Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Albert Edelfelt, Vänrikki Stoolin tarinat, kuvitus, Sotilaspoika 1897-1900, Ateneumin taidemuseo.
PORVOO, HAIKKO Villa Albertin kesän konserttikauden päättää keskiviikkona 11.9. kello 18 musiikkia ja runoja -ohjelma, jossa esitetään Vänrikki Stoolin tarinoiden runoja niin lausuen kuin laulaen.
Lausuja Erja Noroviita ja Runebergskörenin kolmoiskvartetti, solistina Jonas Sjöroos ja johtajanaan Jerker Illman ovat Vänrikki Stoolin lumoissa. Konsertin yhteydessä esitellään myös Albert Edelfeltin kuvituksia J.L. Runebergin rakastettuun teokseen. Pianisti Ilkka Joronen johdattaa kuulijat runojen tunnelmaan.
Edelfeltin äiti oli valistunut ja kulttuurista monipuolisesti kiinnostunut. Hän oli kasvanut Porvoossa runebergiläisten ihanteiden sävyttämässä ilmapiirissä. Samat ihanteet hän halusi siirtää omaan kotiinsa ja istuttaa taiteilijapoikansa elämään. Siinä hän onnistui erinomaisesti. Koko elämänsä ajan Edelfelt ihannoi kotimaataan ja kunnioitti Johan Ludvig Runebergin elämäntyötä. Runebergin kuvaamista sankareista kerrottiin Edelfeltille jo lapsuudessa Kiialan kartanossa. Olihan sen palveluskunnassa henkilöitä, joiden isät olivat kaatuneet Suomen sodassa. Edelfelt piti kunnia-asianaan kuvittaa Vänrikki Stoolin tarinat. Albert Edelfelt teki Vänrikki Stoolin tarinoiden piirustukset vuosina 1894-1900, ja kuvitetut vihot julkaistiin 1898-1900, kerrotaan tiedotteessa.
Liput pyydetään varaamaan etukäteen joko sähköpostilla albert-edelfeltin.saatio@pp.inet.fi tai puhelimitse 050 55 33 290 tai 040 55 29 083. Liput voi lunastaa esitykseen tullessa.
»» Runoja ja musiikkia – Vänrikki Stoolin tarinoita ke 11.9. klo 18
Villa Albert, Albert Edelfeltin ateljeemuseo
Edelfeltinpolku 3, 06400 Porvoo
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot