Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Kuvituskuva.
Ossi Lehtonen
Kristillisdemokraatteja edustava poliitikko Tiina Ahva ehdotti ns. perheveromallia otettavaksi käyttöön Suomessa. Ideana on, että puolisoiden tulot lasketaan yhteen ja jaetaan kahdella, jonka jälkeen saadun summan mukaan määräytyy kummankin veroprosentti.
Parisuhde- ja perheväkivalta on suhteellisen yleistä Suomessa. Eräänä tällaisen väkivallan muotona osa käyttää taloudellista väkivaltaa. Siinä puoliso pyrkii rajoittamaan yleensä pienituloisen kumppanin käyttöönsä saamaa rahamäärää mahdollisimman pieneksi.
Perheveron käyttöönotto vaikeuttaisi tällaisessa asemassa olevan henkilön asemaa entisestään, kun suurempituloisen kumppanin tulot kasvattaisivat pienituloisen veroprosenttia. Perheverosta hyötyisi vain suurituloinen. Siksi perhevero ei ole kannatettava ajatus ja sitä ei tule hyväksyä Suomessa käyttöönotettavaksi.
SUVI KERTTULA (FP),
PSYKOLOGI,
SIPOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot