Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
PORVOO Taavi Tuomela on ollut kolme kuukautta kestävässä työkokeilussa Näsin Alkossa ja tämän jälkeen yrityksessä päädyttiin siihen, että työkokeilusta jatketaan työsuhteeseen. Kaikki lähti liikkeelle, kun Tuomela oli vielä Pajatissa kokoonpanopuolella. Tuomelan työhönvalmentaja oli kuullut kuntakokeilun valmentajan kautta, että Alkoon etsittäisiin myymäläavustajaa.
– Innostuin heti paikasta ja ajattelin, että olisi hyvä hakea tähän tehtävään, sanoo Tuomela.
Tuomelan tehtäviin kuuluu hyllyttäminen, pakkausmateriaalien kierrättäminen ja myymälän siisteydestä huolehtiminen.
– Taavi on tosi näppärä ja tehokas. Hänen jäljiltään rivit ovat suorassa ja tuotteet siististi paikoillaan, sanoo Tuomelan esihenkilö palvelupäällikkö Vera Lukka.
Lukan mukaan Tuomela neuvoo myös tarvittaessa asiakkaita, jos pitää löytää joku tuote myymälästä.
– Välillä asiakkaat kysyvät, että mikä viini sopisi vaikka jonkun tietyn ruuan kanssa. Tähän en välttämättä osaa vastata, mutta voin pyytää myyjän avuksi, kertoo Tuomela.
Tuomelalla oli hyllytyskokemusta jo ennestään, sillä hän on ollut Salessa työharjoittelussa ja hyllyttänyt tällöin erityisesti juomia. Hän pääsi Alkoon työhaastatteluun ja siirtyi Salesta sitten Alkoon työskentelemään.
Vera Lukka on tyytyväinen Tuomelan työhön.
Mika Laine
– Haastattelimme kolmea työntekijää ja Taavin haastattelu meni tosi hyvin. Haastatteluun kuului myös toiminnallinen osuus, jossa haastateltava pääsi kokeilemaan hyllytystä ihan käytännössä, sanoo Lukka.
Tuomela pitää itsenäisestä työskentelystä
Alkossa ja Salessa Tuomela hyllytti juomia, mutta jotain eroa hommissa oli.
– Alkossa pääsee tekemään ihan itsenäisesti hommia ja voi keskittyä työn tekoon, eikä tarvitse miettiä mitään muuta, sanoo Tuomela.
Tuomela on myös tyytyväinen siihen, että nyt kolmen kuukauden työkokeilun jälkeen hän saa palkkaa. Hän työskentelee kolmena päivänä viikossa ja yhteensä 16 tuntia. Muina päivinä hän käy Pajatissa, joka on Sotek-säätiön toimipiste Porvoossa. Pajatissa järjestetään työ- ja toimintakykyä ylläpitävää ja edistävää toimintaa kuntouttavan työtoiminnan ja vammaispalvelun asiakkaille.
Lukan mukaan tarvetta pidempiin työviikkoihin ei tällä hetkellä ole ja tarkoitus on huolehtia siitä, että Tuomelalla riittää hommia sopivasti. Muut Näsin Alkon työntekijät työskentelevät myös kahdessa muussa Alkon liikkeessä Porvoossa, mutta Tuomela työskentelee ainoastaan Näsissä.
Taavi Tuomelaa on kuvattu arjen sankariksi ja työjyräksi.
Mika Laine
Työkavereilta positiivista palautetta
Tuomela on otettu hyvin vastaan työyhteisössä.
– Taavi on saanut pelkästään positiivista palautetta muilta työntekijöiltä. Häntä on kuvattu arjen sankariksi ja työjyräksi. Jotkut ovat sanoneet Taavista, että onneksi hän on tänään töissä, kertoo Lukka.
Lukka on jopa joutunut muistuttamaan, että työpäivä on ohi ja että hän voi lähteä kotiin. Ja että työtahtia voi välillä vähän hidastaakin. Kaiken kaikkiaan Tuomela on sopeutunut hyvin osaksi työyhteisöä ja Lukka kertoo olevansa tyytyväinen hänen työpanokseensa ja rekrytointiin.
Työkokeilu oli ensimmäinen Porvoon Alkossa, mutta muissa liikkeissä Suomen alueella on tehty vastaavanlaisia kokeiluja.
– Työyhteisö lähti innolla mukaan kokeiluun ja on suhtautunut positiivisesti koko prosessiin, sanoo Lukka.
Tuomela aloitti työkokeilun syyskuussa ja aloitti varsinaisena työntekijänä joulukuussa. Tuomelan apuna on ollut myös työhönvalmentaja, joka on Lukan mukaan ollut tärkeä tuki.
– Työhönvalmentaja on käynyt aina välillä kysymässä miten menee ja aina on ollut vain hyvää sanomista, sanoo Lukka.
Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että Tuomela oli sitä, mitä työnantaja etsi ja toisaalta työpaikka Alkossa oli sitä, mitä Tuomela etsi. Lukan mukaan työkokeilu oli hyvä tapa selvittää, että homma toimii.
Alko palkannut merkittävän määrän vaikeasti työllistyviä
Alkon on tarkoitus laajentaa työkokeilua eri puolella Suomea.
– Ainakin Järvenpäässä ja Lahdessa on tehty vastaavanlaisia kokeiluja. Tarkoitus on kasvattaa verkostoa, sanoo Lukka.
Alko haluaa tukea vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä ja on palkannut myymäläavustajia vuodesta 2022 lähtien. Tällä hetkellä myymäläavustajia on 18 työsuhteessa ja tarkoitus on rekrytoida 6 lisää vuoden 2025 aikana. Myymäläavustajien kanssa aloitetaan työsuhde työkokeilulla, jotta työn sopivuus voidaan katsoa molemmin puolin ennen työsuhteen solmimista.
Myymäläavustajien palkkaaminen on Alkon tavoite pitkällä aikavälillä. Alkolla on myös monimuotoisuussuunnitelma, jonka tavoitteena pyrkiä edistämään henkilöstön tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä työyhteisön monimuotoisuutta.
Lukka toivoo, että myös muut yritykset lähtisivät mukaan työkokeiluun ja tarjoaisivat ainakin työkokeilupaikkoja erityisryhmille ja mahdollisuuksien mukaan myös rekrytoisivat näiden kokeilujen jälkeen. Tämä lisäisi tärkeätä monimuotoisuutta työyhteisöissä ja lisäisi vuorovaikutusta erilaisten ryhmien välillä.
TARJA HONKKILA
tarja.honkkila@itavayla.fi
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot