Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Porvoolaisen Kiinteistötoimisto Jutta Kaksonen LKV Oy:n jouluikkuna on runsas ja ylellinen. Ikkuna palkittiin Porvoon näyteikkunakilpailun lisäksi ensimmäisen valtakunnallisen kilpailun voittajana.
Mika Laine
PORVOO, KESKUSTA Ensimmäistä kertaa tänä vuonna järjestetyn valtakunnallisen jouluikkunakilpailun voitti porvoolaisen Kiinteistötoimisto Jutta Kaksonen LKV Oy:n ihanan elämyksellinen ja satumaisen runsas jouluikkuna Porvoossa.
Porvoolaisyrityksen runsas ja ylellinen jouluteema valittiin tällä viikolla Porvoon elävä keskusta ry:n järjestämän perinteisen Porvoon joulun näyteikkunakilpailun voittajaksi.
– Punatiilisen talon jouluikkuna on tyylikkään kutsuva tuoksuen, tuntuen ja maistuen joululta saaden kaikki aistit soimaan. Ikkuna on upea, pursuileva ja runsas, raati perustelee valintaa valtakunnalliseksi voittajaksi.
Voittajaikkunassa korostuvat klassiset jouluvärit: punaista, vihreää, kultaa ja valkoista.
– Saattaa vivahtaa jo amerikkalaiseen jouluun?, raati aprikoi.
– Jouluikkunan tekemisestä pidän kaikkein eniten. Sitä teimme rakkaudella ja hartaudella monta viikkoa, kiinteistönvälittäjä Jutta Kaksonen sanoi.
Marko Wahlström
"Hartaudella ja rakkaudella sitä tehtiin"
Kiinteistönvälittäjä Jutta Kaksonen toteutti joulu-unelmansa isolla intohimolla ja työpanoksella. Yritys on osallistunut paikalliskilpailuun jo 17 vuotta.
– Hartaudella ja rakkaudella sitä tehtiin monta viikkoa. Eikä kyse ole pelkästään yhdestä ikkunasta, vaan koko kiinteistömme katuosuudesta, hän kommentoi paikalliskilpailun tuloksen julkistuksen yhteydessä.
Kiinteistönvälitystoimiston ympärillä Raatihuoneenkadulla on paljon päiväkoteja.
– On ihana kuulla lasten kiljahteluita heidän tehdessään havaintoja. Somistamme näyteikkunamme vaihtuvien teemoin vuodenaikojen ja niihin kytkeytyvien lisäteemojen mukaan, Kaksonen jatkoi.
Kiinteistönvälittäjä tunnustautuu myös jouluihmiseksi.
– Jouluikkunan tekemisestä pidän kaikkein eniten.
Porvoon paikallisen näyteikkunakilpailun Kiinteistötoimisto Jutta Kaksonen LKV Oy voitti edellisen kerran vuonna 2019, jolloin jouluikkuna oli myös yleisön suosikki.
Porvoossa yksi upeimmista joulukeskustamiljöistä
Kilpailun järjesti valtakunnallinen Elävät Kaupunkikeskustat ry, joka on vuonna 1997 perustettu noin 80 paikallisen ja alueellisen keskustakehittäjän verkosto. Mukaan kilpailuun innostettiin osallistujia jokaisesta Suomen kaupungista.
Finaalissa oli 12 kaupunkia ehdokkaineen: Hämeenlinna, Iisalmi, Imatra, Jyväskylä, Kemi, Kotka, Lahti, Lapua, Oulu, Pietarsaari, Porvoo ja Seinäjoki.
– Porvoossa on kokonaisuutena myös yksi Suomen upeimmista joulukeskustamiljöistä, raati hehkutti.
Kaupungissa on ainutlaatuinen yli 25-vuotinen perinne: jokavuotinen jouluikkunakilpailu herättää suuren mielenkiinnon. Tänäkin vuonna yleisöääniä tuli yli 2 000.
"Näyteikkunat lisäävät keskustojen elinvoimaa"
Valtakunnallisella jouluikkunakilpailulla haluttiin korostaa kivijalkaliikkeiden näyteikkunoiden merkitystä joulutunnelman luojina. Kilpailusta toivotaan vuosittain jatkuvaa perinnettä.
– Se kannustaa keskustakehittäjiä ja kivijalkayrittäjiä sekä kuluttajia kiinnittämään huomiota näyteikkunoiden merkitykseen lisäämään keskustojen elinvoimaa, jouluikkunakilpailun sihteerinä toiminut Elävät Kaupunkikeskustat ry:n toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen toteaa tiedotteessa.
– Elämykselliset jouluikkunat kuuluvat joulutraditioihin ja -tarjontaan. Kilpailulla toivotaan löytyvän uusia ulottuvuuksia ja näkemyksiä näyteikkunoihin, ympäri vuoden ja ympäri Suomen, hän jatkaa.
Kilpailuraadissa vaikuttivat toimitusjohtaja Ulla Pöllänen (vas.) Erikoiskaupan liitto ETU ry:stä, toimitusjohtaja Tiina Oksala Helsingin Yrittäjät ry:stä ja visualisti Heidi Lehto Sisustuskärpänen Oy:stä.
Elävät Kaupunkikeskustat ry
Esikuvan kilpailulle antaa Stockmannin klassikko
Esikuvan kilpailulle antaa valtakunnan ykkösjoulunäyteikkuna. Klassikko on hurmannut ja ihastuttanut keskeytyksettä joulukansaa tavaratalo Stockmannilla Helsingin keskustassa jo vuodesta 1946.
Visualisti Heidi Lehto Sisustuskärpänen Oy:stä toimi raadin puheenjohtajana apunaan toimitusjohtajat Tiina Oksala Helsingin Yrittäjät ry:stä ja Ulla Pöllänen Erikoiskaupan liitto ETU ry:stä.
– Kilpailu täytti kyllä odotukset, mutta kekseliäisyyttä ja luovuutta toivotaan tulevaisuudessa lisää. Jouluisella näyteikkunalla yritys saa kertoa oman yksilöllisen tarinansa, raati kommentoi.
Kilpailun arviointiperusteita olivat omaperäinen idea ja näyttävä toteutustapa, oman toimialan erottautuminen, paikallisuus ja/tai ajankohtaisuus sekä visuaalinen taidokkuus esimerkiksi sommittelussa, valaistuksessa ja esillepanon teknisissä ratkaisuissa.
Kultaiset kuusenoksat Kemiin ja Seinäjoelle
Ensimmäisen valtakunnallisen kilpailun kunniamaininnat eli kultaiset kuusenoksat menivät Kemiin ja Seinäjoelle.
Kemiläinen Tuula Lokan Kukka & Design koko myymälän näyteikkunarivistö saa kaupunkitilan hehkumaan pimeässä sydäntalvessa, isona visuaalisena elämyksenä.
– Ulkopuolelle asetettu kukkavalohahmo pysäyttää antaen hienon kolmiulotteisen syvyyden. Inspiroivan ihastuttava kokonaisuus piristää talvimatkailijoitakin, raati toteaa.
Seinäjoella toimiva Boutique S on raadin mukaan tyylikäs, visuaalinen, laadukkaasti toteutettu ja hyvin sommiteltu.
– Näyttävä yhden idean toteutus pysäyttää. Isot elementit ohjaavat ja keskittävät katsetta. Avaa liiketilan ulos. Voitti paikallisen yleisöäänestyksen saaden 21 prosenttia äänistä ja on saanut paljon näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.
FAKTA
Jouluikkunakilpailun 12 finalistia
» Kaisan Kukka, Hämeenlinna: valkoinen ja vihreä joulu kekseliäästi samassa jouluikkunassa.
» Kukka ja hautauspalvelu Mäklin, Iisalmi: värikäs ja runsas toteutus.
» VirQ by Virkkukoukkunen, Imatra: viestii omaa vahvan raikasta yritysilmettä, näyttävä ulostulo.
» Harjun Paperi, Jyväskylä: tyylikkään hentoinen, ehkä keväisen talvinen, esimerkillisen kolmiulotteinen.
» Tuula Lokan Kukka & Design, Kemi: Kultainen kuusenoksa -kunniamaininta
» Kat´s Cafe, Kotka: paikalliskilpailun voittaja, "Piparkakku Karhula revontulien loisteessa…”
» Petit St Louis, Lahti: linjakkaan tyylikäs, hienostuneen kaunis ja hengittävä, upea ulostulo.
» Kalos – Kattaus & Stailaus, Lapua: satumainen kehystarina, jopa mystinen, lumipalloinen.
» Marks & Iris, Pietarsaari: ammattitaitoinen, suoraviivainen, tehokas, selkeän varma.
» Ravintola Sarkka, Oulu: rokkaa todellakin, perinteisen ravintolan omaa historiallista tarinaa.
» Kiinteistötoimisto Jutta Kaksonen LKV Oy, Porvoo: kilpailun voittaja
» Boutique S, Seinäjoki: Kultainen kuusenoksa -kunniamaininta
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot