Työn ja työ­e­lä­män huo­non­tu­mi­nen on 2000-lu­vun Suo­mes­sa meil­le kai­kil­le va­li­tet­ta­van tut­tua. Juu­ri ja juu­ri ri­man ylit­tä­vää suo­ri­tus­ta vaa­di­taan yhä use­am­mas­sa hom­mas­sa, yhä use­am­mal­ta työn­te­ki­jäl­tä. Sii­hen on pak­ko alis­tua sel­vi­täk­seen yli­mi­toi­te­tuis­ta te­hok­kuus­vaa­ti­muk­sis­ta ja säi­lyt­tääk­seen työn­sä.

Yhä use­am­pi työ­paik­kan­sa par­hais­ta työn­te­ki­jöis­tä ko­kee ah­dis­ta­va­na, et­tei hä­nel­lä enää ole mah­dol­li­suut­ta teh­dä työ­tään hy­vin. Am­mat­tiyl­peys on ko­e­tuk­sel­la. Täl­le on ni­mi­kin. Sitä kut­su­taan "eet­ti­sek­si stres­sik­si'.

Kai­kis­sa töis­sä, mut­ta eri­tyi­ses­ti hoi­to­a­lal­la hyvä työn laa­tu edel­lyt­tää myös 'em­pa­ti­a­tai­to­ja'. Mut­ta kun ko­ti­käyn­te­jä te­ke­vän lä­hi­hoi­ta­jan käyn­ti­ai­kaa ly­hen­ne­tään ja ly­hen­ne­tään, hän ei enää eh­di har­joit­ta­maan näi­tä tun­ne­tai­to­jaan. Em­pa­ti­aan ei ole enää ai­kaa.

Kii­re sää­te­lee ajan­käyt­töä. Hi­os­tus ja pak­ko­tah­ti­suus kuor­mit­ta­vat yhä enem­män, al­ka­vat ah­dis­taa ja lo­pul­ta sai­ras­tut­ta­vat. Hoi­to­a­lan sai­raus­pois­sa­o­lot kas­va­vat. Hoi­to­hen­ki­lö­kun­taa ero­aa ja vaih­taa alaa.

Hy­vin­voin­ti­a­lu­ei­den leik­kauk­set joh­ta­vat en­sin työn­te­ki­jöi­den pa­hoin­voin­tiin ja tämä sä­tei­lee asi­ak­kai­siin. Te­hok­kuu­sa­jat­te­lu hei­ken­tää työn laa­tua, kos­ka leik­kaus­po­li­tiik­ka hy­vin­voin­ti­a­lu­eil­la tuot­taa pa­hoin­voin­tia.

Me va­sem­mis­tos­sa ha­lu­am­me, et­tä hy­vin­voin­ti­a­lu­eil­le taa­taan työ­rau­ha ja jo­kai­sel­le työn­te­ki­jäl­le sel­lai­set työ­eh­dot, et­tä hä­nen on re­a­lis­tis­ta teh­dä työn­sä kun­nol­la!

MIK­KO NIE­MI­NEN,
KUN­TA- JA ALU­E­VAA­LIEH­DO­KAS (VAS.),
POR­VOO