Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Tyhjentynyt Porvoon ns. kunnantalo saa pian uutta elämää.
Mika Laine
PORVOO Porvoon kaupunki tarjoaa mahdollisuuden kuitata parkkisakon päivän kestävällä yhdyskuntapalvelulla Kunnantalolla. Itäväylä aloittaa ”Porvoon parhaimmat parkkimokat”-sarjan julkaisemisen.
Porvoon kaupunki on tunnettu ahkerista pysäköinninvalvojistaan, sillä sakkolappu napsahtaa hetkessä, jos kansalainen on jättänyt parkkimaksunsa suorittamatta. Moni syöksyy hädissään autolleen nähdessään sinipukuisten hiippareiden lähestyvän autoaan.
Parkkipirkoiksi ja lappuliisoiksi kutsutut pysäköinninvalvojat tekevät työtään välillä suorastaan vaarallisissa olosuhteissa. Aika monesti he saavat kuulla, että ”tunge se sakkolappu sinne, minne aurinko ei paista” ja muuta ikävää.
Ahkera parkkimaksujen tarkistaminen saattaa ärsyttää ihmisiä, mutta pitäisi toisaalta muistaa parkkipirkkojen työn tärkeys Porvoon kaupungille. Kassaan kilahtaa tuntuva summa vuositasolla.
Tunsitko nyt piston omassatunnossasi?
Aika moni nimittäin heittää suivaantuneena parkkisakkonsa roskikseen tai Porvoonjokeen.
– Porvoon kaupungilta jää saamatta tuntuvia summia, kun ihmiset eivät maksa pysäköintivirhemaksujaan, sanoo Pate Parkkinen kaupungin pysäköinninvalvonnasta.
Parkkinen huomauttaa, että Porvoon kaupunki on pyrkinyt tekemään laillisen parkkeeraamisen mahdollisimman helpoksi. Kaupungilla on 10 pysäköintivalvonta-aluetta, jossa maksun voi suorittaa kortti- tai lähimaksulla ja kuntalaisella on tarjolla myös viisi eri sovellusta, jotka toimivat matkapuhelimella. Kolikoilla toimivia automaatteja on niin ikään vielä joitakin.
– Maksuhan on melko pieni, vain 2,10 euroa tunnilta. Siinä ajassa ehtii ihan hyvin kipaista useammassakin kaupassa. Maksulipuke tulee asettaa esille siten, että pysäköinninvalvoja näkee sen ongelmitta. Sitä ei saa rytätä tai mytätä kiusantekomielessä, Parkkinen huomauttaa.
Kunnantalon ylimmät kerrokset tyhjenivät Porvoon kaupungin työntekijöiden siirryttyä Nimbukseen.
Mika Laine
Rihkamatorin kupeessa olevassa Kunnantalossa, jossa Itäväylän toimituskin sijaitsee, on nykyään paljon tyhjää tilaa. Porvoon kaupunki ei halua, että arvokas rakennus rapistuu niille sijoilleen, joten jatkossa tyhjiin tiloihin sijoitetaan henkilöitä, jotka ovat jättäneet parkkisakkonsa maksamatta.
Toimintaa koordinoi Rikosseuraamuslaitoksen velvoittamana pysäköinninvalvontatoimisto, joka sijaitsee myös Kunnantalossa. Jos siis lompakko ei anna periksi parkkisakon maksamiselle, voi maksusta laistanut henkilö ilmoittautua vapaaehtoiseksi suorittamaan rakennuksessa yhdyskuntapalvelua yhden päivän ajaksi aamukahdeksasta kello neljään iltapäivällä. Lakisääteiset kahvi- ja lounastauot kuuluvat työpäivään. Omat eväät täytyy olla.
Vaikka parkkisakkoa sanotaankin sakoksi, oikeasti kyseessä on hallinto-oikeudellinen kurinpitomaksu, Parkkinen painottaa.
Suomessa tämä kurinpitomaksu perustuu lakiin pysäköinninvalvonnasta (PysVL 17 §), ja sen suuruus vaihtelee 20 – 80 euron välillä. Porvoossa lusmuilijoilta rokotetaan tällä hetkellä 50 eurolla. Summaa on korottamassa 60 euroon.
Kunnantaloon on asennettu valvontakamerat kuvaamaan Kunnantaloon saapuvia puuhailijoita.
Mika Laine
Maksullisen pysäköinnin aluetta ollaan Porvoossa laajentamassa Länsirannalle. Samalla keskustan alueella kaavaillaan roimaa noin 30 prosentin korotusta pysäköintimaksuihin.
– Meillä on vahva epäilys siitä, että pysäköintivirhemaksujen määrä tulee lisääntymään korotuksen johdosta.
Tilastollinen tosiasia on myös se, että vain harva pysäköintivirhemaksusta tehty oikaisuvaatimus menee läpi, ja niistäkin suurin osa koskeen yksityisiä alueita. Oikeusrumban sijasta jatkossa pääsee helpommalla vain livahtamalla huomaamattomasti päiväksi puuhailemaan Kunnantaloon.
– Yhdyskuntapalveluun päiväksi osallistuva voi muun muassa siivota porraskäytäviä tai muutoin osallistua rakennuksen kunnostukseen. Erityisesti toivottaisiin parkkisakkolaistajia, joilla olisi kädentaitoja. Liikuntarajoitteisille yhdyskuntapalvelu voi olla haastavaa, mutta heillekin yritämme tarjota sopivia tehtäviä. Polvisuojukset tarjoaa Rise, Parkkinen sanoo.
Kunnantalon toimivuutta yhdyskuntapalvelun suorittamispaikkana testattiin hiljattain vapaaehtoisvoimin.
Marko Wahlström
Sakkorikolliset voidaan tarvittaessa myös hakea kotoaan suorittamaan yhdyskuntapalvelua, mikäli pysäköintivirhemaksua ei ole suoritettu viimeistään eräpäivänä tai tehty oikaisuvaatimusta tuohon päivämäärään mennessä. Kun poliisin avustamana yhdyskuntapalvelua suorittamaan noudettu henkilö on saatettu rakennukseen, ei sieltä saa poistua ennen kuin päivän työt on tehty. Tämä pätee myös vapaaehtoisiin.
Rakennus on tähän toimintaan sopiva, sillä ikkunoissa on kalterityyppinen ratkaisu, ja sisäpiha sopii näille päivävangeille soveltuvaan ulkoiluun. Talon alapuolella sijaitsee myös parkkihalli, johon sakkorikollisten autot voidaan ottaa takavarikkoon siksi ajaksi, kunnes sakko on maksettu tai yhdyskuntapalvelu on suoritettu. Piha-aluetta voidaan käyttää myös muuhun pysäköinninvalvontaan kuuluvaan tehtävään.
Ikkunoihin on asennettu kalterit mutta vain puolittain, jotta ne eivät peittäisi Kunnantalosta avautuvaa upeaa näköalaa Porvoon länsirannalle.
Mika Laine
Nimittäin Porvoossakin pysäköinninvalvonta huolehtii auton pysäyttämistä, pysäköimistä ja joutokäyntiä koskevien sääntöjen ja määräysten noudattamista katu- ja puistoalueilla. Tämä tarkoittaa, että pysäköinninvalvonta valvoo, että liikennesääntöjä ja liikennemerkkejä noudatetaan oikein ja autot ovat nätisti niille osoitetuissa parkkiruuduissaan. Tieliikennelain mukaan sääntöjen ja liikennemerkkien noudattaminen on aina kuljettajan vastuulla, mutta nyt apua saa parkkipirkoilta, mikäli oma ajotaito on hakusessa. Pysäköinninvalvojat ovat huomanneet, että yllättävän moni osuu harhaan parkkeeratessaan.
– Autoja parkkeerataan miten sattuu pysäköintiruutuihin. Sellainen ei käy päinsä. Me voimme jatkossa opastaa oikeanlaiseen parkkeeraamiseen sakkorikollisen suorittaessa yhdyskuntapalveluaan, sillä rakennuksen sisäpihalla on myös parkkiruutuja opetusta varten, pysäköinnintarkastaja Pirkko-Liisa Neuvonen toteaa.
Pysäköinninvalvojien haalarikameran taltioimat parhaimmat tallenteet pääsevät Itäväylä uutuussarjaan.
Lutsenko Oleksandr
Koska kyseessä on vankilatyyppinen rangaistus, mutta rikos on kuitenkin rikosasteikolla suhteellisen pieni, ei yhdyskuntapalvelusta jää henkilölle merkintää rikosrekisteriin. Tähän on tosin olemassa poikkeus. Jos maksamattomia sakkoja on kertynyt ennestään jo viisi, ja käyttöön on otettu mahdollisesti jo rengaslukko, voi kuudennen sakon kohdalla rapsahtaa merkintä rikosrekisteriin.
– Emme kuitenkaan toivo tällaista. Olisi tärkeää, että sakkorikolliset osallistuisivat omalla työpanoksellaan Porvoon kaupungin yhteiseen hyvään, mikäli sakon maksaminen on ylivoimaista. Meille saa ilmoittautua välttääkseen kotoa noutamisen ja 50 euron sakon, Neuvonen sanoo.
Itäväylä haluaa kantaa kortensa kekoon, jotta arvokas rakennus säilyisi kunnossa ja hyvänä toimistotilana. Toimituksessa ei kukaan myönnä parkkeeraavansa väärin, saati vain osittain parkkiruutuun osuen. Toimituksen tiedossa on, että jokainen sakkoon velvoittava parkkeeraustapahtuma tallennetaan pysäköinninvalvojan haalarikameralla ja älypuhelimella.
– Itäväylä aikoo jatkossa julkaista uutta ”Porvoon parhaimmat parkkimokat”-sarjaa sekä printtilehdessä että netissä videoina, Itäväylän päätoimittaja Mika Laine paljastaa.
KOIJA REKKOLA
toimitus@itavayla.fi
Kunnantalon seinää koristaneet tekstit vaihtuivat pääsiäisenä.
Marko Wahlström
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot