Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Ensi viikonloppuna on hyvä mahdollisuus nähdä revontulia myös Etelä-Suomessa.
Mika Laine
ITÄ-UUSIMAA Perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä on hyvä mahdollisuus nähdä revontulia eteläisessäkin Suomessa.
Auringossa leimahtivat tämän viikon keskiviikkona ja torstaina roihut, joiden yhteydessä avaruuteen sinkoutui myös suuri kaasupilvi eli koronan massapurkaus. Kaasupilvet matkaavat avaruudessa parin päivän ajan, ja niiden ennustetaan osuvan maapallon magneettikenttään perjantain ja lauantain välisenä yönä sekä lauantaina illalla.
Maahan osuessaan massapurkaus synnyttää geomagneettisen myrskyn, jonka näkyvin vaikutus ovat tavanomaista eteläisemmillä alueilla loimottavat revontulet.
– Revontulien todennäköisyys Suomessa on suurimmillaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, mutta niitä kannattaa tähyillä myös jo tulevana yönä, arvioi avaruussääpäivystäjä Matias Takala Ilmatieteen laitokselta.
Lapissa revontulet ovat yleisiä rauhallisenkin avaruussään aikana, mutta tulevina öinä niitä odotetaan näkyvän koko Suomessa. Suurimmillaan geomagneettinen myrsky voi yltyä niin voimakkaaksi, että revontulia saatetaan nähdä jopa Välimerellä asti.
Paras aika katsella revontulia on yleensä keskiyön tienoilla, mutta tulevina öinä tilannetta kannattaa ryhtyä seuraamaan heti pimeän tultua.
Pilvisyys vaihtelee viikonloppuna
Myrskyisän avaruussään lisäksi revontulien näkeminen edellyttää riittävän pilvetöntä maanpäällistä säätä.
Ilmatieteen laitoksen sääennusteen mukaan perjantain ja lauantain välisenä yönä selkeintä on maan pohjoisosassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia, missä pilvisyys on paikoin runsasta. Maan etelä- ja keskiosassa on jonkin verran yläpilveä, mikä voi heikentää mahdollisten revontulien näkyvyyttä. Lauantain ja sunnuntain välisen yön alkupuolella selkeintä on maan itä- ja pohjoisosassa. Yön aikana runsaampaa pilvisyyttä leviää maan länsiosasta myös muualle maahan.
Revontulien lisäksi raju avaruussää voi aiheuttaa häiriöitä joissain teknisissä järjestelmissä: esimerkiksi pitkän matkan radioliikenteessä, satelliittipaikannuksessa ja joskus myös sähköverkossa. Tavallinen kansalainen ei näitä häiriöitä yleensä arjessaan huomaa, mutta ammattilaisilta ne vaativat varautumista. Ilmatieteen laitos tukee tätä varautumista tuottamalla kohdennettuja avaruussääpalveluja alttiiden järjestelmien ylläpitäjille ja käyttäjille.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot