Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine
Sipoossa Elinkeino- ja työllisyysjaosto on herättänyt minussa turhautumista jo pitkään. Jaoston olemassaolo on fakta, mutta sen todellinen tarkoitus on jäänyt minulle mysteeriksi. Jaosto ei tee päätöksiä, mikä on sinänsä ymmärrettävää kerta kyseessä on valmisteleva elin. Mutta jos jaosto on olemassa, sillä täytyy myös olla jokin merkitys? Sen sijaan, että jaosto toimisi kunnianhimoisena veturina yrittäjyyden ja paikallisen elinkeinotoiminnan edistämiseksi, se näyttää lähinnä olevan byrokratian kulissi.
Jaoston jäsenet on kyllä nimetty, heitä istutetaan kokouksissa, ja heidän nimensä koristavat pöytäkirjoja ja heille maksetaan kokouspalkkioita. Mutta kun on kyse todellisesta vaikuttamisesta, heidät ohitetaan täysin vedoten siihen ettei jaosto ole päättävä elin.
Kunnan elinkeinoyksikkö on viimeiset kaksi vuotta valmistellut uutta elinkeino-ohjelmaa, asia jonka pitäisi olla kunnan elinkeinoelämän kehittämisen kivijalka. Kun tämä ohjelma vihdoin tuotiin jaoston eteen, jaoston jäsenille ei annettu lupaa kommentoida sitä. Siis jaostolle, jonka pitäisi olla juuri se paikka, missä tällaisia linjauksia tarkastellaan ja arvioidaan. Mikä on elinkeinojaoston jäsenten tehtävä, jos heitä ei edes kuulla näin merkittävässä asiassa?
Tässä vaiheessa herää kysymys, onko kyseessä todellinen elin vai pelkkä kiiltokuva, joka antaa kunnan toiminnasta näennäisesti yhteistyökykyisen kuvan. Tämä ei ole pelkästään piittaamattomuutta jaoston jäsenten näkemyksistä, vaan myös huolestuttava merkki siitä, miten elinkeinoasioita Sipoossa ylipäätään hoidetaan. Kuinka yrittäjiä voidaan tukea tai paikallista elinkeinoelämää kehittää, jos edes valmistelun loppuvaiheessa ei sallita avointa keskustelua?
Sipoossa on valtavasti potentiaalia – sijainti, kasvava väestö ja sitoutuneet yrittäjät. Mutta nämä mahdollisuudet eivät realisoidu ilman aitoa sitoutumista elinkeinoelämän kehittämiseen.
Nyt ongelma näyttää kuitenkin saavan täysin uuden käänteen. Elinkeinojaosto ollaan lakkauttamassa, ja sen tehtävät yhdistetään maankäyttöjaostoon. Tämä kuulostaa ensi kuulemalta järkevältä – karsitaan turhia rakenteita ja yhdistetään toimintoja. Mutta onko tämä todella askel parempaan suuntaan?
On mielestäni täysin aiheellista kysyä, mitä elinkeinoasioille tapahtuu tämän yhdistymisen jälkeen. Kun kaksi näin merkittävää ja monimutkaista sektoria laitetaan saman katon alle, jääkö elinkeinoelämä maankäytön jalkoihin? Maankäyttöasioiden prioriteetti on usein välitön ja konkreettinen, kun taas elinkeinojen kehittäminen vaatii pitkäjänteistä työtä, strategista ajattelua ja sitoutumista. Tämän yhdistymisen myötä herää pelko, että elinkeinoasiat jäävät taka-alalle – juuri kun Sipoossa olisi valtava tarve kehittää paikallista elinkeinoelämää.
Sipoo tarvitsee rakenteita, jotka aidosti edistävät paikallista elinkeinoelämää. Elinkeinojaoston lakkauttaminen ja jaoston yhdistyminen maankäyttöjaostoon voi jättää tyhjiön elinkeinopoliittisessa keskustelussa. On erityisen tärkeää että kunnassa on selkeä ja osallistava foorumi jossa elinvoimaa koskevia asioita voidaan käsitellä kattavasti ja eri näkökulmista yhdessä eri sidosryhmien kanssa. Tästä syystä Sipoon Yrittäjät ry. aikoo esittää että Sipooseen perustettaisiin oma elinvoimafoorumi. Foorumi joka näin ollen tarjoaisi uuden ja entistä laajemman alustan tämän tärkeän työn jatkamiselle.
JEANETTE BROMAN,
SIPOON YRITTÄJÄT RY:N PUHEENJOHTAJA.
SIPOON ELINKEINO- JA TYÖLLISYYSJAOSTON YRITYSEDUSTAJA
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot