Viikon kysymys
A-
A+
Viirun syntymäpäivät -näytelmässä nähdään miten kisuliini kotiutui Pesosen luo ja miten Viiru oikein katosi.
Arkisto/Teatteri Soittorasia
PORVOO Teatteri Soittorasian kevät starttasi Viiru ja Pesonen – Viirun Syntymäpäivät esityksellä. Viirua ja Pesosta pääsee tapaamaan jälleen helmi- ja maaliskuussa. Teatterin kevät onkin täynnä ohjelmaa ja tapahtumaa kaikenikäisille.
Teatterin ohjelmistosta löytyy myös perinteiset Kultaiset Satunäytelmäni -sarjan esitykset pitkin kevättä. Perjantaina 31. tammikuuta ja lauantaina 1. helmikuuta teatterin näyttämöllä nähdään syksyllä hurjan suosion saanut kotimainen komedia Täydellinen Taloyhtiö, jossa esiintyvät teatterin omat harrastajat.
Teatteri Soittorasiassa voivat harrastaa kaikki vauvasta vaariin, ja teatterissa toimii myös keskiviikkoisin Porvoossa kokoontuva erityisryhmä.
Luovuutta politiikkaan -viikko
Teatteri Soittorasia yhdessä Taidetehtaan Tanssikoulun kanssa osallistuu Luovuutta politiikkaan -viikkoon 3.–9. helmikuuta.
– Olemme kutsuneet paikallisia päättäjiä osallistumaan opetustunneille, jossa he pääsevät tutustumaan taiteen perusopetukseen, sekä keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa, tiedotteessa kerrotaan.
Luovuttaa politiikkaan -viikon tarkoituksena on viestiä taiteen perusopetuksen tärkeydestä ja merkityksestä hyvinvoinnin, kestävyyden ja osaamisen vahvistamisessa. Viikko alkaa startilla, jossa kerrotaan oppilaitosten toiminnasta ja päättäjät voivat esittää kysymyksiä liittyen taiteen perusopetukseen. Viikon aikana päättäjät vierailevat eri toimipisteillä ja osallistuvat tuntien toimintaan. Viikko on valtakunnallinen ja sen koordinoinnista vastaavat Taiteen perusopetusliitto jäsenjärjestöineen yhdessä Suomen konservatorioliiton kanssa. Viikosta toteutetaan myös sosiaalisen median kampanja.
Taiteen perusopetus tähtää elinikäiseen taidesuhteeseen
Taiteen perusopetuksen tavoitteena on elinikäisen taidesuhteen ja kulttuurisen osallisuuden edistäminen. Taiteenalan yleisen oppimäärän opinnot tarjoavat innostavia ja monipuolisia mahdollisuuksia taiteen tekemiseen ja kokemiseen sekä taiteesta nauttimiseen. Oppilaita kannustetaan pohtimaan taiteen merkitystä omassa elämässä sekä vaikuttamaan omaan elinympäristöönsä taiteen keinoin. Yleisen oppimäärän tavoitteena on oppimisen ilon, opiskelumotivaation ja luovan ajattelun edistäminen. Opetuksessa huomioidaan oppilaiden yksilölliset oppimisen tarpeet ja lähtökohdat. Oppilasta kannustetaan ja ohjataan valitsemaan itselleen merkityksellisiä tapoja tehdä taidetta.
KEVÄÄN ESITYKSET:
» Täydellinen Taloyhtiö Nuoripari muuttaa unelmiensa asuntoon tarjotakseen tulevalle vauvalleen täydellisen kasvuympäristön. Taloyhtiö Onnenpesän yhteishenki alkaa yllättäen haista pahemmin kuin naapurin postilaatikkoon sujautettu sillipaketti. Kaikki keinot on sallittu, kun pelissä on oma (ylilainoitettu) tupa ja oma (taloyhtiön järjettömillä säännöillä kuorrutettu) lupa. Ai niin ja laskettu aikakin painaa päälle! Käsikirjoitus Rami Saarijärvi, ohjaus Pentti Kinosmaa. Esitykset perjantaina 31.1. kello 19 ja lauantaina 1.2. klo 18.
» Kultaiset Satunäytelmäni- Adalminan Helmi Kultaisten Satunäytelmieni osassa astutaan valtakuntaan, jota hallitsee kuningas ja kuningatar sekä heidän vastasyntynyt tyttärensä, prinsessa, Adalmina. Topeliuksen klassikko muistuttaa meitä itsensä arvostamisesta, mutta myös muiden kohtelusta ja voiko tulla liian ylpeäksi? Näytelmää esitetään lauantaina 15.2. kello 12.
» Kultaiset Satunäytelmäni – Saapasjalkakissa ja Kultakutri Lauantaina 8. maaliskuuta estradille astuu Saapasjalkakissa. Sarjan uutuudessa tavataan maailman menestynein kissa, joka tekee mitä tahansa saadakseen haluamansa. Esitys on kello 12.
Kultaisten satunäytelmien osassa tavataan myös vaaleatukkainen Kultakutri, jonka käytöstavat ovat kaikkea muuta kuin kultaiset. Luvassa on jälleen vauhtia ja nopeita vaihdoksia, kun esiintyjämme heittäytyvät sadun vietäviksi. Tämä esitys on sunnuntaina 6. huhtikuuta kello 12.
» Viiru ja Pesonen – Viirun syntymäpäivät Sven Nordqvistin rakastettujen ystävysten kesä on täynnä menoa ja vilskettä, mikäli Viiru-kissalta kysytään. Esityksessä pääsemme näkemään miten pieni kisuliini kotiutui Pesosen luo ja miten Viiru oikein katosi. Viiruhan juhlii enemmän kuin yhden kerran synttäreitä, mutta tiedätkös kuinka monta? Tervetuloa ystävysten seuraan ja juhlimaan Viirun syntymäpäiviä. Näytelmän esitykset ovat lauantaina 22. helmikuuta kello 16 ja lauantaina 1. maaliskuuta kello 15.
Lipunmyynti näytöksiin ennakkoon soittorasia.eventiolive.fi ja ovelta 20 minuuttia ennen esityksen alkua.
» Teatteri Soittorasia, Teollisuustie 19, 06150 Porvoo
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot