Viikon kysymys
A-
A+
– Jos paikallisia palveluita ei käytetä, ne usein loppuvat. Me emme ole lopettamassa, mutta toivomme, että ihmiset tulevat käymään, ravintoloitsija Taru Rannikko sanoo.
Marko Wahlström
PUKKILA, KIRKONKYLÄ Takavuosien ukkokuppilan maineestaan ulospyristelevä pukkilalaisravintola kirkonkylän entisen liikekeskuksen toisessa päädyssä saa laajalti kiitosta niin artisteilta kuin ulkopaikkakuntalaisilta.
Pukkilan kulttuuriyhdistys ry palkitsi ravintola Pukin nykyiset omistajat, siskokset Taru Rannikon ja Annika "Mimmu" Niemisen, Vuoden kulttuurintekijä -palkintoreliefillä ja kunniakirjalla viime vuonna.
– He ovat osallistuneet aktiivisesti erilaisten tapahtumien järjestämiseen. He ovat tuoneet paikkakunnalle arvostettuja ja eri-ikäisiä artisteja kuntalaisten kuultavaksi, perusteluissa todetaan.
Omistajakaksikko onkin halunnut lähteä luomaan ja kehittämään paikkakunnalle yhdessäolon kulttuuria.
– Toivomme, että Pukkilassa olisi paikka, jonne voi tulla, missä voi kohdata ja viettää aikaa sekä on hyvä olla. Sosiaalinen puoli on äärimmäisen tärkeää: ihmiset vetävät ihmisiä puoleensa, Rannikko muistuttaa.
Pukkilan entisessä liikekeskuksessa sijaitseva ravintola Pukki jatkaa yli 35 vuotta jatkunutta ravintolatoimintaa. Logon pukki puskee päälle ja vie perinteikkään paikan historiaa eteenpäin.
Marko Wahlström
Rannikon perheellä pitkä yhteinen historia ravintolan kanssa
Yrittäjät ottivat palkitsemisen vastaan hyvin nöyrästi.
– Emme osanneet edes kuvitellakaan, että tällaista kiitosta voisimme saada osaksemme. Tuntuu hienolta, että tekemämme työ nähdään hyvänä ja koetaan tärkeänä lisänä tässä kylässä, Rannikko iloitsee.
Siskokset perustivat yrityksensä DeliBock Oy:n täysin nollasta kahdessa kuukaudessa, remontoivat vanhan ravintolatilan ja avasivat ovet asiakkaille vappuaattona 2022.
– Paikka tuli yllättäen tarjolle, kun kiinteistön omistaja Pekka Ollila otti meihin yhteyttä.
Huittisista Myrskylän Kankkilan kautta Pukkilaan muuttaneella Rannikon perheellä pitkä yhteinen historia yli 35 vuotta toimineen ravintolan kanssa: äiti oli töissä tarjoilijana 1990-luvun alkupuolella Alexissa, restonomi-sisko Annika työskenteli keittiössä ja tarjoilijana Onnentuvan aikana ja baarimestariksi kouluttautunut pikkuveli Ville Rannikko toimi myöhemmin ravintolassa.
Pukkilalainen Taru Rannikko, 50, työskenteli yli 20 vuotta lastentarhanopettajana.
– Olin miettinyt, että mitä voisin tehdä seuraavaksi, ja oli mukava hypätä alanvaihtajana ihan uuteen.
– Ravintolakulttuuri on muuttunut valtavasti: enää ei lähdetä baariin istumaan, vaan pitää olla joku syy. Siksi meillä kolmena iltana viikossa peli-iltoja ja kerran kuukaudessa elävää musiikkia, ravintoloitsija Taru Rannikko sanoo.
Marko Wahlström
Yli 200 asiakaspaikkaa terassin kanssa
Rannikon siskokset halusivat määrätietoisesti kohottaa paikan tasoa entisistä ajoista.
– Eriytimme ruokaravintolan (arkilounaat ja á la carte) sekä pubin ja viihdetilan kokonaan omiksi kokonaisuuksiksi, koska tilat antoivat siihen mahdollisuuden, Taru kertoo.
Ravintolan viihdeosasto koostuu keilaradoista, biljardipöydistä ja pubista. Live-keikkoja varten paikassa on myös artistikoroke.
– Kerran viikossa tiistaisin viihdepuoli on Pukkilan Kilit ry:n after schoolin 1.–6. luokkalaisten käytössä.
Ravintolan ruokapuolella on 64 asiakaspaikkaa, pubi- ja viihdeosastolle mahtuu 100 asiakasta ja kesäterassi on 40-paikkainen.
– Moni ensimmäistä kertaa tänne tullut asiakas on ihmetellyt, että täältä – "Takahikiältä" – löytyy tällainen paikka. Samoin moni artisti on mielessään kuvitellut paikan "peräkylän kippolaksi", Rannikko hymähtää ravintolan monipuolisuutta.
Moni Pukkilaan buukattu artisti on kuvitellut ravintolaa "peräkylän kippolaksi", kunnes ovat saapuneet paikalle esiintymään intiimisti yleisölle.
Marko Wahlström
Ravintolakulttuuri muuttunut: "Enää ei lähdetä baariin istumaan"
Siskokset myöntävät, että ravintolan pyörittämisessä etenkin pienellä paikkakunnalla riittää haastetta, jotta toiminta on liiketaloudellisesti kannattavaa.
– Yritämme keinolla millä hyvänsä vetää asiakkaita sisään ja käyttämään palveluita. Oli alusta asti selvää, että haluamme tehdä tästä kohtaamispaikan, jossa on tarjolla hyvää ruokaa ja viihdettä, Rannikko jatkaa.
Siskosten mielestä pienikin paikkakunta ansaitsee tasokkaan paikan, jonne voi tulla tapaamaan muita ihmisiä.
– Ravintolakulttuuri on muuttunut valtavasti: enää ei lähdetä baariin istumaan, vaan pitää olla joku syy tulla. Siksi meillä kolmena iltana viikossa peli-iltoja ja kerran kuukaudessa elävää musiikkia, Rannikko lisää.
– Pienellä kylällä jokainen asiakas, joka tänne saadaan on kultaakin kalliimpi.
Rannikko osoittaa sanansa maan hallituksen suuntaan.
– Alkoholi- ja arvonlisäveron korotukset osuvat kipeästi ravintola-alalle kaiken muun kustannusten nousun lisäksi. Ravintola-ala on elämyskulttuuria, joista ensimmäisenä leikataan pois silloin, kun kotitalouksien taloudellinen tilanne heikkenee.
– Ravintolan pyörittäminen pienellä paikkakunnalla on haastavaa. Joudumme etenemään pienin askelin. Mitään isoja rahoja, joilla toimintaa pyörittää, meillä ei ole, ravintoloitsija Taru Rannikko muistuttaa ruokapuolen pöydässä istuessaan.
Marko Wahlström
"Ilman läheisten ja perheen tukea mahdoton pyörittää"
Maanantaista lauantaihin avoinna oleva ravintola työllistää vakituisesti yhden ulkopuolisen työntekijän.
– Toki meillä on myös tuuraajia sekä ystäviä ja tuttavia, jotka mielellään hyppäävät apuun mukaan. Ilman perheen ja läheisten tukea tätä olisi aika mahdoton edes pyörittää, Taru Rannikko kiittää.
Hän myöntää tekevänsä pitkää päivää, mutta iloitsee hypystä itselleen tuntemattomalle aralle.
– Tämä on mahtavan hauskaa työtä, jossa ollaan "tuhansissa" eri rooleissa: esimies, toimitusjohtaja, siivooja, kokki, tarjoilija, asiakasvastaava, markkinointijohtaja, web-designer,... Rannikko luettelee.
– Pienyrittäjyys on äärimmäisen joustavaa. Tässä voi rohkeasti kokeilla erilaisia juttuja ilman, että tarvitsee kierrättää ideoita jonkun konsernin kautta, hän jatkaa.
Rannikko luottaakin luovuuden ja innovoinnin voimaan.
– Ei kuitenkaan ole ihan helppoa saada paikallisia ihmisiä liikkeelle. Pitkä historia on meille myös painolasti, sillä tämä on totuttu näkemään "kaljabaarina", josta saa myös jotain ruokaa.
Ravintolan tason kohotus näkyy muun muassa á la carte -listalla, jolta löytyy yksinkertaista ruokaa hyvistä raaka-aineista. Tarjolla on burgereita, pihvejä ja leikkeitä parilalta, salaatteja sekä lankkupizzaa. Listan suosituin annos on porsaanleike.
– Teemme tätä tosissaan ja antaumuksella sekä isolla sydämellä. Haluna on viedä ja kehittää toimintaa eteenpäin. Taloudelliset raamit ovat tiukat, mutta missään tapauksessa emme ole lyömässä hanskoja tiskiin.
Hyvä kello on kuulunut kauas.
– Viime kesänä eräs vanhempi herra Vantaalta soitti. Hän kertoi, että olisivat tulossa syömään Pukkilaan. koska olivat kuulleet paikasta hyvää. Myös Lahden suunnasta kehuja on tullut, Rannikko iloitsee.
»» Video ravintolan Facebook-sivulta Jussu Pöyhösen keikalta 18.1.
Artisti-illat vetävät väkeä kauempaakin
Artisti-illat alkoivat varovaisesti paikallisten esiintyjien voimin.
– Ne eivät kuitenkaan vetäneet yleisöä maaseudulle. Päätimme alkaa kysellä hieman nimekkäämpiä artisteja.
Ensimmäinen tunnetumpi nimi pukkilalaisravintolassa oli tammikuussa 2023 esiintynyt Janne Tulkki, joka veti melkein talon täyteen.
– Paikalliset lähtivät liikkeelle sekä myös lähikunnista ja vähän kauempaa alkoi tulla väkeä. Myös artistien suunnalta alkoi tulla kehuja intiimistä keikkapaikasta.
Viime lauantaina ravintolassa esiintyi soolokeikalla Suurlähettiläät-yhtyeestä tuttu Jussu Pöyhönen, jota oli varta vasten tullut katsomaan myös saksalaisvieraita.
– Dannyn keikka viime elokuussa veti tuvan täyteen. Lisäksi täällä ovat esiintyneet Meiju Suvas, Marita Taavitsainen, Janne Hurme, Faija ja Pauli Hanhiniemi Mad-kokoonpanollaan, Taru Rannikko luettelee.
Seuraavaksi itäisen Uudenmaan 1 700 asukkaan Pukkilan ykkösravintolaan kulkunsa suuntaa Trio Niskalaukaus -yhtyeen solistina tunnettu Timo Rautiainen. Hänen soolokeikka on buukattu lauantaille 15.2.
FAKTA
Pukkilalaisen ravintolan lyhyt historia
» Toiminta alkoi Koivulinnantie 3:n uudessa liikekeskuksessa ravintola Café Koivulinnan nimellä lyhyen aikaa.
» Pukkilalainen Raija Alander avasi ravintola Alexin vuonna 1989, ja pyöritti paikkaa 5–6 vuotta.
» Seuraavaksi paikkaa pyöritti ravintola Pikku-Pukin nimellä yrittäjäpariskunta Lassi ja Anne Teittinen muutaman vuoden ajan.
» Myrskyläläinen John Tuuli jatkoi toimintaa samalla toiminimellä pari vuotta.
» Neljännen nimen, Onnentupa, ravintola sai, kun yrittäjäksi ryhtyi Raija Alanderin pikkusisko Leena Viertola yhdessä Jaana Mönkäreen kanssa. Myöhemmin Leena Viertola jatkoi yksin. Onnentupa-nimellä ravintola on toiminut toistaiseksi pisimpään.
» Viidennen nimensä Kili-Pukki ravintola sai yrittäjäpariskunta Kaisa ja Matti Puhan aikana.
» Ravintolan nykyinen eli kuudes nimi, Pukki, syntyi Taru Rannikon ja Annika Niemisen DeliBock Oy:n tullessa kuvioihin.
»» Ravintola Pukin (Koivulinnantie 3, Pukkila) verkkosivut löytyvät täältä.
//Juttua korjattu 29.1. kello 8.56: Ravintolan nimi- ja yrittäjähistoriaa on täydennetty.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot