Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Jenna Seppänen sai juhlallisen kukituksen lisäksi palkinnon arvoltaan 3 000 euroa.
Atte Sintonen
PORNAINEN Pornaisten kiertoliittymän taidekilpailun voittajaksi noussut Jenna Seppänen palkittiin juhlallisesto torstaina 26. syyskuuta. Voittaja saapui paikalle taideteoksen teeman mukaisesti hevoskyydillä.
Teoksellaan Kotiinpaluu Jenna Seppänen voitti kuntalaisten äänet selkeällä 39 prosentin enemmistöllä. Hän aikoo ottaa kuntalaiset mukaan teoksen toteutukseen.
– Koko taidekilpailun äänestysaktiivisuus yllätti minut täysin, olen hyvin otettu siitä, että 20 prosenttia kunnan asukkaista käytti ääntään ja vaikutti tulevan teoksen valintaan, Seppänen kiitti kuntalaisia.
Kuvassa vasemmalla on Kotiinpaluu -teoksella voittanut Jenna Seppänen, keskellä Pornaisten kunnanvaltuuston puheenjohtaja Erja Palviainen ja oikealla kunnanjohtaja Antti Kuusela.
Atte Sintonen
– Teoksen historiallinen tarina on liikuttava, mutta olen itse myös käynyt Pornaisissa hevosten vuoksi 20 vuoden ajan, hän avasi hevosteemaa.
– Lisäksi tunnen ihmisiä, jotka ovat syntyneet täällä ja palanneet takaisin tänne perustamaan perhettä. Kotiinpaluu kuvaa hyvin myös heidän tarinaansa.
– Toivottavasti jokaisesta Pornaisten kylästä osallistuu kuntalaisia ja tuo teokseen paikallisia kiviä, Seppänen hymyilee ja painottaa, että kaikilla vauvasta vaariin pitää olla mahdollisuus osallistua teoksen luomiseen.
– Haaveissani on taideteos, joka on yhdessä rakennettu paikallisuutta vaalien. Haluan dokumentoida teokseen tuotujen kivien alkuperän ja tarinan niiden taustalla.
Kirkkotie herää eloon kulttuurilla
– Olemme tekemässä Pornaisten historiaa. Täällä ei ole ollut yhtään patsasta tai vastaavaa maamerkkiä. Kirkkotie tulee heräämään kulttuurilla eloon, Pornaisten kunnanvaltuuston puheenjohtaja Erja Palviainen totesi tilaisuudessa.
– Suuret onnittelut Jenna Seppäselle ja hienoa, että pääsemme kaikki mukaan myös teoksen luomiseen, iloitsi Palviainen.
Jenna Seppänen sai juhlallisen kukituksen ja 3 000 euron palkinnon. Hänen teoksensa Kotiinpaluu rakennetaan Kirkkotien kiertoliittymään viimeistään kesällä 2025.
Kuntalaisia informoidaan keväällä, miten he voivat osallistua kivien keräämiseen.
Torstaina runsaslukuinen joukko tutustui valokuvanäyttelyyn ja myös itse Linnanheimon huoneeseen.
Atte Sintonen
Kulttuuria ei puuttunut päivästä
Kulttuuria ei puuttunut Pornaisten kunnan tapahtumarikkaasta päivästä, sillä samana päivänä taidekilpailun palkitsemisen kanssa vietettiin myös Pornaisten kunnankirjaston Regina Linnanheimo -huoneen avajaisia.
Aamupäivän aikana noin 30 vierailijaa sai tutustua paitsi valokuvanäyttelyyn myös itse Linnanheimon huoneeseen. Lisäksi Pellavasalissa oli mahdollisuus katsella hänen tähdittämiään elokuvia.
Informaatikko Mari Ahokas esitteli Linnanheimojen suvun kiehtovaa historiaa. Näyttelyssä on nähtävillä muun muassa Regina Linnanheimon häämekko ja asusteita, leikekirjoja, postikortteja sekä valokuvia.
Erityistä mielenkiintoa herättävät harvinaiset, alkuperäiset elokuvasopimukset. Näyttelymateriaali tullaan tallentamaan ensi vuoden aikana Sanapaltti-tietokantaan kaikkien nähtäville.
Valokuvanäyttely on esillä Pellavasalissa vuoden loppuun saakka ja Regina Linnanheimo -huoneeseen voi tutustua opastetuilla kierroksilla seuraavina päivinä: 27.9., 30.9., 3.10., 14.10., 17.10., 18.10., 21.10. ja 22.10.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot