POR­VOO – Hei! Näh­dään­kö taas vä­li­tun­nil­la? kak­si pien­tä ala­kou­lu­lais­tyt­töä ky­syy Mar­ja Jo­hans­so­nil­ta. 

Jo­hans­son nyök­kää, ja ty­töt syök­sy­vät hä­nen sy­liin­sä ja sit­ten ih­met­te­le­vät hä­nen val­koi­sia hiuk­si­aan.

Jo­hans­son on Tolk­kis­ten kou­lun lu­ku­mum­mi. Hä­nen teh­tä­vän­sä on is­tua joka per­jan­tai vuo­ro­tel­len kol­men opet­ta­jan va­lit­se­man op­pi­laan kans­sa rau­hal­li­ses­sa ti­las­sa ja tu­kea lu­ke­maan op­pi­mi­ses­sa. 

– Olen kuin lu­ku­koi­ra kir­jas­tos­sa, is­tun vie­res­sä ja kuun­te­len. Toi­sia au­tan vai­keis­sa sa­nois­sa ja no­pei­den lu­ki­joi­den kans­sa opet­te­lem­me pi­tä­mään tau­koa pis­tei­den koh­dal­la ja vä­hän näyt­te­le­mään­kin
teks­tiä. Mie­tim­me vaik­ka, mi­ten ket­tu voi­si pu­hua, tai jä­nis, Jo­hans­son ker­too.

Luok­ka­huo­nee­seen ver­rat­tu­na ym­pä­ril­lä ei ole hä­li­nää. Lap­si saa rau­has­sa kes­kit­tyä. Vie­rel­lä kan­nus­taa ja­ka­mat­to­man huo­mi­on tar­jo­a­va ai­kui­nen.

Kes­kus­te­lua elä­mäs­tä ja kuo­le­mas­ta

Lu­ku­mum­mi­na ole­mi­nen on kui­ten­kin pal­jon muu­ta­kin kuin yh­des­sä lu­ke­mis­ta. Se on pien­ten op­pi­lai­den kans­sa kes­kus­te­lua ja aja­tus­ten vaih­ta­mis­ta.

Kes­kus­te­lu­het­ket käy­dään vä­li­tun­ti­sin.

– Siel­lä sitä vas­ta pa­ran­ne­taan maa­il­maa! Lap­set tyk­kää­vät ko­vin, kun on joku ai­kui­nen, joka kuun­te­lee, Jo­hans­son sa­noo.

Lu­ku­mum­mi kes­kus­te­lee las­ten kans­sa kai­kes­ta maan ja tai­vaan vä­lil­lä: ruo­an­lai­tos­ta, ra­han­käy­tös­tä, ja sel­lai­sis­ta­kin asi­ois­ta, jois­ta ei eh­kä ko­to­na ha­lu­ta pu­hua, ku­ten kuo­le­mas­ta.

– Eräs ky­se­li, ei­kö ole ka­ma­lan har­mi, kun mi­nun oma äi­ti­ni on jo kuol­lut. Sii­tä oli­si tul­lut hyvä kes­kus­te­lu, mut­ta pa­hus, et­tä kel­lo soi. On myös ih­me­tel­ty, voi­vat­ko mum­mit käyt­tää pu­nais­ta kyn­si­lak­kaa ja sitä, et­tä olen jo 76-vuo­ti­as, en­kä ole vie­lä­kään kuol­lut, lu­ku­mum­mi nau­raa.

Hän har­mit­te­lee, kun kai­kil­la on ny­kyi­sin niin kii­re. Lap­set sel­väs­ti kai­paa­vat elä­mään­sä ai­kui­sia, joil­la on ai­kaa kuun­nel­la elä­män pie­nis­tä ilois­ta ja mur­heis­ta.

–  Näil­lä ala­kou­lu­lai­sil­la on hir­ve­än pal­jon ker­rot­ta­vaa! Vä­lil­lä on ihan riit­tä­mä­tön olo, kun 10–12 nap­pu­laa tah­too puo­len tun­nin vä­li­tun­nis­sa ker­toa kai­ken. Nau­re­taan pik­ku­si­sa­rus­ten ja lem­mik­kien tem­puil­le, iloi­taan per­heen uu­den vau­van odo­tuk­ses­ta ja syn­ty­mäs­tä, sel­vi­te­tään lo­ma­mat­kat
mum­mo­laan eri puo­lel­le Suo­mea... Jo­hans­son lis­taa. 

Toi­si­naan lu­ku­mum­mi­na ole­mi­nen on myös sitä, et­tä loh­du­te­taan, kun it­ket­tää ja au­te­taan pie­nis­sä ja isom­mis­sa­kin huo­lis­sa.

Marja Johansson on Tolkkisten koulun lukumummi. – Lapset tykkäävät kovin, kun on joku aikuinen, joka kuuntelee.

Merja Forsman

Jo­hans­son on ol­lut lu­ku­mum­mi­na jo kah­den lu­ku­vuo­den ajan ja ko­kee va­paa­eh­tois­työn­sä an­toi­sak­si.

– Olen ai­na ty­kän­nyt lap­sis­ta, ja nyt omat nuo­rim­mat­kin lap­sen­lap­se­ni ovat jo tei­ni-ikäi­siä. Tämä hom­ma vain is­ki, kun per­he­kah­vi­la Tolk­ki­sis­sa lo­pe­tet­tiin, hän ker­too. 

En­nen lu­ku­mum­mik­si ryh­ty­mis­tä Jo­hans­son kävi Man­ner­hei­min las­ten­suo­je­lu­lii­ton kou­lu­tuk­sen, jon­ka jäl­keen ot­ti yh­teyt­tä Tolk­kis­ten kou­lun reh­to­riin ja ky­syi, oli­si­ko kou­lus­sa tar­vet­ta lu­ku­mum­mil­le.

– Vas­taa­not­to oli to­del­la läm­min, Jo­hans­son ker­too.

Nyt ta­ka­na on kak­si ko­ko­nais­ta lu­ku­vuot­ta lu­ku­mum­mi­na ole­mis­ta ja usei­ta upei­ta koh­taa­mi­sia.

– Ker­ran yk­si op­pi­las sa­noi, et­tä mik­sen tule joka päi­vä. Sil­loin sai­sin enem­män ra­haa. Vas­ta­sin, et­tei täs­tä saa ra­haa, tämä on har­ras­tus. Lap­set poh­ti­vat sit­ten, et­tä voi­ko har­ras­tus ol­la jo­tain täl­lais­ta,
sen­hän pi­täi­si ol­la vaik­ka pal­lon pe­laa­mis­ta. Ja mis­tä saan ra­haa? Mo­net ei­vät ol­leet kos­kaan kuul­leet­kaan eläk­kees­tä, jo­ten si­tä­kin tuli kä­si­tel­tyä.

Yk­si­kin läs­nä ole­va ai­kui­nen voi teh­dä ih­mei­tä

Eka­luok­ka­lai­set pa­laa­vat vä­li­tun­nil­ta sa­teen kas­te­le­mi­na. Lu­ku­mum­mi moik­kai­lee lap­sia hy­myis­sä suin. Toi­mit­ta­jal­le hän ke­huu Tolk­kis­ten kou­lun hy­vää fii­lis­tä ja koh­te­li­ai­ta op­pi­lai­ta.

Mo­nis­sa kou­luis­sa oli­si var­mas­ti tar­vet­ta vas­taa­van­lai­sil­le lu­ku­mum­meil­le ja -vaa­reil­le. Jo­hans­son on­kin in­nos­ta­nut ys­tä­vi­ään tu­le­maan mu­kaan toi­min­taan.

Par­haim­mil­laan pel­käs­tään läs­nä ole­mal­la voi muut­taa vaik­ka lap­sen elä­män – tai ai­na­kin suu­pie­lien – suun­taa.

– Eräs opet­ta­ja osoit­ti yh­del­le lu­ku­mum­miys­tä­väl­le­ni eri syis­tä hy­vin ”haas­teel­li­sen” lap­sen, lä­hin­nä vii­mei­se­nä kei­no­na yrit­tää jat­kaa nor­maa­lia ope­tus­ta. Lap­si kiin­tyi puo­len vuo­den ai­ka­na
lu­ku­mum­miin­sa niin pal­jon, et­tä hän avau­tui kuin uu­dek­si ih­mi­sek­si myös omas­sa luo­kas­saan. Hän vain tar­vit­si vie­rel­leen tur­val­li­sen oloi­sen ai­kui­sen, jol­la on hä­nel­le ai­kaa. Jos­kus jo se riit­tää:
yk­si läs­nä ole­va ih­mi­nen.

Si­nus­ta­ko lu­ku­mum­mi tai -vaa­ri?
» Ota yh­teyt­tä MLL:n per­he­toi­min­nan koor­di­naat­to­riin, Sini Poh­ja­lai­seen, sini.poh­ja­lai­nen@mll.fi, 044 7737602
» Lu­ku­mum­mi- ja vaa­ri­toi­min­nan on ke­hit­tä­nyt Nii­lo Mäki Ins­ti­tuut­ti yh­teis­työs­sä MLL:n kans­sa.