Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Sunnuntaina 13.10. Gammelbackassa voi messun yhteydessä virkata paloja joulukuuseen. Seurakunnalta saa lankoja ja virkkuukoukkuja messun ajaksi lainaan. Kuvassa Turun tuomiokirkon isoäidinneliökuusi.
Taina Virolainen
PORVOO, KESKUSTA Porvoon tuomiokirkko on saamassa perinteisen kuusen rinnalle tänä vuonna isoäidinneliöistä virkatun kuusen.
– Idea joulukuuseen syntyi, kun seurakunnan nuorisotyönohjaaja Taina Virolainen vieraili Turun tuomiokirkossa, ja näki Wirmon Marttojen isoäidinneliöistä tekemän joulukuusen. Hän sai idean, että Porvoossa voisi toteuttaa vastaavanlaisen projektin, kerrotaan Porvoon suomalaisen seurakunnan tiedotteessa.
Tuomiokirkkosukat suunnitellut nuorisotyönohjaaja Jasmiina Kiri innostui ideasta, ja samalla syntyi idea virkkausmessusta, jossa seurakuntalaiset voisivat itse osallistua tuomiokirkon kuusen tekemiseen.
Ensimmäiset isoäidinneliöt virkataankin 13. lokakuuta Gammelbackan seurakuntakeskuksessa järjestettävässä Kolmen vartin messussa. Messun jälkeen on mahdollista jäädä tilaan virkkaamaan kello 17 asti. Messussa, sekä sen jälkeen, on tarjolla tukea ja apua virkkaamiseen.
– Virkkaamme yhdessä isoäidinneliöitä, joista kokoamme tuomiokirkkoon valaistun joulukuusen adventin ja joulun ajaksi. Seurakunnalta voi saada lankoja ja virkkuukoukkuja lainaan messun ajaksi tai neliöihin voi käyttää kotoa löytyviä jämälankoja, Jasmiina Kiri kuvailee projektia.
Neliöitä on myös mahdollista virkata kotona, ja tuoda ne kuoressa Porvoon seurakuntakodin sisäpihan portin viereiseen postilaatikkoon 14.11. mennessä. Kirjekuori tulee osoittaa nimellä Katariina Salo.
Projektin yhteyshenkilönä toimii nuorisotyönohjaaja Katariina Salo, 040 546 3712, katariina.salo@evl.fi
» Kolmen vartin messu sunnuntaina 13.10. klo 15
Gammelbackan seurakuntakeskus, Viertotie 1.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot