Viikon kysymys
A-
A+
Kesäkirja-elokuva kertoo isoäidin (Glenn Close) ja Sophia-tytön (Emily Matthews) kesästä pienellä saarella Suomenlahdella.
Roxana Reiss
KOTKA–PORVOO Kirjailija, taidemaalari, pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija Tove Janssonin (1914–2001) rakastettuun kirjaan perustuvan elokuva "Kesäkirja" saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 31.1.
Yhdysvaltalais–brittiläis–suomalaista yhteistuotantoa olevan elokuvan päänäyttämö on Kotkan edustalla sijaitseva Rankki, jonka kallioinen luonto ja meri ovat ehtineet tulla tutuiksi monelle itäuusmaalaiselle varusmiehelle historian saatossa.
Draamaelokuvaa kuvattiin kesällä 2023 itäisen Suomenlahden rannikolla myös Porvoon ja Espoon saaristoissa.
»» Elokuvan viimeisen trailerin voi katsoa tästäTarina kesästä pikkuisella saarella Suomenlahdella
Elokuva kertoo tarinan Sophia-tytön (Emily Matthews) kesästä isoäidin (Glenn Close) kanssa pikkuisella saarella Suomenlahdella. Sophian isän (Anders Danielsen Lie) surressa puolisonsa kuolemaa meren aallot silittävät kalliota, aurinko paistaa ja puut kasvavat.
Kesäkirja on kuvaus pienen tytön ja vanhan naisen ystävyydestä suomalaisen kesäunelman ympäröimänä; lähellä toisiaan ja luontoa. Elokuvassa Suomen kesä ja saaristoluonto ovat aidoimmillaan ja kauneimmillaan.
Elokuvan sivuosissa nähdään myös Pekka Strang ja Sophia Heikkilä (herra ja rouva Malander) sekä Ingvar Sigurdsson (Eriksson). Ohjauksesta vastaa Charlie McDowell ja käsikirjoituksen on tehnyt Robert Jones.
Elokuvan tähtinäyttelijä Glenn Close pitää lukemansa Kesäkirja-romaanin hitaasta temposta, luontokeskeisyydestä ja luonnon kuvailusta.
Alyssa Freese Photography
Elokuvan pääosan esittäjä rakastaa luontoa
Kahdeksankertaiselle Oscar-ehdokkaalle Glenn Closelle merkittävin tekijä Kesäkirja-elokuvasta kiinnostumisessa oli sen käsikirjoitus ja alkuperäisteoksen tarina.
Vuonna 1972 julkaistua romaania ovat pitäneet mestariteoksena niin kriitikot kuin lukijatkin, ja se on käännetty 35 kielelle.
– Pidin romaanin hitaasta temposta, luontokeskeisyydestä ja luonnon kuvailusta sekä isoäidin ja Sophian kanssakäymisestä, Close kertoo elokuvan levittäjän tiedotteessa.
Kuvausten aikana Suomessa pitkiä kävelylenkkejä koiransa kanssa metsässä tehnyt Close rakastaa luontoa.
– Omistan Kesäkirja-elokuvan äidilleni, joka saattoi maata ruohikolla ja nukahtaa keskelle luontoa.
Sophia (Emily Matthews) ja isoäiti (Glenn Close) viettävät kesäunelmaansa lähellä toisiaan ja luontoa.
Roxana Reiss
"Olisimme voineet leikkiä yhdessä tuntikausia"
Close luonnehtii elokuvaa eurooppalaiseksi, joka arvostaa yleisöä.
– Sen tarina on rikas, inhimillinen ja tunteisiinvetoava. Elokuvassa näytetään myös herkkyys. Isoäiti luottaa siihen, että tyttö ja tämän puolisoaan sureva isä löytävät omat polkunsa. Tosin tarpeen tullen isoäiti ilmaisee mielipiteensä suorasukaisesti.
Close nautti työskentelystä elokuvan muiden tekijöiden kanssa.
– Sophiaa esittävällä Emily Matthewsilla on rikas mielikuvitus. Olisimme voineet leikkiä yhdessä tuntikausia. Nautin siitä. Meillä oli erityinen suhde. Mielestäni ymmärsin häntä ja autoin häntä keskittymään. Kävimme kävelyillä ja tutkimme asioita yhdessä, hän kertoo yhteistyöstä elokuvan toisen päänäyttelijän kanssa.
Elokuvanäyttelijänä debytoiva suomalainen Emily Matthews oli kuvausten aikaan 9-vuotias, nyt 10-vuotias.
– Pidin myös työskentelystä ohjaajan kanssa. Hän on erittäin lahjakas. Luotin hänen näkemykseensä. Toivon, että työskentelemme uudestaan jonain päivänä.
Elokuvan Sophia (Emily Matthews) ja isoäidillä (Glenn Close) on erityisen lämmin suhde.
Roxana Reiss
Tove Jansson vietti paljon aikaa Pellingissä
Kesäkirja-romaanin kirjoittanut taiteilijaperheen esikoinen Tove Jansson vietti paljon aikaa Janssonin suvun kesäpaikassa Porvoon Pellingin saarella, joka oli hänen rakas kesäpaikkansa ja inspiraationsa.
Muun muassa monet Muumilaakson tarinoiden tapahtumapaikat perustuvat Pellinkiin ja sen ympäristöön.
Myöhemmin Tove Jansson ja hänen kumppaninsa Tuulikki Pietilä (1917–2009) viettivät 28 kesää Klovharunin pienellä kalliosaarella. Jansson lahjoitti mökin Pellingin Kotiseutuyhdistykselle vuonna 1991.
Näyttelijät Emily Matthews ja Glenn Close isoäidin ja Sophian rooleissa sekä työryhmää. Etualalla oikealla ohjaaja McDowel ja keskellä kuvaaja Sturla Brandth Grøvlen elokuvan kuvauksissa heinäkuussa 2023.
Roxana Reiss
Kehitysyhtiö Cursorin elokuvakomissio osarahoittajana
Kesäkirja-elokuva saa teatterilevityksensä ensimmäisenä maailmassa Suomessa.
Maailmanensi-illassa elokuva nähtiin Lontoon kansainvälisillä elokuvajuhlilla 20.12. Sitä on esitetty myös monilla muilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, kuten Los Angelesissa (AFI FEST), Tukholmassa ja Torinossa.
Kansainvälisen yhteistuotannon suomalainen tuotantoyhtiö on Helsinki-filmi tuottajinaan Aleksi Bardy ja Helen Vinogradov. Suomalaisyhtiö tuotti myös Tove Janssonin elämään pohjautuvan Tove-menestyselokuvan vuonna 2020.
Uutuuselokuvan rahoituksesta ovat vastanneet suomalaiset ja suomenruotsalaiset rahastot, kuten Business Finland, Svenska Kulturfonden, Konstsamfundet, FIFF, Suomen elokuvasäätiö, osana Kotkan–Haminan seudun kehitysyhtiö Cursoria toimiva Kaakon elokuvakomissio sekä Pohjoismainen elokuva- ja televisiorahasto.
Elokuvan pohjoismaisesta levityksestä ja markkinoinnista vastaa SF Studios. Elokuvan televisiointioikeudet on hankkinut Yle.
Sophia (Emily Matthews) ja isoäiti (Glenn Close) viihtyvät yhdessä.
Roxana Reiss
FAKTA
Kesäkirja-elokuva
» Ensi-ilta elokuvateattereissa perjantaina 31.1.
» Kuvattu Kotkan, Porvoon ja Espoon saaristossa kesällä 2023.
» Kieli: englanti.
» Kesto: 95 minuuttia.
» Ikäraja: sallittu kaikenikäisille.
» Tuotantoryhmä: Sturla Brandth Grøvlen (kuvaaja), Lina Nordqvist (lavastussuunnittelija), Tiina Kaukanen (pukusuunnittelija), Riikka Virtanen (maskeeraussuunnittelija), Jussi Rautaniemi (leikkaaja), Micke Nyström (äänisuunnittelija) ja Hania Rani (säveltäjä).
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot