Viikon kysymys
A-
A+
Matka kohti maailman jääpursikärkeä alkaa. – Ensikosketuksen jälkeen syttyi kipinä harrastaa jääpurjehdusta vastapainona kesään painottuvalle valokuvaajan työlleni. Toki myös vauhdin hurma kiehtoi, sillä jääpurrella pääsee paljon kovempaa kuin kesäpurrella, Oscar Lindell sanoo 21 kiloa kilpapurtensa runkoa olkapäällään.
Marko Wahlström
PORVOO Porvoolainen Oscar Lindell voitti ensimmäisen jääpurjehduksen Suomen-mestaruutensa Säkylän Pyhäjärvellä. Viikkoa myöhemmin EM-kilpailuissa samalla järvellä hän varmisti paikkansa ensi vuoden MM-kilpailuun.
Mitkä ovat tunnelmasi ensimmäisestä SM-mestaruudesta?
– Sitä on alkanut ehkä isommin arvostaa nyt kuin pari päivää tai tuntia kilpailun jälkeen. Kilpailu (15.2.) jäi tyngäksi, koska emme päässeet toisena päivänä purjehtimaan huonon näkyvyyden takia. Kova hinku olisi ollut päästä ajamaan vielä sunnuntainakin, vaikka tiesin, että voitto oli selvä lauantain jälkeen.
Samassa kilpailussa EM-pronssia otti porvoolainen Reko Suojanen.
Montako SM-osakilpailua kaudessa on?
– Suomen ranking-sarjan (Keisari-ranking) kalenterissa on kuusi osakilpailua, jotka pidetään jääolosuhteiden mukaan eri puolilla maatamme. On kunnia-asia olla rankingin kärjessä jatkuvasti, jos näin sattuisi käymään. Lisäksi meillä on erikseen kaksi kilpailua, jotka voidaan viheltää käyntiin, kun keliolosuhteet sallivat.
– Tällä kaudella avauskisa oli Sallan Onkamojärvellä marraskuun puolivälissä. Vielä on yksi ranking-kisa jäljellä, jonka järjestää Borgå Segelsällskap (BSS) .22.–23.3.
Oscar Lindell nostaa tottuneesti 21 kilon painoisen jääpurtensa rungon olkapäälle. – Laji on fyysisesti raskas ja voimia kuluu kaluston siirtämiseen jäälle. Pari vuotta sitten laji pariin tuli Suomessa ensimmäinen naiskilpailija, Suomen DN-jääpursiliiton hallituksen sihteerinä toimiva porvoolainen kertoo.
Marko Wahlström
Miten kuvailet EM-kilpailun (22.–23.2.) tunnelmia?
– Karsiuduin EM-kilpailuissa 50:n parhaan joukosta, jolloin olisin päässyt ajamaan Euroopan-mestaruudesta. Jäin hopeatasolle (silver fleet) voittaen sen, kuten reilu vuosi sitten MM-kilpailuissa.
Lindell on näin ensimmäinen suomalainen, joka on voittanut silver fleetin arvokisoissa kahtena vuonna peräkkäin.
– Tavoitteenani oli EM-kisoissa saavuttaa suora paikka ensi vuoden MM-kilpailuiden gold fleetiin, joka näin toteutui. silver fleetin voiton ansiosta.
Edellisen kerran arvokisat on järjestetty Suomessa viimeksi 20 vuotta sitten. Kisapaikkakuntien olosuhteet vaihtelevat nopeasti.
– EM-kilpailuiden ensimmäisten kilpailijoiden saapuessa jäällä oli lunta viitisen senttimetriä ja ensimmäisen kilpailupäivän alkaessa jää oli puhdas.
Oscar Lindell uudisti koko kilpailukalustonsa vuoden 2022 kohtalokkaasti ympäripyörähdykseen päättyneen Norjan EM-kilpailun jälkeen. Kuva on joulukuulta 2022.
Arkisto/Mika Laine
Kuinka kauan olet harrastanut jääpurjehdusta?
– Ensikosketus alkoi 17-vuotiaana Emsalö Båtupplagin telakalta, jossa pääsin kokeilemaan Harry Thunebergin jääpurtta ensimmäisen kerran. Sen jälkeen minulle hankittiin oma pursi, jolla purjehdin pari ensimmäistä vuotta Emäsalon Orrbyfjärdenillä mökkiympäristössä.
Hän rakensi Harry Thunebergin ja porvoolaisen Lassi Ahon kanssa kolme purtta, joilla kilpaili kymmenen vuotta. Kilpailuita Oscar Lindell alkoi kiertää 19-vuotiaana: ensimmäisen täyden ranking-kauden ja EM-kilpailun Puolassa hän purjehti vuonna 2013.
– Syttyi kipinä harrastaa jääpurjehdusta vastapainona kesään painottuvalle valokuvaajan työlleni. Toki myös vauhdin hurma kiehtoi, sillä jääpurrella pääsee paljon kovempaa kuin kesällä purjeveneellä.
Lindell päätti silloin alkaa harrastaa lajia pienellä budjetilla.
– On kivaa olla mukana yhteisössä, jossa on samanmielisiä ihmisiä. Kun muutama uusi purjehtija aloitti uuden lajin, osoitti, että siinä voi kilpailla ihan tosissaan maailmantasolla.
Neljä vuotta sitten hän lähti uudistamaan koko kalustonsa.
– Vuoden 2022 EM-kilpailuissa Norjassa pyörähdin kerran ympäri, jolloin purren toinen luistin irtosi ja hajosi. Siellä ostin uuden purren.
Ammattivalokuvaajana Oscar Lindell taltioi kilpailusuorituksensa jääpurtensa keulaan kiinnitettävän 360°-kameran avulla. Taltioinneista hän voi myöhemmin analysoida suorituksensa tietokoneella.
Marko Wahlström
Mikä jääpurjehduksessa kiehtoo?
– Tuntuu hienolta ajaa tasaisella ja äänettömällä jäällä parhaimmillaan toista sataa kilometriä tunnissa. Toisaalta EM-kilpailuissa tuulta oli vain 1,5 metriä sekunnissa ja pystyimme purjehtimaan kilpaa 50–60 kilometriä tunnissa.
Mitä jääpurjehdus vaatii?
– Pohjimmiltaan sitä, että osaat purjehtia. Itselläni ei ole varsinaista purjehdusta, mutta kävin juniorina kaksi kesää purjehduskoulua ja olin parina kesänä keulagastina muutamassa kilpailussa.
Jääpurren runkoon kiinnitetään erilliset luistinosat, joita huolletaan ja teroitetaan säännöllisesti. Kuva on joulukuulta 2022.
Arkisto/Mika Laine
Paljonko jääpurjehduksen kilpailuissa on osallistujia?
– Suomessa osallistujamäärät ovat nousseet, koska olemme tehneet hyvää työtä lajiliittona. Meidät palkittiin Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n vuoden luokkaliittona vuosi sitten.
– Suomen rankingin viimeisissä 6–7 kilpailuissa on ollut mukana noin 100 kilpailijaa, kun aloittaessani lajin, mukana oli 38 kilpailijaa. Vuosittain 1–3 uutta purjehtijaa jää koukkuun. Pari vuotta sitten lajin parissa aloitti ensimmäinen naispurjehtija.
Mikä on tavoitteesi ensi vuoden MM-kilpailuissa?
– MM-projektia nyt rakennetaan. Realistinen tavoite on sijoittua maailman 20 parhaan joukossa. Kilpailut pidetään ensi vuonna Euroopassa.
Mitä kysyisit itseltäsi?
– Miten voi aloittaa harrastuksen? Ottamalla yhteyttä lajiliittoomme ja tulla tapahtumiin mukaan. On sata varmaa, että onpa kilpailu tai retkipäivä, purjehtimaan pääsee. Ja jos oikein hyvin käy, niin jää koukkuun, Suomen DN-jääpursiliiton hallituksen sihteerinä toimiva Oscar Lindell vastaa.
»»Suomen DN-jääpursiliiton verkkosivut löytyvät täältä
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot