Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine
ITÄ-UUSIMAA Kesäiset lämpötilat lienevät yhtenä syynä, että viikon kokonaistehtävämäärät pystyttelevät Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella edelleen korkealla tasolla. Koko viikon tehtävämäärä oli yhteensä 2 059.
– Pelkästään viikonlopun aikana hoidettiin yli 800 erilaista poliisitehtävää, joista 260 perjantain ja lauantain välisessä yövuorossa, kertoo komisario Miika Laine tiedotteessa.
Myös liikenteessä oli vilkasta viikonloppuna. Reilua ylinopeutta ajaneita kuljettajia jäi kiinni parisenkymmentä ja osa heistä oli liikenteessä kaksipyöräisillä. Lauantain mopomiitissä jäi kiinni kaksi kuljettajaa, jotka olivat liikenteessä viritetyillä mopoilla. Yhteensä valvontailmoituksia viritetyillä tai epäkuntoisilla mopoilla liikenteessä olleille kuljettajille kirjattiin kuusi. Porvoossa moottoripyörän kuljettajalle mitattiin kuudenkympin alueella nopeudeksi 115 kilometriä tunnissa, paikoitellen jopa enemmän, kertoo komisario Katri Lehti.
Joukkoon mahtui myös 14 kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Liikenteestä jäi kiinni myös useita päihtyneitä ja kortittomia kuljettajia. Rattijuoppoja jäi poliisin haaviin yhteensä 33.
Erilaisia kotihälytyksiin liittyviä tehtäviä hoidettiin 104. Näistä suurin osa oli henkilö häiriöksi -tehtäviä. Viime viikolla ilmoitetuissa väkivaltarikoksissa oli havaittavissa laskua, samoin kuin asuntomurroissa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot