Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
The Fuusio eli Osku Vainio (rummut), Heikki Hynninen (koskettimet ja laulu), Mårten Gundersen (basso ja laulu), Tuomo Lilja (kitara ja laulu) ja Kim Engström (kitara ja laulu). Engström puuttuu kuvasta.
Merja Forsman
PORVOO The Fuusion lähes puolivuosisataisen historian aikana moni asia musiikkialalla on muuttunut. Tulevana juhannuksena bändi tanssittaa Tirmon Saaristokeskuksen Juhannusjuhlissa.
Kerkkoon koulun koksivarastosta se lähti. Nimen siemenen kylvi seminologi.
– Olli Pitkäsen faija heitti kahvitauolla keinutuolista, että laittakaa nimeksi Fuusio. Teillähän on sellaisia atomijuttuja, Osmo ”Osku” Vainio muistelee.
Näin syntyi The Fuusio, joka täyttää tänä vuonna 45 vuotta. Alkuperäisen bändin kokoonpanoon kuuluivat Heikki Hynninen, Olavi Pitkänen, Harry Andersson ja Osmo Vainio. Vuosien varrella bändissä on ollut kaikkiaan lähes kolmekymmentä eri soittajaa, joista osa kiertää nykyään ammatikseen Suomea.
Nykyään bändiin kuuluvat alkuperäisten Vainion ja Hynnisen lisäksi Kim Engström, Mårten Gundersen ja Tuomo Lilja.
The Fuusio nimenä toimi yllättävän hyvin.
– Meidän ohjelmistomme on fuusio, soitamme lähes mitä tahansa musiikkia, mitä tilataan, Vainio kuvailee.
Repertuaariin kuuluu monipuolista musiikkia perinteisistä suomalaisista tanssirytmeistä ikivihreisiin 60-luvun helmiin ja rock 'n' rolliin, även på svenska and english.
Treenikämpällä soi musiikki. Vainio näppäilee tablettiaan ja esittelee bändin ohjelmistoa. Tabletilta soi The Beatlesia, Esko Rahkosta, Agentsia ja Mikko Alataloa.
45 vuoden lavakokemus on opettanut, mikä toimii. Tärkeintä on yleisön tarkkaileminen. Juhannustunnelman luomiseenkin on oma lääkkeensä.
– Sommartider, hej hej, sommartider, Hynninen tietää, ja muut miehet naurahtavat.
– Ja alkuun se riffi… Vainio aloittaa.
– No, älä nyt kaikkea paljasta! Hynninen kieltää.
– Musan pitää mennä jalan alle, sanoi aikanaan eräs Fuusion solisteista, lause kertoo kaiken oleellisen, Vainio sanoo ja laittaa Elviksen That's All Right, Maman soimaan.
Yllätykset ovat tärkeitä, että ihmiset pysyvät tanssivarpaillaan.
– Jossain vaiheessa iltaa, kun laittaa tämän soimaan, toimii ihan hemmetin hyvin, Vainio sanoo ja vaihtaa Neil Youngin Harvest Moon -kappaleen.
Kontrasti toimii. Ihokarvat nousevat pystyyn.
Bändikuva 70-luvulta. Kuvassa vasemmalta lukien Heikki Hynninen, Harry Andersson, Osmo Vainio, Seppo Soiramo ja Kim Engström.
The Fuusion arkisto
Musiikkiala on muuttunut 45 vuodessa. Tansseja järjestetään vähemmän, ja kun suuri ikäluokka vanhenee, tanssijoita on vähemmän.
– Ennen oli keikkoja niin paljon, ettei pystynyt kaikkia ottamaan vastaan. Nyt keikkoja on vähemmän ja bändejä niin paljon, ettei kaikille riitä keikkoja, Vainio sanoo.
Gloria bändien ympäriltä on varissut.
– Kymmeniä vuosia sitten ihmeteltiin, että ”siellä tilaisuudessa oli ihan oikea orkesteri”. Nyt se ei ole enää samanlaista, Lilja kertoo.
– Musiikki laitetaan Spotifysta, Hynninen lisää.
Myös musiikin mukana liikkuminen on muuttunut. 60–70-luvulla twist oli lähes ainoa tanssi, jossa ei tanssittu parin kanssa, nykyään paritanssit ovat pienemmän ihmisryhmän harrastus.
Miehet hiljentyvät hetkeksi.
– Minä ainakin olen mukana, en sen takia, että olisi hirveästi keikkoja, vaan sen takia, että soittaminen on
kivaa, Hynninen keskeyttää hiljaisuuden muiden miesten nyökkäillessä mukana. – Jos joku sanoisi, että Utsjoella on puu, johon on naulattu 100 euroa, niin kukaan hullu ei lähtisi hakemaan sitä. Mutta jos muusikolle kerrotaan, että siellä olisi satasen keikka, niin kyllähän keikka pitää hoitaa, Hynninen nauraa.
– Se maksu on lillukan varsi. Me musiikki-ihmiset valitettavasti emme erota euroja ja markkoja. Se on ihan muu juttu, mikä pistää liikkeelle, Vainio lisää.
– Me ollaan kaikki sitä ikäluokkaa, että uskomme niihin tutkimuksiin, joissa sanotaan, että musiikin harrastaminen pitää aivot vetreinä, Hynninen kertoo.
– Isäni sairasti Alzheimerin tautia. Kun soitin hänelle vanhoja sota-aikaisia kappaleita, hän lauloi mukana. Hän muisti kaikki sanat, vaikkei enää tuntenut minua.
Bändin repertuaariin kuuluu noin 300 kappaletta.
The Fuusion arkisto
Lähes puoleen vuosisataan mahtuu muistoja. Mutta mikä on The Fuusion ikimuistoisin keikka?
– 1995, Hynninen sanoo hetkeäkään miettimättä.
Suomi oli keväällä voittanut jääkiekon maailmanmestaruuden, ja bändi oli Padasjoella juhannuskeikalla.
– Kun soitimme Den glider in -kappaleen, porukka meni ihan sekaisin, Hynninen sanoo.
– Sitten oli se paska keikka. Erään nimekkään vessanpyttytehtaan bileet, joissa vessa meni tukkoon. Muutenhan se kyllä oli oikein hyvä keikka, Vainio kertoo. – Sitten on yksi pitkä keikka. Sinä yönä oli auringonpimennys.
Tämä oli tarkalleen ottaen 22.7.1990.
– Pimennys oli totaalinen. Meren pinta aivan kuin hyytyi, kaikki äänet hiljenivät. Linnut lopettivat laulamisen. Sitä kesti pitkään, varmaan puoli tuntia, Vainio muistelee.
Ikimuistoista oli myös keikan kesto. Soitto alkoi iltaseitsemältä ja jatkui aamuseitsemään.
– Aamulla kartanon isäntä vinkkasi viinikellariin ja sanoi, että eiköhän tämä ollut nyt tällä taputeltu, Vainio kertoo.
Myös erään kartanon juhlat ovat jääneet mieleen. Bändin oli tarkoitus soittaa hiljaista taustamusiikkia ruokailun ajan.
– Teimme työtä annetun ohjeen mukaan, mutta kuinkas kävikään. Ihmiset lähtivät pöydästä tanssimaan! Tilaaja tuli eteen sanomaan vieraille, että ”ei vielä saa tanssia, ei tämä ole tanssimusiikkia”. Ihmiset pysyivätkin vähän aikaa pöydissä, mutta palasivat sitten takaisin tanssilattialle. Olihan bileet! Vainio muistelee.
Ajat ovat ehkä muuttuneet, mutta ihmiset eivät lopeta tanssimista eikä The Fuusio tanssimusiikin soittamista.
– Jatkamme niin pitkään, kuin henki pihisee, Hynninen toteaa.
– Musiikki on niin verissä, että osaisiko sitä olla soittamatta enää? Lilja miettii.
– Lopetamme, kun bileet loppuvat, Vainio päättää.
MERJA FORSMAN
toimitus@itavayla.fi
The Fuusio Tirmon Juhannusjuhlissa
• Tirmon Saaristokeskuksessa vietetään Juhannusjuhlia 21.–22.6.2019
• Juhannusaattona klo 21.00 lavalle nousee Kaksi Koiraa
• Juhannuspäivänä klo 21.00 The Fuusio
• Lisätietoa: www.saaristokeskus.fi/tapahtumat/juhannusjuhlat.html
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot