisissä Turkin kanssa. Yhdestä on tullut kätilö, toinen on nyt hotellialalla johtotehtävissä.
Merja Forsman
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot