Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Basisti–laulaja Leif Kiviharju The Firstistä (vas.), laulaja–pianisti Päivi Sihvonen In the Dawn of the Past -yhtyeestä sekä rumpali Thomas Törnroos (oik.) British Standardista marssittavat Brankkiksen lavalle yhteensä 12 laulajaa ja soittajaa. Kuvassa myös järjestävän yhdistyksen puheenjohtaja Nils Eriksson.
Marko Wahlström
PORVOO, KESKUSTA Porvoon Palokunnantalon lavalle nousee The Firstin ja British Standardin lisäksi Porvoonseudun musiikkiopiston 8-henkinen kokoonpano, joka koostuu paikallisista musiikin opiskelijoista.
Rock- ja bluestapahtuma valtaa jälleen Porvoon Palokunnantalon eli Brankkiksen lauantaina 22.4.
Luvassa on tällä kertaa kolme bändiä: kaksi kvartettia ja yksi oktetti eli lavalla pyörähtää illan aikana yhteensä 12 laulajaa ja soittajaa.
Yleisö istuu tapahtuman aikana pöydissä musiikkia kuunnellen ja tarjoilusta nauttien. Lavan edustalle on varattu lattiatilaa tanssihaluisille.
Tapahtuman synty sai alkunsa Liverpoolissa
Tapahtumaa on järjestetty jo seitsemän vuotta.
–?Ensimmäisen tapahtuman järjestimme Brankkiksella vuonna 2016, hallituksen puheenjohtaja Nils Eriksson Porvoo Borgå Rock & Blues Club ry:stä kertoo.
Eriksson on myös yhdistyksen perustaja, joka toimii myös tapahtumien artisti- ja sponsorikoordinaattorina.
–?Taustana on Cay Karlssonin keikka Liverpoolissa, jossa hän soitti Beatles-musiikkia. Tuolloin, vuonna 2008, tapasin siellä Hasse Wallin, joka oli meidän ensimmäinen esiintyjä.
Pienimmillään tapahtuma on kerännyt Brankkikselle noin 60 ja enimmillään noin 150 henkilöä.
–?Paikalle voimme ottaa enintään noin 180 henkeä, Eriksson jatkaa.
In the Dawn of the Past -bändissä vaikuttavat Erik Voima (vas.), Maximilian Rehn, Päivi Sihvonen, Alicia Maukkonen, Pietari Pulkkinen, Amanda Laaksonen, Mirabella Fransman ja Katriina Karvonen.
In the Dawn of the Past
Musaopiston pop–jazz-linjan projektibändi
Tapahtuman aloittaa 8-henkinen In the Dawn of the Past -bändi, jonka teemana nimensä mukaan herätellä biisejä eri vuosikymmeniltä.
–?Nyt tätä tilaisuutta varten vuorossa 1960-luku, jota on toteutettu Porvoonseudun musiikkiopiston pop–jazz-puolen projektina. Opetussuunnitelmaamme kuuluu eri tyylilajeihin tutustuminen, laulaja ja pianisti Päivi Sihvonen kertoo.
Yhtyeen kaikki jäsenet ovat musiikkiopiston opiskelijoita.
–?Tälle projektille tapahtumaa varten biisit on valittu meidän bändille sopiviksi ja 1960-luvulle tunnusomaisena mukana on kolmeääniset stemmat (taustalaulut), hän jatkaa.
Bändin ohjaajana toimii Timo "Unski" Salmi. Lauluopettaja Pia Lindvall on sovittanut laulujen stemmat.
Yhtyeessä soittavat Päivi Sihvosen lisäksi Erik Voima ja Maximilian Rehn (kitarat), Alicia Maukkonen (basso) ja Pietari Pulkkinen (rummut).
–?Tällä kokoonpanolla olemme soittaneet kuluneen talven, kun saimme mukaan uuden basistin ja rumpalin. Brankkiksella esiinnymme ensimmäistä kertaa, Sihvonen jatkaa.
Taustalaulajat Amanda Laaksonen, Katriina Karvonen ja Mirabella Fransman ovat ensimmäistä kertaa bändin mukana tällä projektilla.
Leif Kiviharju (vas.) The First -yhtyeestä, Päivi Sihvonen In the Dawn of the Past -bändistä ja Thomas Törnroos British Standardista kertoivat tulevan tapahtuman musiikillisesta annista.
Marko Wahlström
Bluesia brittiläisin maustein
British Standard featuring Jukka Gustavson soittaa nimensä mukaisesti brittiläistä musiikkia.
–?Kyseessä on bluesia 1960-luvulta. Brittiläiset muusikot kehittivät jotain uutta, progressiivisempaa 1950-luvun bluesiin, yhtyeessä rumpaloiva porvoolainen Thomas Törnroos kertoo.
Yhtye soittaa pääasiassa Fleetwood Mac -yhtyeen kitaristi Peter Greenin kappaleita, mutta myös muun muassa Eric Claptonin biisejä.
Yhtyeessä soittavat Jukka Gustavsonin (laulu ja kosketinsoittaja) ja Thomas Törnroosin lisäksi porvoolainen Edward Seger (kitara) ja Jan-Olof Strandberg (basso), joka on soittanut muun muassa Hasse Wallin orkesterissa.
British Standard on perustettu 2000-luvun alussa.
Jimi Hendrixiäkin lämmitellyt konkaribändi
Live-tapahtuman pääesiintyjä on The First, jossa soittavat alkuperäisjäsenet Leif "Lefa" Kiviharju (laulu ja basso) ja Seppo "Suntsi" Järvinen (laulu ja rummut) sekä Pekka Paukku (koskettimet ja laulu) ja Stefan "Valtsu" Stefanov (kitara ja laulu).
–?Bändi perustettiin vuonna 1964, jolloin soitimme pääasiassa Beatles-musiikkia. Brankkiksella soitamme 1950-, 1960- ja 1970-luvun musiikkia, porvoolainen Leif Kiviharju kertoo.
–?Vuosina 1966–1967 saimme melko hyvän koulun, kun toimimme lämmittelijänä Helsingin Kulttuuritalolla muun muassa Jimi Hendrixille, hän jatkaa.
»» Live Rock & Blues Event -tapahtuma Brankkiksella (Kirkkokatu 2) lauantaina 22.4. Ovet avautuvat kello 18, showtime kello 19–00.30. Lippuja voi ostaa ennakkoon Lippu.fi:stä ja kulttuuritalo Grandin Luckanista. Lippuja saa myös ovelta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot