Tä­nään tu­lee ku­lu­neek­si kol­me vuot­ta sii­tä, kun Ve­nä­jä aloit­ti bru­taa­lin hyök­käys­so­tan­sa Uk­rai­naa vas­taan. Hel­mi­kuun 24. päi­vä 2022 on ikui­ses­ti mus­ta päi­vä ih­mis­kun­nan his­to­ri­as­sa. Kol­men vuo­den ajan kär­si­mys ja hä­vi­tys on ol­lut Uk­rai­nan ja uk­rai­na­lais­ten ar­kea. On tul­lut sel­väk­si, et­tä Ve­nä­jä ei mi­tään kei­no­ja kar­ta. Kan­sain­vä­li­nen ja hu­ma­ni­taa­ri­nen oi­keus ovat jo kau­an sit­ten saa­neet väis­tyä sek­su­aa­li­sen vä­ki­val­lan, si­vii­lei­hin ja lap­siin koh­dis­tu­vien raa­kuuk­sien ja mui­den so­ta­ri­kos­ten tiel­tä.

Sa­mal­la Uk­rai­na ja uk­rai­na­lai­set ovat tais­tel­leet hy­vin ur­he­as­ti va­pau­ten­sa puo­les­ta raa­ka­lais­mais­ta vi­hol­lis­ta vas­taan. On tär­ke­ää muis­taa, et­tä Uk­rai­nan va­paus­tais­te­lus­sa on maan it­se­näi­syy­den li­säk­si kyse myös koko Eu­roo­pan tur­val­li­suu­des­ta, ih­mi­soi­keuk­sis­ta ja de­mok­ra­ti­as­ta.

Suo­men kan­ta on joh­don­mu­kai­ses­ti ol­lut, et­tä mah­dol­li­sen rau­han­rat­kai­sun Uk­rai­nas­sa on ta­pah­dut­ta­va Uk­rai­nan eh­doil­la, ei päin­vas­toin. Nyt vii­me vii­kon ai­ka­na Uk­rai­nan rau­han­ky­sy­myk­seen liit­ty­en on tul­lut pal­jon huo­les­tut­ta­via ky­sy­mys­merk­ke­jä. Oli odo­tet­ta­vis­sa, et­tä USA:n pre­si­den­tin­vaa­lin lop­pu­tu­los ja Do­nal­din Trum­pin uu­del­leen­va­lin­ta pre­si­den­tik­si tu­lee ai­heut­ta­maan muu­tok­sia USA:n ul­ko- ja tur­val­li­suus­po­liit­ti­seen lin­jaan. Ja Trump on jo ai­em­min il­moit­ta­nut ha­lu­a­van­sa lo­pet­taa so­dan Uk­rai­nas­sa.

Mut­ta nyt USA:n uu­det lin­jauk­set he­rät­tä­vät suur­ta huol­ta. Joh­ta­vat yh­dys­val­ta­lai­set po­lii­ti­kot ovat muun mu­as­sa to­den­neet, et­tä Uk­rai­nan van­hoi­hin ra­joi­hin pa­laa­mi­nen tai Uk­rai­nan Nato-jä­se­nyys ei ole re­a­lis­tis­ta. Tie­däm­me myös, et­tä Trump on soit­ta­nut Ve­nä­jän Pu­ti­nil­le rau­han­neu­vot­te­lu­jen aloit­ta­mi­sek­si. On epä­sel­vää, mikä Uk­rai­nan ase­ma näis­sä neu­vot­te­luis­sa oli­si.

Täs­sä vai­ke­as­sa ti­lan­tees­sa koko Eu­roo­pan on yh­te­näi­ses­ti tu­et­ta­va Uk­rai­naa. Eu­ro­pan vies­ti USA:lle tu­lee ol­la kris­tal­lin­kir­kas. Rau­haa Uk­rai­nas­sa ei voi so­pia il­man Uk­rai­naa. Eu­roop­paan ei voi ra­ken­taa rau­haa il­man Eu­roop­paa. Sa­mal­la on vält­tä­mä­tön­tä, et­tä Suo­men ja koko Eu­roo­pan tu­lee jat­kaa Uk­rai­nan ta­lou­del­lis­ta ja aseel­lis­ta tu­ke­mis­ta, kun­nes rau­ha saa­vu­te­taan. Tuen kus­tan­nuk­set, mi­ten suu­ril­ta ne sit­ten vai­kut­ta­vat­kaan, kal­pe­ne­vat nii­den kus­tan­nus­ten ja kär­si­mys­ten rin­nal­la, jot­ka syn­tyi­si­vät, jos kään­täi­sim­me Uk­rai­nal­le sel­käm­me.

Em­me ai­na­kaan lä­hi­vuo­si­na voi ol­la var­mo­ja mis­sä mää­rin USA on si­tou­tu­nut Eu­roo­pan tur­val­li­suu­teen. Sa­mal­la Ve­nä­jän toi­min­ta ei ole muut­tu­nut mik­si­kään. Se käy edel­leen bru­taa­lia so­taan­sa Uk­rai­nas­sa. Sik­si vii­meis­tään nyt on käy­nyt sel­väk­si, et­tä Eu­roo­pan on otet­ta­va suu­rem­pi vas­tuu omas­ta puo­lus­tuk­ses­taan.

OT­TO AN­DERS­SON
» Kir­joit­ta­ja on itä-uus­maa­lai­nen kan­sa­ne­dus­ta­ja, RKP:n edus­kun­ta­ryh­män pu­heen­joh­ta­ja ja puo­lus­tus­va­li­o­kun­nan jä­sen