LO­VII­SA Ei pidä elää ”sit­ku”-elä­mää. Unel­mia kan­nat­taa al­kaa to­teut­taa pik­ku­hil­jaa vaik­ka heti. Voi aloit­taa ihan pie­nes­tä. Näin ajat­te­li lo­vii­sa­lai­nen Tina Kar­vo­nen seit­se­män vuot­ta sit­ten kai­vel­les­saan sääs­tö­pos­sun si­suk­sia ja tut­kies­saan tas­kun­poh­jia. Pul­lois­ta­kin sai muu­ta­man ko­li­kon kau­pan pa­lau­tu­sau­to­maa­tis­ta. Ko­li­kot hän lait­toi tal­teen, ja hil­jal­leen ne li­sään­tyi­vät, ku­ten ko­li­koil­la on ta­pa­na, jos ne ei­vät loju ym­pä­riin­sä.

Ti­nal­la oli unel­ma omas­ta ko­dis­ta ul­ko­mail­la. Nyt Tina ja Juha Kar­vo­sel­la on koti Ita­li­as­sa ja Rans­kas­sa, ai­na­kin mel­kein. Ita­li­an-koti on lä­hes val­mis, ja kau­niis­ti si­sus­tet­tu, ja lä­his­töl­lä pa­ris­kun­nal­la on vie­lä oma olii­vi­leh­to­kin. Sen si­jaan Rans­kan tu­le­va koti on vie­lä täy­sin vai­hees­sa, sil­lä en­ti­nen kirk­ko vaa­tii vie­lä hur­jaa re­mont­tia ja lu­pa­vii­da­kos­sa kah­laa­mis­ta.

– Kaup­pa­kir­jat al­le­kir­joi­tet­tiin vih­doin tam­mi­kuus­sa. Em­me saa­neet avai­mia uu­teen ko­tiim­me, kos­ka sii­nä ei ole ovia. Ei ole ik­ku­noi­ta­kaan, ja kat­to vuo­taa, Tina ja Juha ker­to­vat.

Tina on tai­teel­li­nen ih­mi­nen, joka ra­kas­taa kaik­kea kau­nis­ta. Kun kau­pan­te­ko­päi­vä vih­doin vuo­sien odot­te­lun jäl­keen koit­ti, Tina päät­ti rä­väyt­tää. Hän puki yl­leen ki­mal­ta­van pal­jet­ti­pu­se­ron. Pi­ti­hän kau­an odo­tet­tua het­keä juh­lis­taa.

– Kun au­rin­gon­va­lo osui huo­nee­seen, se säih­kyi kaut­taal­taan mi­nun pal­jet­ti­pu­se­ro­ni an­si­os­ta, Tina nau­raa.

Ei sil­lä, et­tä re­mon­toi­ta­vien koh­tei­den os­ta­mi­nen ja re­mon­toi­mi­nen ul­ko­mail­la oli­si mi­tään bling blin­giä. Kau­ka­na se on lois­tees­ta, ai­na­kin ajoit­tain. By­rok­ra­ti­an rat­taat ovat oi­kuk­kaat ja hi­taat.

– Mon­ta ker­taa olem­me iloin­neet ja taas pu­don­neet maan pin­nal­le. Mat­to on ve­det­ty al­ta, ja sit­ten taas olem­me sin­nik­kääs­ti jat­ka­neet eteen­päin, Juha ja Tina to­te­a­vat.

Kul­je­taan­pa muis­to­jen pol­kua koh­ti rans­ka­lais­ta 1800-lu­vul­la ra­ken­net­tua, hy­lät­tyä kirk­koa. Po­lul­le Kar­vo­set pää­tyi­vät, kun Juha oli ai­em­min lait­ta­nut Ti­nal­le lin­kin kir­kon myyn­ti-il­moi­tuk­seen. Oli­han Tina kat­sel­lut kirk­ko­ja, lin­no­ja ja ta­lo­ja jo pit­kään, mut­ta nyt ko­lah­ti, ja lu­jas­ti. Joku täs­sä rap­pi­o­ti­las­sa ole­vas­sa yl­vääs­sä ra­ken­nuk­ses­sa ve­to­si Ti­nan ro­mant­ti­seen sie­luun. He len­si­vät Ita­li­as­ta päi­vä­sel­tään kat­so­maan tu­le­vaa ko­ti­aan.

– Kirk­ko al­koi hää­möt­tää met­sän kes­kel­tä. En­sik­si näin tor­nin ja sit­ten fa­sa­din. Mu­ra­tit oli­vat val­lan­neet maan, ja ne kii­pei­li­vät ylös pit­kin val­ta­vien tam­mien run­ko­ja. Het­ki oli sa­du­no­mai­nen, kun Prin­ses­sa Ruu­su­ses­ta. Mi­nun sil­mis­sä­ni kaik­ki näyt­ti oi­kein hy­väl­tä, Tina muis­te­lee tai­a­no­mais­ta het­keä.

Mut­ta mitä näki puo­li­so edes­sään? Val­ta­van mää­rän työ­tä sekä hy­vin kal­liin re­mon­tin. Graf­fi­teis­sa­kin luki jo­tain vä­hem­män kau­nis­ta, sil­lä van­daa­lit oli­vat kul­ke­neet läpi van­han ra­ken­nuk­sen maa­lei­neen. Ti­nan on­nek­si myös Ju­hal­la on tai­pu­mus näh­dä po­ten­ti­aa­lia siel­lä mis­sä sitä on.

– Teim­me tar­jouk­sen sa­ma­na il­ta­na. Sii­tä al­koi mo­ni­mut­kai­nen tar­jous­rum­ba ei­päs-juu­pas-vai­hei­neen, Juha ja Tina ker­to­vat.

Tina Ja Juha Karvonen ovat remontoineet ja sisustaneet Loviisan-kotinsa viihtyisäksi.

Mika Laine

Kun pai­kal­li­nen no­taa­ri sit­ten al­koi teh­dä tut­ki­muk­si­aan, Kar­vo­set jopa las­ki­vat tar­jous­taan. Puo­li vuot­ta en­sim­mäi­sen tar­jouk­sen jäl­keen kävi il­mi muun mu­as­sa, et­tä kirk­ko si­jait­see luon­non­suo­je­lu­a­lu­eel­la, mikä tiu­ken­taa re­mont­ti­lu­pia. Edel­li­sil­lä omis­ta­jil­la oli­vat lu­vat ol­leet kun­nos­sa, mut­ta ne oli­vat men­neet jo ai­kaa sit­ten um­peen. Kir­kos­ta ko­dik­si -unel­ma näyt­ti ikä­väs­ti ka­pe­ne­van.

– Kävi myös il­mi, et­tä seu­raa­va kaa­va­muu­tos tu­lee vas­ta 2 – 4 vuo­den ku­lut­tua. Sil­loin voim­me ha­kea lu­pia muu­tok­siin, joil­la kirk­ko mah­dol­li­ses­ti saa­daan asut­ta­vaan kun­toon, Juha ja Tina ker­to­vat.

Juha hoi­ti enim­mäk­seen by­rok­ra­ti­a­rum­ban Ita­li­an-ko­tia os­tet­ta­es­sa, mut­ta Rans­kan pro­jek­tis­ta on Tina ol­lut enim­mäk­seen vas­tuus­sa. Kum­pi­kaan ei puhu su­ju­vaa ita­li­aa tai rans­kaa. Vas­ta­puo­len eng­lan­ti on taas heik­koa tai ole­ma­ton­ta.

– On­nek­si on kään­nö­soh­jel­mat, Tina nau­raa.

Nyt ti­lan­ne on va­loi­sam­pi, kun kau­pat on teh­ty, ja Kar­vo­sil­la on vi­ra­no­mais­ten suul­li­nen lupa anoa eri­tyis­lu­pia kor­jaus­töi­hin. Suul­li­nen lupa voi tun­tua hei­ve­röi­sel­tä, mut­ta Tina ja Juha ovat eri miel­tä.

– Se tar­koit­taa sitä, et­tä vi­ra­no­mai­set­kin ha­lu­a­vat säi­lyt­tää ar­vok­kaan ra­ken­nuk­sen. Et­tei hie­no kirk­ko täy­sin tu­hou­tui­si. Se tun­tuu hy­väl­tä. Ja asi­oil­la on ta­pa­na ai­na sump­liu­tua, Juha huo­maut­taa.

Oma oliivilehto oli yksi Karvosten unelmista. Sieltä he saavat hienoa oliiviöljyä vuosittain.

Karvosten kotialbumi

Ai­em­min Kar­vo­set oli­vat os­ta­neet Hel­sin­gin Kruu­nun­haas­ta pit­to­res­kin kat­to­huo­neis­ton, jon­ka he re­mon­toi­vat si­sus­ti­vat kau­niik­si. Myyn­nis­sä huo­neis­tos­ta sai mu­ka­vas­ti ta­lou­del­lis­ta tu­kea ul­ko­maanp­ro­jek­teil­le.

– Olem­me ol­leet vä­lil­lä hul­lun­roh­kei­ta, mut­ta olen sitä miel­tä, et­tä unel­mis­ta täy­tyy pi­tää kiin­ni. Jos elää ”sit­ku”-elä­mää, ei kos­kaan ole oi­kea het­ki to­teut­taa nii­tä, Tina hy­myi­lee.

Tuo­reet olii­vin­vil­je­li­jät ovat in­nois­saan olii­vi­tar­has­taan Ita­li­an Li­gu­ri­as­sa. He sai­vat vä­hän yli 300 ki­lon Tag­gi­as­ca-la­jik­keen sa­dos­ta noin 50 lit­raa olii­vi­öl­jyä. Se meni kuin kuu­mil­le ki­vil­le, kun Tina lait­toi myyn­ti-il­moi­tuk­sen Fa­ce­boo­kiin. Täl­lä het­kel­lä Kar­vo­sil­la on kol­me ko­tia, sil­lä ul­ko­maan­koh­tei­den li­säk­si Lo­vii­san Suo­la­to­ril­la si­jait­se­va kau­nis talo on heil­le vä­hän kuin ke­sä­mök­ki. Elä­mä Ita­li­as­sa ja tu­le­vai­suu­des­sa myös Rans­kas­sa on he­rät­tä­nyt Ti­nas­sa bis­ne­si­de­an, jon­ka voi­si to­teut­taa Lo­vii­san-ko­dis­sa muu­ten­kin kuin olii­vi­öl­jyä myy­mäl­lä. Tina on tai­tee­na­lan am­mat­ti­lai­nen, ja hän on op­pi­nut tun­te­maan pai­kal­li­set kirp­pu­to­rit lä­pi­ko­tai­sin. Nyt hän hah­mot­te­lee mie­les­sään vin­ta­ge-tyy­li­sen puo­din pe­rus­ta­mis­ta Lo­vii­saan. Unel­mis­ta, in­to­hi­mos­ta ja har­ras­tuk­ses­ta on siis keh­key­ty­mäs­sä hä­nel­le myös työ.

– Li­säk­si voin tar­jo­ta suun­nit­te­lu­pal­ve­lui­ta. Olen ai­na ol­lut kiin­nos­tu­nut eko­lo­gi­suu­des­ta, ja len­tä­mi­nen mai­den vä­lil­lä on mie­ti­tyt­tä­nyt mi­nua. Hank­kies­sa­ni myy­tä­vää puo­tii­ni en ai­na­kaan kul­ki­si tyh­jin kä­sin maas­ta toi­seen, Tina poh­tii.

REI­JA KOK­KO­LA
toi­mi­tus@ita­va­y­la.fi