Viikon kysymys
A-
A+
Kotialbumi
Ehdokkaaksi vaaleissa asettuminen on aina arvokasta. Silloin kansalainen on valmis sitoutumaan palvelutehtävään.
Kuntalaissa todetaan, että luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden etua sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla. Samoilla sanoilla säädetään toiminnasta myös hyvinvointialueilla.
Ehdokkaiden ja luottamustehtäviin valituksi tulevien on hyvä pitää mielessään se, mitä sanotaan Euroopan Neuvoston kunta- ja aluehallintokongressin menettelytapaohjeistossa kunnallisille ja alueellisille luottamushenkilöille.
”Kunnalliset ja alueelliset luottamushenkilöt suorittavat velvollisuutensa lain määrittelemissä puitteissa sekä valitsijakunnan heille antaman toimeksiannon mukaisesti, ja että he ovat tilivelvollisia koko kunnan tai alueen väestölle mukaan lukien ne äänestäjät, jotka eivät heitä äänestäneet.
Kunnioitus valitsijakunnan toimeksiantoa kohtaan kulkee käsi kädessä eettisten normien kunnioituksen kanssa.”
Tuo eettinen, moraalinen ohjeisto velvoittaa siihen, että luottamustehtävissä ollaan todellakin vastuussa kaikille kunnan, alueen asukkaille, ei vain omille äänestäjille, ei omalle puolueelle, ei omille tukiryhmille. Ei, vaan kaikille! Ja vastuu on aina yhteinen.
Yhteisvastuusta syntyy myös velvoite yhteistyöhön. Sujuva yhteistyö edellyttää keskinäistä luottamusta ja toisen arvostamista, vaikka eri mieltä oltaisiinkin.
Asukkaiden luottamus päätöksentekoon edellyttää taasen sitä, että ei tehdä ihmisen arjelle, käytännölle ja turvallisuudelle vieraita päätöksiä. Valitut ovat palvelutehtävässä, eivät itseään, vaan meitä varten.
Valtuutetun tehtävä kunnissa ja alueilla on haastava. On huolehdittava palvelujen olemassa olosta ja saatavuudesta. On osattava ennakoida ja tuntea toimintaympäristön muutokset, muistettava strategian ja elinvoiman tärkeys ja se tosiasia, että hyviä palveluja ei ole olemassa, jollei talous ole kunnossa. On oivallettava myös ympäristön ja yhdyskuntasuunnittelun tärkeä, tulevaisuuteen kurkottava merkitys.
Valtuutettujen on huolehdittava siitä, että asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on saatavilla oikea-aikaista tietoa asioiden valmistelusta, suunnittelusta, päätöksenteosta ja myös seurauksista.
Vaikutusmahdollisuus ja vuorovaikutus on turvattava. On kyse demokratiasta. Kosketusta asukkaisiin ja heidän arkeensa ei sovi menettää.
Ehdokaslistat on tällä viikolla jätetty vaaliviranomaisille. Äänestetään harkiten huhtikuun vaaleissa.
KIMMO KAJASTE
» Kirjoittaja on maakuntaneuvos
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot