Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Digiopastuksiin voi tulla matalalla kynnyksellä. Vastauksia pulmiin pohditaan yhdessä.
Leena Kultanen
PORVOO, KESKUSTA Digiopastusten kysyntä jatkaa kasvuaan. Porvoon kirjastot ja Enter ry vastaavat tähän tarpeeseen, ja syksystä lähtien myös Gammelbackan kirjaston digiopastuksiin voi osallistua ilman ajanvarausta.
Digiopastuksissa apua saa muun muassa tietokoneiden, tablettien ja älypuhelimien peruskäytössä. Myös sovellusten ja erilaisten verkkopalveluiden käyttöön on mahdollista saada tukea. Kaikki opastukset ovat maksuttomia, kerrotaan Porvoon kaupungin tiedotteessa.
Syksyllä muutamana opastuskertana on mukana myös Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen edustajia, jotka esittelevät hyvinvointialueen digitaalisia sosiaali- ja terveyspalveluja.
– On hienoa, että Porvoosta löytyy vapaaehtoisia Enterin toimintaan niin paljon, että voimme tarjota henkilökohtaista maksutonta digiopastusta kolmena päivänä viikossa kolmessa eri kirjastossa. Vapaaehtoiset ovat toiminnan peruskivi. Heistä opastustoiminta on antoisaa ja palkitsevaa, vaikka siitä ei makseta. He pääsevät tapaamaan paljon uusia ihmisiä tämän toiminnan kautta, kommentoi Enter ry:n koordinaattori Sonja Bäckman.
Bäckman ottaa puheeksi myös Matkahuollon uuden sovelluksen ja sen, miten se on mietityttänyt senioreita. – Odotettavissa on, että he tulevat kysymään meiltä asiasta - opastajat ovat kokeneina neuvojina jo valmistautuneet näihin kysymyksiin.
Enter ry korostaa, että opastuksiin voi tulla matalalla kynnyksellä. Ajan varaamisesta luovuttiin, jotta paikalle olisi entistä helpompi tulla.
– Mikään ongelma ei ole liian pieni tai iso. Sitä ei myöskään tarvitse osata pukea sanoiksi tietotekniikan termein. Pähkäilemme yhdessä ratkaisua opastettavan tahtiin, Leena Kultanen muistuttaa.
Enter ry:n vapaaehtoiset seniorit antavat
henkilökohtaista vertaisopastusta Porvoon kirjastoissa seuraavasti:
» Tiistaisin: Porvoon pääkirjasto kello 10-12 (10.9.–10.12.2024).
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen edustajat paikalla 10.9. ja 3.12.
Paikka: 6 ja 12 hengen kokoushuoneet, Papinkatu 20.
» Keskiviikkoisin: Kevätkummun kirjasto kello 10-12 (11.9.-11.12.2024).
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen edustajat paikalla 8.10. Paikka: Sammontie 3.
» Torstaisin: Gammelbackan kirjasto kello 10-12 (12.9.-12.12.2024).
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen edustajat paikalla 7.11. Paikka: Keskusaukio 1.
Kirjaston henkilökunta auttaa kirjaston omien laitteiden ja palveluiden käytössä, sekä mahdollisuuksien mukaan asiakkaiden omien laitteiden peruskäytössä. Kirjasto opastaa asiakkaita myös muiden palveluiden äärelle osana tietopalvelua.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot