Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon vanhan sillan mittava ja monivaiheinen peruskorjaus on alkanut työmaan perustamisella. Siltapuiston vanha jatkosodan aikainen muistotykki on viety suojaan korjaustöiden ajaksi.
Marko Wahlström
VANHA-PORVOO Porvoon vanhimman, elinkaarensa päähän tulleen sillan korjaustyöt ovat alkaneet työmaan perustamisella. Urakan ajaksi Siltapuiston pysäköintialue muutetaan työmaan tukikohta-alueeksi ja Ratakadun pysäköintipaikka varastoalueeksi.
– Aloitamme väliaikaisen kävelysillan teräsosien kasaamisen parkkipaikalla, työpäällikkö Teemu Kiiskinen pääurakoitsija Kreate Oy:stä kertoo.
Korjausurakka kestää kesäkuuhun 2026 saakka.
– Paalutustöihin pääsemme sitten, kun jäät ovat sulaneet.
Urakka-alueella kulku on ulkopuolisilta kielletty niin maalla kuin joessa, jossa tulee liikkumaan töiden edetessä työmaalautta.
Porvoon vanha silta on keskeinen osa Vanhan-Porvoon rakennettua ympäristöä ja matkailukaudella turistivirtojen kansoittama.
Marko Wahlström
Porvoon vanhan sillan korjausurakka vaikuttaa alueen liikenteeseen. Karttaan on merkitty liikenteenohjaus.
Porvoon kaupunki
"Vanhat rakenteet ovat aina yllätyksellisiä"
Sillan peruskorjaus toteutetaan Museoviraston ja Porvoon museon valvonnassa.
– Vanhat rakenteet ovat aina yllätyksellisiä. Nähtäväksi jää mitä sieltä paljastuu, kun ruvetaan kaivuutöihin. Esille voi tulla arkeologisia löydöksiä tai pilaantunutta maa-ainesta, Kiiskinen povaa kohteen isoimmiksi yllätyksiksi.
Porvoon vanha silta sijaitsee paikalla, jolla on sijainnut silta 1400-luvulta lähtien. Nykyinen puukantinen teräspalkkisilta rakennettiin alunperin 1850-luvulla. Sillan kansirakenteet on uusittu vuonna 1954, josta asti silta on ollut liikenteen käytössä. Sillan kunto on todettu useissa kuntotutkimuksissa heikoksi.
Historiallinen silta oli Porvoonjoen ainoa ylityspaikka vuoteen 1957, jolloin Mannerheiminkadun silta otettiin käyttöön.
Uusi silta verhoillaan vanhoilla kivillä
Tuusulalaisyhtiö on erikoistunut vaativien kohteiden toteuttamiseen. Parhaillaan yhtiöllä on käynnissä sen historian suurin hanke, jossa uusitaan isot Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen riippusillat Paraisilla.
– Olemme tehneet myös vastaavia historiallisia siltakohteita, joissa on ollut vanhojen kivirakenteiden purkua ja uudelleen asennusta samoille paikoille, Kiiskinen.
Hän korostaa, että Porvoon vanhan sillan peruskorjauksessakin vaalitaan historiallista kohdetta jäljittelemällä vanhaa siltarakennetta.
– Paikalle rakennetaan uusi silta, joka verhoillaan vanhoilla kivillä. Siltarakenteeseen tulee puukantinen silta, mikä tyypillinen historiallisissa kohteissa, eikä tee sinällään poikkeusta muista vastaavista.
Erityiseksi työkohteen tekevät sillan maatuet. Nykyisen sillan maatuet ovat liikkuneet, joten niiden purkaminen ja uudelleenrakentaminen on välttämätöntä.
– Teemme uudet betonirakenteet, jotka verhoilemme vanhoilla kivillä. Näin sillasta tulee vanhan näköinen, eikä sillan ympäristöä muuteta, Kiiskinen sanoo.
Paalutukset, suihkuinjektoinnit (maapohjan vahvistamistapa) ja tukiseinien ankkuroinnit toteuttaa urakoitsijan yhteisyritys KFS Finland Oy.
Muistotykin jalusta on aidattu ja tykki viety säilöön.
Marko Wahlström
Tällä paikalla sijainnut ravintola Fryysarinrannan kesäkioski on siirretty pois paikoiltaan. Aurinkovarjojen jalat ovat jääneet paikoilleen.
Marko Wahlström
"Työ etenee vaiheittain järjestyksessä"
Siltatyömaa työllistää 1–2 työnjohtajaa ja työvaiheesta riippuen 5–10 henkilöä. Keskivahvuus tulee olemaan viisi henkilöä.
– Työ etenee vaiheittain järjestyksessä, eikä montaa työvaihetta pysty tekemään keralla.
Korjausurakan työvaiheita ovat muun muassa väliaikaisen kevyen liikenteen sillan rakentaminen, vanhan sillan purkaminen, rantojen maatuet, sillan rakentaminen uudelleen ja väliaikaisen sillan purku.
– Sitten, kun olemme saaneet väliaikaisen kevyen liikenteen sillan tehtyä, voidaan liikenne vanhalta sillalta katkaista. Tämä tapahtuu arviolta huhtikuun loppupuolella.
Urakan merkittävistä työvaiheista tiedotetaan erikseen. Pääurakoitsija ilmoittaa viikoittaisista merkittävistä töistä urakka-alueella olevalla ilmoitustaululla.
Itä-Uudenmaan ja Porvoon seudun ruotsinkieliset veteraanit saivat vuonna 1983 lahjoituksena sota-ajan muistomerkiksi jatkosodan aikaisen raskas patteristo 21:n tykin (Wz 29 Schneider 125 mm). Tykki sijoitettiin vanhan sillan tuntumaan paikalle, josta tykistöosasto lähti Porvoosta vuonna 1941.
Arkito/Lukijan kuva
Muistotykki viety säilöön, kesäkioski siirretty pois
Porvoon kaupunki toimii sillan rakennuttajana.
– Väliaikainen kevyen liikenteen silta rakennetaan tilaajan toiveesta, jotta jalankulkijoille ei tulee kohtuuttoman pitkiä kiertoteitä, Kiiskinen kertoo.
Siltapuistossa oleva vanha jatkosodan aikainen muistotykki on siirretty kaupungin omana työnä säilöön siltatyömaan ajaksi. Myös ravintola Fryysarinrannan kesäkioski on viety pois paikoiltaan.
Uusi silta rakennetaan Ramboll Finland Oy:n tekemän yleissuunnitelman mukaan. Valittu siltamalli hyväksyttiin kaupunkikehityslautakunnassa talvella 2021.
Suosittu kuvauskohde ja rakkauden tunnustamisen paikka
Porvoon vanhin silta on matkailijoiden suosima kuvauspaikka. Silta nousi ainakin metallimusiikin ystävien tietoisuuteen, kun Metallica-yhtyeen rumpali Lars Ulrich kuvasi itsensä sillalla viime kesänä.
Sillalla myös monet rakastavaiset ovat osoittaneet toisilleen ikuista rakkautta kiinnittämällä siltaan symbolisen rakkauslukon ja heittämällä lukon avaimen Porvoonjokeen. Lukkoja on sillan kaiderakenteissa kolmisenkymmentä.
Vanha silta ei ole porvoolaisittain niin suosittu rakkauden silta kuin Runeberginpuiston ja August Eklöfin puiston välinen kävelysilta, jonka teräsvaijereissa roikkuu moninkertainen määrä rakkauslukkoja.
FAKTA
Porvoon sillat joen alajuoksulta yläjuoksulle:
» Aleksanterinkadun silta, keskusta/Länsiranta, valmistumisvuosi 2004. Silta palkittiin Vuoden betonirakenne 2004 -kilpailussa kunniamaininnalla.
» Kävelysilta, keskusta/Länsiranta, valmistui 5.1.1976. Porvoon kävelysilta. Silta palkittiin vuoden 1975 betonirakenteena.
» Mannerheiminkadun silta, keskusta, valmistumisvuosi 1957.
» Vanha silta Vanhan Helsingintien ja Sillanmäen välillä, Vanha-Porvoo, valmistumisvuosi 1850-luku/1954.
» Porvoonväylän moottoritiesillat, Suomenkylä, valmistumisvuosi 1979.
» Virtaalantien silta (maantie 1602), Virtaala/Strömsberg.
» Tukkilantien silta, Kerkkoo.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot