Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Mielensäpahoittajan (Heikki Kinnunen) ja Saimin (Jaana Saarinen) ns. uusperhe tapaa toisensa ensimmäisen kerran Saimin kodissa, entisessä kansakoulussa. Puutarhajuhlan pöydän ääressä Saimin tytär Kukka (Ona Huczkowski) sekä Mielensäpahoittajan pojat Pekka (Ville Tiihonen) ja Hessu (Iikka Forss). Taustalla ohjaaja Mika Kaurismäki.
Marko Wahlström
SIPOO, GESTERBY Kesäisen kaunis syyspäivä keskellä maaseutua. Kumpupilvet koristavat sinitaivasta. Jo loiston päivänsä nähnyt punainen kansakoulu tarjoaa kulissit seuraavalle Mielensäpahoittajan rakkaustarina -elokuvalle, joka tulee ensi-iltaan vuoden kuluttua syksyllä.
Elokuvan kuvaukset alkoivat viime tiistaina. "Mielensäpahoittajan rakkaustarina" kuvataan pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Tänään perjantaina kuvaukset alkoivat aamukymmeneltä Gesterbyn vanhalla koululla. Kuvaukset Sipoossa jatkuvat niin kauan kuin valo laskeutuu.
Uuden elokuvan ohjaa Mika Kaurismäki kuten edellisenkin, Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä -elokuvan, joka on ylittänyt 200 000 katsojan rajapyykin. Kolme kirjailija Tuomas Kyrön teoksiin pohjautuvaa Mielensäpahoittaja-elokuvaa ovat saaneet kaikkiaan 1 050 749 elokuvateatterikatsojaa.
Mielensäpahoittaja (Heikki Kinnunen) saapuu bussilta yhdessä rakastettunsa Saimin tyttären Kukan (Ona Huczkowski) kanssa.
Marko Wahlström
Uusperhe tapaa ensimmäisen kerran
Mielensäpahoittajan (Heikki Kinnunen) pojat Hessu (Iikka Forss) ja Pekka (Ville Tiihonen) saapuvat isänsä kutsumana puutarhajuhliin maatilalle, jossa asuu isäpapan tuore rakastettu Saimi (Jaana Saarinen).
Paikalla on myös Saimin tytär Kukka (Ona Huczkowski), jonka Mielensäpahoittaja on hetkeä aiemmin hakenut bussilta. Äiti ja tytär tapaavat pitkästä aikaa.
– Kaikki tapaavat ensimmäistä kertaa eli ns. uusperhe, jota vitsaillaan kun päästään ruokapöytään, tuottaja Hanna Virolainen Solar Filmsiltä kertoo kohtausta, jota media on kutsuttu seuraamaan.
Saimi on ostanut vanhan kansakoulun, johon on rakentanut itselleen kodin.
Mielensäpahoittajan pojat Hessu (Iikka Forss) ja Pekka (Ville Tiihonen) tapaavat ensimmäisen kerran Saimin (Jaana Saarinen) ja tämän tyttären Kukan (Ona Huczkowski).
Marko Wahlström
Saimi rakkaalleen kohtauksessa: "Tässä on sun pojat"
Kohtauksen harjoitus alkaa. Kuvaajien kamerat räpsyvät sarjatulella.
– Äiti! Ihana päästä mukaan, Kukka-tytär toteaa Saimille.
– Tässä on sun pojat, Saimi tuumaa Mielensäpahoittajalle ennen kuin osapuolet esittäytyvät toisilleen.
Näyttelijä Pertti Sveholm kävelee harjoitusten halki.
– Ohjasivatko ne mut suoraan tänne, mies tuumaa askeltaessaan lähes suoraan pressin syliin.
Linjatuottaja Maria Kaurismäki kehottaa kaikkia valmistautumaan kuvauksiin.
– Hyvä! Sitten hiljaisuus – kuvaus. Ääni! Ja kamerat – käy.
Heikki Kinnunen antoi kuvaustauolla haastatteluita medialle. Kuvassa vuorossa Iltalehden toimittaja ja kuvaaja.
Marko Wahlström
Mielensäpahoittaja: "Ensimmäinen on aina paras"
Kuvaustauolla Heikki Kinnunen ja muut näyttelijät antoivat haastatteluita paikalla olleiden paikallisten ja valtakunnallisten tiedotusvälineiden edustajille.
– Olemme Saimin kanssa ystäviä, Mielensäpahoittaja tuumaa.
Onko se rakastuminen niin hirveää?
– No, perkele, vaikka ensimmäinen on aina paras. Ensimmäinen on auto, sitten talo ja emäntä.
– Nykyään se ei ole ihminen, eikä mikään, jos ei koko ajan vaihda – asuntoa, autoa ja pirkkoa – yleensä huonompaan, Mielensäpahoittaja filosofoi tutulla Hämeen murteellaan.
– Sipoon ja Porvoon kuvauspaikat jäivät mieleeni, kun kiersimme katsomassa kuvauspaikkoja edellistä elokuvaa varten, ohjaaja Mika Kaurismäki sanoo.
Marko Wahlström
Kuvauksia on ollut Sipoossa ja Porvoossa
Uutta Mielensäpahoittaja-elokuvaa on kuvattu Sipoon lisäksi myös Porvoon Sondbyssä ja Emäsalossa sekä kuvataan Helsingin keskustassa, Tuusulassa, Jokelassa ja Nurmijärvellä, jossa sijaitsee Mielensäpahoittajan koti.
– Olin jo edellistä elokuvaa varten kiertänyt katsomassa mahdollisia kuvauspaikkoja tällä seudulla. Silloin paikat jäivät, kun päätimme kuvata Nurmijärven ja Vihdin suunnalla, ohjaaja Mika Kaurismäki kertoo.
Ohjaajan mieliin olivat syöpyneet sipoolaiset maalaismaisemat.
– Täällä (Gesterbyssä) tehdään sekä ulko- että sisäkuvauksia. Paikka oli täysin tyhjä.
Porvoo ja Sipoo ovat kuvauspaikoiltaan tekeillä olevan elokuvan keskiössä.
– Elokuvan pariskunta tekee pienen retken Jawalla ja käy telttailemassa Köttbodanin uimarannalla.
Kaurismäki muistuttaa, että kuvauspaikoilla ei ole elokuvan tarinan kannalta merkitystä.
– Tämä on sitä Sysi-Suomea.
Tuotantoryhmään kuuluu noin 30 henkilöä. Kuvauksissa Sipoossa heijastui äärimmäisen rauhallinen ja leppoisa tunnelma.
Marko Wahlström
Ohjaajan mielestä elokuva olisi hyvä päätösjakso
Rakkaustarinassa Mielensäpahoittajan hahmo on kehittynyt aiemmasta elokuvasta.
– Tämän elokuvan lopussa hän ei enää pahoita mieltään. Se on iso muutos, ja olisi mielestäni hieno päätösjakso koko sarjalle, Kaurismäki sanoo.
Ohjaajan mukaan päähahmo muuttui jo edellisessä, Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä -elokuvassa, pehmeämmäksi.
– Hän löysi veljensä ja kävi ulkomailla sekä vähän avartui mieleltään. Nyt hän rakastuu.
Muutos on kirjoitettu käsikirjoitukseen, mutta ohjaajan mukaan hioutuu kuvausten edetessä.
– Rakastuminen yllättää Mielensäpahoittajan, vaikka hän taistelee tunnetta vastaan. Se vain tapahtuu, kun ihastuu johonkin henkilöön.
Mielensäpahoittaja on katsojien rakastama hahmo.
– Ennen edellistä elokuvaa en ollut tehnyt töitä Heikin (Kinnunen) kanssa. Yhteistyötä on ollut mukava molemmin puolin, jonka takia olen nyt tekemässä toista elokuvaa. Hänellä hahmo on niin hyvin hallussa, jolloin on kiva miettiä yhdessä pieniä detaljeja.
Kaurismäki kuvaa elokuvaa hyvin näyttelijäkeskeiseksi.
– Tämä on kivaa!
Heikki Kinnunen on asettunut Mielensäpahoittajan rooliin mainiosti.
Marko Wahlström
"Elokuva on ihan peruselämää"
Mielensäpahoittajan suosion yksi salaisuus piilee Kaurismäen mielestä maailman muuttumisessa.
– Kun vauhti on niin nopea, ihmiset eivät oikein tahdo pysyä perässä. Elokuva vertautuu jäärään, johon on varsinkin vanhempien ihmisten helppo samaistua. Jotkut nuoremmatkin ymmärtävän jutun.
Kaurismäen mukaan Mielensäpahoittajan hahmolla on esimerkkejä todellisuudesta.
– Kyllä se on ihan peruselämää, ja elokuva on aika intimistinen. Varsinainen komedia se ei ole, mutta hahmon ja tilanteiden kautta hauska. Hauskuuden lisäksi elokuvassa on näkyvillä koko ihmiselon tunneskaala.
Mielensäpahoittaja-elokuvasarja voidaan luokitella draamakomedian kategoriaan.
Mielensäpahoittajan poikia elokuvasarjassa näyttelevät Ville Tiihonen (vas.) ja Iikka Forss. Villen roolihahmo on Pekka, Iikan Hessu.
Marko Wahlström
"Suomalaisen pitkän matkan juoksun kulta-ajoista pois"
Mielensäpahoittajan poikaa Hessua näyttelevä Iikka Forss kuvailee hahmoaan perhemieheksi kolmen edellisen elokuvan perusteella.
– Tässä elokuvassa Hessun perhettä ei näy. Nyt keskitytään isäpapan rakkauselämään.
Forssin mukaan Mielensäpahoittaja-äijä itsessään ei ole sinällään muuttunut matkan varrella.
– Hahmo muuttuu jokaisessa elokuvassa omanlaisen tarinan myötä. Hänen henkinen ja fyysinen matkansa kehittyy, kun eteen tulee joku asia tai ongelma, joka ei sovi hänen ajatusmaailmaansa. Pikkuhiljaa hän miettii asioita toisinkin.
Suomalaisten on helppo samaistua Mielensäpahoittajaan, joka on noin 80-vuotias jäärä, puhuu Hämeen murretta ja asuu maaseudulla, jota hän nimittää Sysi-Suomeksi, jossakin Päijänteen länsipuolella.
Marko Wahlström
Forssin mielestä hahmon läheiset ihmiset eivät ole juurikaan muuttuneet.
– Mehän olemme niitä, jotka viekoittelevat häntä pois sieltä muisteloista eli suomalaisen pitkän matkan juoksun kulta-ajoista tähän päivään, hän naurahtaa.
Forss uskoo, että jokaisella suomalaisella on joku mielensäpahoittaja tuttavapiirissään.
– Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että haikailee vain Lasse Virénin kulta-aikoihin. Meillä kaikilla on omat tietyt fakkiumat, joiden mukaan asiat kuuluvat olla: kahvi keitetään näin tai keittiössä asia kuuluu olla tietyssä paikassa, ja merisää kuunnellaan aina. Meillä jokaisella on omansa, hän pohtii elokuvan isoa filosofiaa.
Forssin mukaan hahmon suosio perustuu samaistumiseen.
– Kirjojen kohderyhmä ei kuitenkaan ollut nuori kaupunkilainen, vaan Kehä III:n ulkopuolella asuva hieman vanhempi ihminen. Mutta kyllä tästä nuori kaupunkilainenkin löytää itsensä, kun raaputtaa pintaa ja katsoo syvemmälle.
Näyttelijä Jaana Saarinen iloitsee, että saa työskennellä Heikki Kinnusen vastanäyttelijänä. – Olemme näiden neljän ensimmäisen kuvauspäivän aikana puhuneet paljon, hän sanoo.
Marko Wahlström
"Hissukseen rakkaus vain tapahtuu, jos sille antaa tilaa"
Näyttelijä Jaana Saarinen kehuu kuvausryhmän tunnelmaa "todella lämpimäksi".
– Täällä on rauhallista ja täällä tehdään töitä mukavaan tahtiin. Menemme iisisti eteenpäin. Mika (Kaurismäki) on itse äärimmäisen rauhallinen ihminen, mikä välittyy muihinkin.
Saarinen on aiemmin työskennellyt Mika Kaurismäen ohjauksessa elokuvassa "Elämältä kaiken sain", jossa hän sai näytellä Vesa-Matti Loirin kanssa.
– Sama tunnelma oli silloinkin. Ohjaajalla on iso merkitys sille, miten täällä (kuvauspaikalla) toimitaan, hän sanoo ensimmäistä kertaa sipoolaismaisemissa näyttelevä konkari sanoo.
Saarisen mukaan Mielensäpahoittajasta voi hyvin kuvitella, että hän ei ole sukkela liikkeissään ja kaappaa naista kainaloon saman tien.
– Hissukseen rakkaus vain tapahtuu, jos sille antaa tilaa. Ja sitten yhtäkkiä Mielensäpahoittajalle tärähti!
Kinnunen ja Saarinen ovat näytelleet aiemmin Tampereen Teatterin New Karleby -esityksessä.
– Kesällä näyttelin Tampereen komediateatterissa, jonka jälkeen pidin pienen tauon ennen Mielensäpahoittajaa. Seuraavaksi lähden Kuusamoon ohjaamaan.
Saarisella on pieni rooli syyskuun lopulla ensi-iltansa saavassa Spede-elokuvassa.
Gesterbyn vanha koulu on Sipoon kunnan tyhjillään oleva kiinteistö, joka on myynnissä.
Marko Wahlström
Lähes tyhjillään ollut koulu lavastettiin kodiksi
Elokuvan tuottaja Hanna Virolaisen mukaan kuvauspaikkoja etsivä location scout Lotta Lanamäki löysi Gesterbyn vanhan koulun.
– Myös pihapiiri sopi hyvin eikä ole liian hoidettu, koska Saimi on vähän boheemi. Lähes tyhjillään ollut koulu on lavastettu Saimin näköiseksi.
Virolainen kiittää Sipoon kuntaa kuvauspaikan mahdollistamisesta.
– Kohde on myynnissä, mutta kunta on ollut todella joustava. Saimme pitkän valmisteluajan, jolloin olemme saaneet rauhassa lavastaa. Ohjaajakin on käynyt parin viikon ajan katsomassa ja kommentoimassa.
Kuvausryhmä on Gesterbyssä yhteensä kaksi–kolme päivää.
– Kuvauspäivän kohtausten määrään vaikuttaa kohtausten pituus ja sisältö. Ne vaihtelevat hyvinkin paljon, Virolainen sanoo.
– Aina sattuu kömmähdyksiä, vaikka kaikki pyritään suunnittelemaan ja valmistelemaan hyvin ennakkoon. Inhimillisiä virheitä tulee aina tai sääolosuhteet yllättävät.
Elokuvan tuotantotiimissä on noin 30 henkilöä.
– Varsinaisia kuvauspäiviä on yhteensä 22. Lisäksi on yksi second unit -kuvauspäivä, jolloin teemme moottoripyörä- ja autoajoja vähän pienemmällä ryhmällä, Virolainen kertoo.
Elokuvan tuottaja Hanna Virolainen käy jatkuvaa vuoropuhelua ohjaaja Mika Kaurismäen kanssa.
Marko Wahlström
Suomalaisen miehen peruskuva hyvine ja huonoine puolineen
Tuottaja löytää Mielensäpahoittaja-hahmon vetovoimalle selityksen perussuomalaisuudesta.
– Kaikella rakkaudella taustalta löytyy suomalaisen miehen peruskuva niin hyvine kuin huonoine puolineen.
Mielensäpahoittaja on ihmisille jo sen verran tuttu, että se on löytänyt ihmisten sydämiin.
– Hänen ei ole koskaan mitenkään pahansuopa. Hahmo on kestänyt hirveän rakastettavana kaikki nämä vuodet, vaikka siitä on tehty leffoja ja televisiosarjoja.
– Hahmosta on löytynyt aina kivasti uutta näkökulmaa siihen, miten hän tekee tai asennoituu, jolloin se on säilynyt mielenkiintoisena. Hahmo on löytänyt oman faniporukkansa, joka on iältään laaja.
Tuottaja allekirjoittaa sen, että Mielensäpahoittajan kaltainen jäärä sanoittaa mielessään asioita, joita maailman digitalisoituminen muuttavat nopealla tahdilla.
– Suurin osa ihmisistä kokee sen aika ahdistavana. Samalla koetaan, että on pakko uudistua ja oppia, jotta pysyy mukana kehityksessä. Emmekä aina halua näyttää, että olemme se jalkoihin jäävä yksilö. Mielensäpahoittaja pystyy sen sanomaan tai näyttämään omalla humoristisella tavallaan.
Tuottaja myöntää itsekin samaistuvansa Mielensäpahoittajan hahmoon, joka pehmenee elokuvasarjan edetessä.
– Joskus sellainen hieman pysähtynyt maailma voisi olla ainakin hetkeksi ihan tervetullut. Ja sitä huomaa välillä, että omatkin lapset ovat opettamassa minua, mikä tuntuu karmealta ja ruokkii pakkoa opetella uusia asioita, Virolainen sanoo.
– Olen huomannut omassa isässäni samanlaista herkkyyttä lapsenlapsien ja vanhenemisen myötä.
FAKTA
Mielensäpahoittajan rakkaustarina
» Ohjaus: Mika Kaurismäki
» Käsikirjoitus: Sami Keski-Vähälä kirjailija Tuomas Kyrön romaanin pohjalta
» Tuottajat: Hanna Virolainen, Markus Selin ja Jukka Helle
» Pääroolit: Heikki Kinnunen ja Jaana Saarinen
» Muut roolit: Iikka Forss, Ville Tiihonen, Silu Seppälä (Kolehmainen), Ona Huczkowski, Pertti Sveholm, Sanna-Kaisa Palo ja Pauliina Hukkanen
» Linjatuottaja: Maria Kaurismäki
» Kuvaus: Jari Mutikainen, F.S.C.
» Leikkaus: Nina Ijäs
» Musiikki: Tetsuroh Konishi
» Pukusuunnittelu: Anna Vilppunen
» Maskeeraussuunnittelu: Marjut Samulin
» Lavastussuunnittelu: ammattilavastaja Tuomas Kyrö
» Äänisuunnittelu: Pekka Karjalainen
» Elokuvan levittäjä: Nordisk Film
» Tuotantoyhtiö: Solar Films
Tuotantoryhmän maskeerausbussina toimii Tampereen vanha kirjastoauto, jonka kyljessä lukee teksti "Riäväkylän Oma Onnikka Sivistyksen Asialla". Auton rekisterinumero on melkein ROOSA, ROO-54.
Marko Wahlström
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot