Viikon kysymys
A-
A+
–Toiveena olisi, että pystyisimme kokonaisvaltaisemmin tarkastelemaan asiakkaan lääkitystä, toivoo Loviisan Kruunu-Apteekin apteekkari Rita Heinonen apteekkialan tulevaisuudelta.
Iina-Kaisa Viheriävaara
LOVIISA Toukokuussa Loviisan Kruunu-Apteekissa apteekkarina aloittanut Rita Heinonen on viihtynyt kaupungissa hyvin. Apteekkarina hän toivoo pääsevänsä kehittämään asiakaspalvelun laatua.
Aloitit Loviisan Kruunu-Apteekin apteekkarina kesän alussa. Missä olit töissä sitä ennen?
–?Olen työskennellyt Kouvolan Valkealan apteekissa ja itse asiassa työskentelen edelleen. Sinne tulee joulukuussa uusi apteekkari. Apteekkarin urani aloitin Myrskylässä vuonna 2014.
Miten ensimmäinen vuosi Loviisassa on tähän mennessä sujunut?
–?Ihan hyvin, kiireistä on ollut. Vähitellen olen tutustunut Loviisaan ja tähän ympäristöön, mutta kun työntekijöillä oli kesälomat, niin olen ollut tässä aika tiiviisti töissä ja olen joutunut olemaan Valkealallakin osittain.
Mitä olet pitänyt Loviisasta?
–?Olen ollut kyllä turistina Loviisassa, mutta en tunne kaupunkia sitten sen paremmin. Tämähän on tosi kiva kaupunki, tai ainakin näin kesällä on ollut. Varsinkin, kun täällä on paljon vipinää.
Apteekkeja on ravistellut uudet suositukset joditabletteihin liittyen. Onko Kruunu-Apteekissa vielä jodia jäljellä?
–?Meillä ne ovat nyt loppu. Tämän vuoden puolella tulee vielä lisää, ymmärtääkseni muutaman viikon sisään.
Tuleeko apteekeille ja lääkevalmistajille tieto sosiaali- ja terveysministeriön suosituksista ennen kuin se julkistetaan koko kansalle?
–?Vähän vaihtelevasti, mutta aika huonosti on tullut. Sitä pyritään kyllä parantamaan, mutta tämä Jodic-suosituskin tuli vähän puskista. Lääkevalmistaja Orion ei osannut siihen valmistautua, ja jos valmistajalla ei ole sitä tavaraa, niin se on apteekillekin vähän haastavaa. Toivottavasti tästä jotain opitaan.
Rita Heinoselle tärkeintä apteekkarin työssä on asiakaspalvelu.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Olet ollut apteekissa töissä 90-luvun puolivälistä saakka. Onko urasi aikana tullut muita vastaavia lääkevalmisteboomeja?
–?No voi, kyllä niitä on ollut, mutten ihan yhtäkkiä muista, että mitä. Joditabletit olivat kyllä vuosituhannen vaihteessa suosituksissa, ja silloin tilanne oli vastaava kuin nytkin.
Olet vastuussa myös Gammelbyn sivuapteekista. Minkälaista palvelua sivuapteekista saa verrattuna pääapteekkiin?
–?Siellä on samalla tavalla apteekkipalveluita kuin pääapteekissakin, mutta se on pienempi yksikkö. Varastot ovat pienemmät ja aukioloajat lyhyemmät. Haluamme palvella asiakkaita myös, jos heillä on esimerkiksi pitkä matka pääapteekille, mutta sillä alueella ei ole niin paljon asukkaita, että itsenäinen apteekki pystyisi siellä toimimaan.
Iina-Kaisa Viheriävaara
Mitä toivoisit parannettavan apteekkialalla?
–?Toiveena olisi, että pystyisimme kokonaisvaltaisemmin tarkastelemaan asiakkaan lääkitystä. Jos asiakkaalla on jotain kysymistä, niin olisi hyvä, jos olisi sellainen lääkelista, mistä sitten näkisi, mitä lääkkeitä hänellä on käytössään. Aika usein joudumme sanomaan, että on otettava lääkäriin yhteyttä, kun asiakas ei itsekään välttämättä osaa sanoa, mitä kaikkia lääkitystä hänellä on.
–?Lisäksi voisi miettiä, mitä kaikkea muuta apteekeissa voitaisiin tehdä, että säästettäisiin esimerkiksi lääkärien aikaa. Eli enemmän yhteistyötä terveyskeskuksien kanssa.
Mitä kysyisit itseltäsi?
–?Miten aion kehittää tätä apteekkia? Pyrin parantamaan asiakaspalveluamme, jotta pystyisimme palvelemaan asiakasta mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti. Pyrin myös siihen, että meillä on riittävästi henkilökuntaa, ja että pystyisimme vastaamaan kaikkiin asiakkaiden kysymyksiin. Kehitämme toki sivuapteekkiakin, että apteekkipalvelut toimivat myös sillä alueella.
IINA-KAISA VIHERIÄVAARA
toimitus@itavayla.fi
RIITTA HEINONEN
»Kotoisin Myrskylästä, asuu Myrskylässä.
»Valmistui farmasian proviisoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1995.
»On työskennellyt viranomaispuolella ja apteekissa. Työskentelee apteekkarina kahdeksatta vuotta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot