Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Osuuskauppa sponsoroi vuosittain lasten, nuorten ja perheiden toimintaa liikunnan, kulttuurin ja yhteiskunnallisen toiminnan saralla.
Varuboden-Osla
ITÄ-UUSIMAA Osuuskauppa Varuboden-Oslan perinteisellä Paikallisesti hyvää ‑kampanjalla edistetään tänä vuonna alakoululaisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Osuuskaupan alueen vanhempainyhdistykset voivat hakea tukea toimintaan, joka tapahtuu kouluaikana ja tavoittaa kaikki oppilaat. Hakuaika päättyy 31. lokakuuta.
Osuuskauppa Varuboden-Oslan hyväntekeväisyyskampanja Paikallisesti hyvää saa jatkoa nyt syksyllä. Tällä kertaa tuki kohdistetaan osuuskaupan alueen alakouluille. Koulu tai vanhempainyhdistys voi saada tukea kouluaikana tapahtuvaan toimintaan tai investointiin koulun pihalle.
– Lasten ja nuorten syrjäytyminen on todellinen ongelma, ja sen estämiseen tarvitaan varmasti erilaisia keinoja. Tiedämme, että julkisen sektorin leikkaukset koskevat myös koulumaailmaa, ja siksi haluamme auttaa oman toimialueemme lapsia ja nuoria, taustoittaa Varuboden-Oslan hallintoneuvoston puheenjohtaja Leena Munter.
Tuen käyttökohdetta ei ole rajattu tarkemmin, vaan hakijoita kannustetaan luovuuteen. Myöskään lahjoituksen kokonaissummaa ei ole vielä päätetty.
– Halusimme kokeilla, millaisia ideoita vanhempien keskuudesta nousee esiin lasten tukemiseksi. Varsinkin alakouluissa on yleensä aktiivista yhteistyötä kodin ja koulun välillä, minkä takia päätimme kohdistaa tuen juuri sinne. Kouluissa on paras tieto siitä, mitä juuri tietyssä koulussa kullakin hetkellä tarvitaan. Innolla odotan, millaisia hakemuksia kouluista nousee.
Kampanjan tavoitteena on edistää lasten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
– Osuustoiminta on luonteeltaan yhdessä tekemistä ja yhteisön osallistamista, joten tämä teema sopii hyvin meille, Munter toteaa tiedotteessa.
Hakuaikaa lokakuun loppuun
Sähköinen haku on käynnissä osuuskaupan verkkosivustolla lokakuun lopuun asti. Tukea voi hakea Varuboden-Oslan alueella toimivien peruskoulujen 1.–6. vuosiluokkien toimintaan. Toimialueeseen kuuluvat muun muassa Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Pornainen, Porvoo, Pukkila ja Sipoo.
Tiedotteen mukaan päätökset lahjoitusten vastaanottajista tekee Varuboden-Oslan hallintoneuvosto joulukuussa. Lahjoitus tehdään hallintoneuvoston käyttörahastosta, johon rahastoidaan osuuskaupan ylijäämää. Rahastoituja varoja käytetään osuuskaupan oman alueen hyväksi. Lahjoituksen vastaanottajat julkistetaan tammikuussa 2025.
Monipuolista tukea lapsille ja nuorille
Lapset ja nuoret ovat tärkeä kohderyhmä Varuboden-Oslalle. Osuuskauppa sponsoroi vuosittain lasten, nuorten ja perheiden toimintaa niin liikunnan, kulttuurin kuin yhteiskunnallisen toiminnan saralla. Viime keväänä myönteistä asennetta koulumenestyksestä riippumatta osoittaneet koululaiset ja opiskelijat palkittiin jokavuotiseen tapaan osuuskaupan stipendeillä.
Myös aiemmat Paikallisesti hyvää -kampanjat ovat painottuneet lasten ja nuorten tukemiseen. Kampanja toteutettiin vuosina 2015–2017 ja sai jatkoa korona-aikana vuosina 2021 ja 2022. Kampanjoilla osuustoiminnan ylijäämää on ohjattu paikalliseen hyvään jo yli puoli miljoonaa euroa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot