Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Oscar (vas.) ja Sebastian Lindell ovat tyytyväisiä 50-vuotiaan valokuvakuvausyrityksen Liikkuva Studio -konseptiin.
Mika Laine
PORVOO Päiväkoti Metsätähden pihaan kaartaa pakettiauto, jonka perässä on yli 7-metrinen iso kaappiperävaunu. Vaunun kylkiin on teipattu viiden ihmisen kuvat kameroineen. Vaunulla täytyy siis olla jotain tekemistä valokuvauksen kanssa.
Oscar Lindell nousee autosta ja laskee vaunun tukijalat alas. Pian vaunun seinät alkavat pullistua koko matkaltaan ja hetkessä vaunun leveys on kasvanut neljään metriin. Ramppi vielä paikalleen ja reilussa vartissa 2,5 tonnin painoisen vaunun sisätilat ovat kasvaneet 33 neliön kokoiseksi valmiina vastaanottamaan asiakkaita.
Kyseessä on heinäkuussa 50 vuotta täyttävän Lindellin perheen valokuvausyrityksen uusin innovaatio, liikkuva valokuvausstudio.
Studio Lindell näki päivän valon vuonna 1974, kun Oscarin isä, vuodesta 1966 alkaen Uusimaa-lehden valokuvaajana toiminut Antero Lindell perusti Studio Lindell -nimisen liikkeen Rihkamakadulle Porvooseen. Liikkeen avajaisia vietettiin 13.7.1974.
Liikkeestä haettiin filmirullia ja kehitettiin kuvia. Oma kamera ostettiin uutena tai käytettynä. Palveluihin lukeutui myös kameran käyttöopastusta ja valokuvauskoulutusta.
Passikuvat ja perinteiset muotokuvaukset sekä lapsi-, ylioppilas- ja hääkuvaukset ovat kuuluneet palveluihin aina filmiajalta saakka.
Oscar painaa kaukosäädintä ja vaunun leveys tuplaantuu hetkessä.
Mika Laine
Yrityskauppoja
Vuonna 1977 toiminta laajeni Sipooseen, mutta Antero myi sen pian espoolaiselle yrittäjäystävälleen.
90-luvulla Antero työskenteli pääasiassa tyttärensä Pauliinan kanssa. Pauliina valmistui ammattivalokuvaajaksi vuonna 2000.
– 18-vuotiaana tulin kesätöihin ja sillä tiellä olen, Pauliina sanoo.
2000-luvun taitteessa alkanut digikuvauksen aika toi valtavan uudistuksen liiketoimintaan. Kamerakauppa lisääntyi valtavasti digikameroiden tultua myyntiin ja ihmiset halusivat palvelua erikoiskaupasta.
Pauliina ja hänen miehensä Esa ryhtyivät yrittäjiksi vuonna 2003, kun Sipoossa olleen Foto-Lindellin omistaja halusi luopua valokuvaamostaan. Muutamaa vuotta myöhemmin Sipoon toiminta laajeni myös Tuusulaan paikallisen yrittäjän luovuttua liiketoiminnastaan.
Oscar, joka on Anteron lapsista vanhin poika, liittyi perheen valokuvaajajoukkoon 2000-luvun puolivälissä. Oscar aloitti 2005 opiskelut Tampereen visuaalisen viestinnän instituutissa.
– Minulle kannustimena oli juuri alaa valtaamassa ollut digitaalisuus. Hyppäsimme silloin kokonaan digiaikaan. Filkalle (filmille) en ole koskaan kuvannut, Oscar muistelee.
Kiinnostusta alaan lisäsi myös Pauliinan koulun lähiopetusjaksoilta tehdyt VHS-tallenteet, joita Oscar katseli pienenä poikana.
– Kursseilla oli mukana ympäri Suomea huippukuvaajia, jotka ovat inspiroineet minua.
Lindellin valokuvaajina toimivat Oscar (vas.) ja Sebastian Lindell sekä kuvasta puuttuva Pauliina Lindell.
Mika Laine
Kolmas sukupolvi jo mukana
Yrityksen toiminnassa on vahvasti mukana jo kolmas sukupolvi, sillä Pauliinan kaksoissiskon poika Sebastian Lindell on mukana yrityksessä.
Sebastian opiskeli vuosina 2011 ja 2012 Vierumäellä liikunnanohjaajaksi, mutta tarvitsi lähijaksojen ja etäopiskelun väliin jotain muuta tekemistä.
– Kysyin Esalta (Pauliinan mieheltä), että olisiko liikkeessä jotain töitä vaikkapa pariksi päiväksi viikossa. Esa sanoi, että tule käymään huomenna, niin katsotaan. Menin ja sillä tiellä ollaan, Sebastian kertoo.
Vuoden 2014 sukupolvenvaihdoksen myötä Antero siirtyi hiljalleen taka-alalle seuraamaan jälkipolviensa työtä. Lindellin yritysten yhtiörakennetta on myöhemmin muutettu ja tänä päivänä kaikki kolme liikettä toimivat saman yrityksen nimissä.
Nyt 50 vuotta täyttävä yritys työllistää viisi ihmistä tarjoten päiväkoti- sekä koulukuvausten lisäksi monipuolisia valokuvauspalveluita niin yrityksille kuin kuluttajille. Yritys myös valmistaa itse kaikki myymänsä kuvatuotteet, joita löytyy kuvatulosteista aina kuvallisiin jumppareppuihin asti.
Liikkuva Studio on Lindellin valokuvaajien luoma konsepti. Studiovaunussa on kuvattu muun muassa tuhansia porvoolaisia päiväkotilapsia.
Mika Laine
Studio liikkuvaksi
Liikkuva Studio-palvelukonsepti syntyi vuonna 2020 kasvaneiden koulu- ja päiväkotikuvauksien myötä. Myös koronalla oli osuutensa asiaan.
Päiväkotilaisia Lindellit ovat ikuistaneet jo vuosikausia, mutta ensimmäiset koulukuvat Porvoossa otettiin Lindellien toimesta 2015. Kuvausmäärät kasvoivat vuosittain ja tuhansien kuvien määrä pieneni lähes nollaan koronan sotkettua kuviot ja työt yksinkertaisesti katosivat.
Kassavirtaa yritettiin pitää yllä muun muassa järjestämällä koulu- ja päiväkotilaisten kuvauksia Lindellin Studiolla Jokikadulla.
– Tässä oli omat haasteensa ja kaikilla ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta tuoda lapsiaan kuvattavaksi. Tämä ei ollut meidän mielestämme tasapuolista, Lindell kertoo.
Saamatta jääneitä avustuksia ei jääty murehtimaan. Lindellit ottivat päiväkotilaiset keskiöön ja miettivät miksi he eivät voisi tehdä kaikille joka vuosi hyviä ja erilaisia kuvia.
– Halusimme tarjota ihmisille samalla rahalla parempaa ja laadukkaampaa kuvaa, Oscar sanoo.
Neuvotteluiden jälkeen Lindellit pääsivät pidempään sopimukseen kuvauksista ja uskalsivat lähteä investoimaan kymmeniä tuhansia maksavaan liikkuvaan studioon.
– Sopimuksen ehtona oli, että kuvaus ei saa työllistää päiväkodin henkilökuntaa, Oscar täsmentää.
– Helpottaahan tämä kuvaajankin työtä, kun ei tarvitse kaikkea kalustoa enää raahata kouluihin ja päiväkoteihin, Sebastian jatkaa.
Ainoa Suomessa - toistaiseksi
Eurowagonilta mittatilaustyönä tilattu vaunu ei ehtinyt valmistua ajallaan ja Lindellit hoitivat alussa kuvauksia siirrettävässä kontissa ja samalla hioivat konseptia toimivammaksi.
Vaunujen toiminnallisuudet ja useat yksityiskohdat ovat hyvin pitkälle Oscarin käsialaa. Toista vastaavaa ei Suomesta vielä löydy.
Liikkuva Studio -konseptin toimivuus ja haluttavuus yllätti Lindellin kaikki kuvaajat. Suuren kuvauskysynnän vuoksi tehtaalla on työn alla jo seuraava vaunu.
– Se tulee olemaan kasattuna pienempi mutta yhtä toimiva kuin tämä. Seinät tulevat leviämään kaksi metriä. Uusi vaunu on myös kevyempi, jotta sitä voi vetää pienemmälläkin autolla, Oscar kertoo.
– Tavoitteena oli saada mahdollisimman käytännöllinen liikkuva studio. Meillä on tässä valmis konsepti ja katsotaan jos löydämme innokkaita kuvaajia lähtemään mukaan, Oscar vinkkaa.
Liikkuva studio soveltuu lapsikuvausten lisäksi myös muihin kuvauksiin.
– Täällä on kuvattu muun muassa sähköautojen latausasemia, Sebastian kertoo.
Oscar, Pauliina ja Sebastian valmistelevat studiota kuvauskuntoon.
Mika Laine
Fyysiset kuvat tärkeitä lapsille ja nuorille
Paljon on puhuttu siitä, onko koulu- tai päiväkotikuvalla enää merkitystä muun muassa digitaalisuuden vaikutuksesta. Oscarin mukaan kuvalla on tänä päivänä entistä suurempi merkitys digitaalisuudesta huolimatta.
– Kuvalla on todella suuri merkitys lasten, nuorten ja perheiden elämässä, koska se kuva on monelle lähes ainoa fyysinen kuvatuote. Kaikki muu on digitaalista. Tämän takia haluamme panostaa kuvien laatuun, Oscar toteaa.
Tuhansia Itä-Uudenmaan koulujen ja päiväkotien lapsia on ikuistettu liikkuvassa studiossa viime vuosien aikana.
Ryhmäkuvia ei vaunun sisällä oteta, vaan ne hoidetaan perinteisempään tapaan.
– Ryhmäkuvat pyritään aina ottamaan ulkona sään salliessa ja ennen yksittäiskuvauksia. Näin kuvaajakin tulee jo vähän tutuksi yksittäiskuvaukseen tulevalle lapselle.
Pauliina ottaa mallikuvia seuraavan lukukauden rekvisiitasta. Mallina Sebastianin tytär.
Mika Laine
Neljäs sukupolvi malleina
Tällä kertaa Metsätähden pihassa ei kuvata päiväkodin lapsia, sillä päiväkodin noin 180 lasta on kuvattu aikaisemmin tänä vuonna. Studio ajettiin pihaan jutun tekoa varten ja samalla Pauliina ja Sebastian suunnittelevat alkavan lukukauden kuvausrekvisiittoja ja sommitelmia sekä ottavat kuvia markkinointiin. Malleina ovat Sebastianin lapset.
– Joka lukukaudelle luodaan uudet sommitelmat, jotta kuvat eivät olisi toisintoja edellisvuoden kuvista, Oscar kertoo.
Normaalisti vaunu seisoo päiväkodin pihassa muutaman päivän.
– Vanhemmat varaavat netistä haluamansa ajan ja tuovat lapsensa varattuna aikana kuvauksiin. Ruuhkaisin aika on aamuisin, kun vanhemmat tuovat lapsiaan päiväkoteihin.
Päiväkotikuvaukset ovat hyvin tiukkaan aikataulutettuja. Viiden minuutin kuvausaika riittää kokeneille lapsikuvaajille saamaan lapset unohtamaan kuvausvaunun ihmeellisyydet ja keskittymään hetkeksi kameraan.
– Oikeastaan tarjoamme perheille samalla viiden minuutin minilapsikuvauksen. Jokainen lapsi kuvataan kahdessa tai kolmessa eri asennossa, Oscar kertoo.
Itse kuvaus on ilmainen, mutta kuvatuotteista veloitetaan. Tämä patistaa kuvaajat panostamaan kuvien sisällölliseen laatuun.
– Samaa korituolia ja sinistä pilvitaustaa ei löydy kuvista joka vuosi, Oscar naurahtaa.
Liikkuva studiovaunu on Oscarin ideoima. – Jonkin verran on ollut säätämistä toiminnallisuuksien kanssa, valokuvaaja toteaa.
Mika Laine
Palkintoja ja tunnustuksia
Laatua kuvista tuskin puuttuu, sillä Lindellin perheen valokuvaajat ovat kahmineet kuvakilpailuista lukuisia tunnustuksia vuosien saatossa.
Pauliina Lindell valittiin vuoden lapsikuvaajaksi vuonna 1999. Hän on myös haalinut mitalisijoituksia vuosilta 2003 ja 2005 Suomen Ammattivalokuvaajien vuosikilpailuissa. Yksi saavutus on yleisön valinta vuoden hauskimmaksi hääkuvaksi Häät -lehden kilpailussa.
Oscar on menestynyt niin ikään SAV:n kilpailuissa. Vuonna 2013 Oscar voitti ryhmäkuvaus-kategoriassa kultaa ja pronssia. Lisäksi hän on saanut useita kunniamainintoja Häät-lehden Vuoden hääkuva -kilpailussa.
Anteron ja Oscarin projekteihin lukeutuu myös kuvakirja Porvoon tuomiokirkon tulipalosta ja sen jälleenrakennusvaiheista. Kuvakirjaa on vielä saatavilla yksittäisiä kappaleita.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot