Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Kuvataiteen minikurssilla tehtiin muun muassa suuri yhteismaalaus akvarelleilla Psalmitekstin pohjalta.
Pauliina Nyqvist
PORVOO Porvoon suomalaisen seurakunnan viime kesänä lanseeraama suosittu osallistavan budjetoinnin hanke saa jatkoa. Seurakuntalaisia pyydetään lähettämään ideansa matalan kynnyksen tapahtumista tai hankinnoista tammikuun loppuun mennessä.
Osallistavan budjetoinnin hankkeen tarkoituksena on ottaa seurakuntalaiset aktiivisemmin mukaan seurakunnan toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen.
Hanketta järjestävän työryhmän vetäjä Jari Oksanen kertookin, että seurakuntalaiset ovat ottaneet hankkeen lämpimästi vastaan.
– Moni on ehdottanut sellaista toimintaa, johon itse tahtoisi seurakunnassa osallistua. Toivomme tälläkin kertaa runsaasti ideoita siitä, mitä sellaista toimintaa Porvoosta vielä puuttuu, jota seurakunta voisi järjestää.
Vuonna 2024 toteutukseen päätyivät Joulun Tähti -konsertti tuomiokirkossa, hiustenleikkuut ruokajakelussa ja diakonian asiakkaille, perheretki Ihmeellinen valo -jouluvaellukseen Vivamon Raamattukylässä, Pyhän kirjan äärellä – kuvataiteen minikurssi sekä Piirrän sanasta Jumalani kasvot -kirjoitusretriitti.
Uusia ehdotuksia seurakunnan järjestämäksi matalan kynnyksen tilaisuudeksi, tapahtumaksi tai hankinnaksi vuodelle 2025 kerätään tammikuun ajan. Ehdotukset voi jättää seurakunnan verkkosivuilta löytyvän linkin kautta 31.1.2025 mennessä.
Ehdotuksien toteutukseen on varattu 7000 euron määräraha. Ehdottaja voi halutessaan olla mukana toteutuksessa, mutta siihen ei kuitenkaan ole velvoitetta, tiedotteessa kerrotaan.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot