Vaa­leis­sa puo­lu­eil­la on usein mah­dol­li­suus lois­taa ja näyt­tää tu­ken­sa. Mut­ta kun pu­hu­taan eh­do­kas­lis­tois­ta, vai­kut­taa sil­tä, et­tä kaik­ki kes­kit­tyy mää­rään, ei laa­tuun.

Edel­li­sis­sä kun­ta- ja alu­e­vaa­leis­sa mi­nuun ot­ti yh­teyt­tä usei­ta puo­lu­ei­ta, jot­ka ha­lu­si­vat mi­nun aset­tu­van eh­dol­le hei­dän lis­toil­leen. En­si­re­ak­tio oli tie­tys­ti, et­tä tun­tui hie­nol­ta tul­la ky­sy­tyk­si. Mut­ta mitä enem­män asi­aa poh­dis­ke­lin, sitä sel­vem­mäk­si tuli, et­tei ky­sy­mys ol­lut oi­ke­as­taan mi­nus­ta hen­ki­lö­nä. Puo­lu­eet oli­vat enem­män kiin­nos­tu­nei­ta täyt­tä­mään lis­tan­sa ni­mil­lä, ja no­pe­as­ti ym­mär­sin, et­tä kyse oli enem­män nu­me­rois­ta kuin sii­tä, et­tä löy­det­täi­siin joku, joka oi­ke­as­ti ja­kai­si puo­lu­een ar­vot ja ide­o­lo­gi­an. Nyt, tu­le­via vaa­le­ja var­ten, olen myös kuul­lut, et­tä eh­do­kas­han­kin­ta on ol­lut mel­ko tun­kei­le­vaa ja vä­lil­lä jopa ah­dis­ta­vaa. Mi­hin on käy­tös­ta­vat unoh­tu­nut? On syy­tä muis­taa, et­tä täl­lai­nen yh­tey­de­not­to on sa­mal­la myös puo­lu­een mark­ki­noin­tia, ja täl­lä lä­hes­ty­mis­ta­val­la puo­lue an­taa it­ses­tään mie­les­tä­ni var­sin ne­ga­tii­vi­sen vai­ku­tel­man.

Puo­lu­eet kes­kit­ty­vät niin pal­jon sii­hen, et­tä saa­vat mah­dol­li­sim­man mon­ta eh­do­kas­ta, et­tä unoh­ta­vat, en­sin­nä­kin käy­tös­ta­vat, mut­ta myös sen, so­pi­vat­ko nämä hen­ki­löt yli­pään­sä puo­lu­een po­liit­ti­seen ide­o­lo­gi­aan. Kun eh­do­kas yh­täk­kiä on­kin skan­daa­lin kes­ki­ös­sä tai osoit­tau­tuu omis­ta­van­sa ar­vo­ja, jot­ka ei­vät to­del­la­kaan vas­taa puo­lu­een lin­jaa, se hei­jas­tuu koko puo­lu­ee­seen. Enää ei ole kyse vain yh­des­tä eh­dok­kaas­ta, vaan koko puo­lu­een us­kot­ta­vuus on vaa­ka­lau­dal­la.

On­ko täs­sä kyse sit­ten­kin kil­pai­lus­ta sii­tä, kuka saa ke­rät­tyä eni­ten ni­miä, kuin oi­ke­as­ti vah­van ja us­kot­ta­van po­li­tii­kan ra­ken­ta­mi­ses­ta? Toki, use­am­pi nimi voi näyt­tää hy­väl­tä pa­pe­reis­sa ja tuo­da mah­dol­li­ses­ti ää­niä puo­lu­eel­le, jot­ka muu­ten oli­si­vat jää­neet saa­mat­ta. Roh­ke­nen sil­ti väit­tää, et­tä pit­käl­lä ai­ka­vä­lil­lä, kun skan­daa­lit pal­jas­tu­vat, on täs­tä puo­lu­eel­le lop­pu­pe­leis­sä enem­män hait­taa kuin hyö­tyä.

Mik­si ei siis aja­tel­tai­si toi­sin? Puo­lu­eet voi­si­vat pa­nos­taa enem­män sii­hen, et­tä ym­mär­tä­vät, ketä he eh­dot­ta­vat, mitä nämä edus­ta­vat ja ovat­ko hei­dän ar­von­sa to­del­la lin­jas­sa puo­lu­een kans­sa. Us­kon, et­tä ää­nes­tä­jät ar­vos­tai­si­vat tätä lä­hes­ty­mis­ta­paa enem­män, sil­lä se an­tai­si puo­lu­ees­ta ku­van, et­tä siel­lä ei ole kyse mää­räs­tä, vaan laa­dus­ta ja et­tä pää­tök­siä ja rat­kai­su­ja teh­dään ai­dos­ti har­ki­ten, poh­dit­tu­na ja tie­dol­la joh­det­tu­na.

Täl­lai­sen puo­lu­een ta­ka­na oli­si help­po seis­tä. Koen et­tä puo­lue, joka on si­tou­tu­nut ar­vo­jen­sa ja lin­jan­sa mu­kai­siin pää­tök­siin, saa ai­dos­ti kan­na­tus­ta, ei­kä sitä tar­vit­se ke­rä­tä kei­no­te­koi­ses­ti.

JE­A­NET­TE BRO­MAN,
ALUE- JA KUN­TA­VAA­LIEH­DO­KAS (KOK.),
POR­VOO