Viikon kysymys
A-
A+
Eräs vähemmistö tuli aikoinaan maailman onnellisimpaan maahan ja julisti sen omakseen. Ensitöikseen se tuhosi paikallisen muinaisuskon ja pakkokäännytti kansan väkivalloin omaansa, vei alkuperäisväestön viljelytilat, riisti heiltä oikeuden omaan kieleen sekä tuohivirsuihin ja pakotti kaikki viljelemään vieraslaji perunaa herkullisen kaskinauriin sijaan ja käymään uusissa jumalanpalveluksissa ja lisäksi maksamaan hengellisestä pelastuksesta sekä vähemmistön hallitsijalle raskaita veroja. Kenellekään ei liene epäselvää mistä maasta on kyse, mutta eräät näyttävän unohtaneen sen.
Tämä sama vähemmistö jota on alle 5 % kansasta nauttii edelleen hämmästyttävistä etuisuuksista. Heillä on mm. omat valtiolliset radio ja tv-kanavat sekä instituutiot ja pankit. Vähemmistön vaatimuksesta valtion virkoihin nimitettävän henkilön pitää olla kaksikielinen, joten vähemmistö on tässä etuasemassa. Heillä on omat teatterit, päiväkodit, koulut ja yliopistot, joihin he pääsevät valtaväestöä huomattavasti helpommin opiskelemaan. Täällä Porvoossakin enemmistön kyläkouluja pyritään lakkauttamaan, mutta jostain syystä ei vähemmistön.
Ehkä omituisin asia on se että enemmistö, jota on siis se 95 % kansasta, pakotetaan vieläkin opiskelemaan vähemmistön kieltä kaikilla kouluasteilla. Kuin rinkulana Å:n päällä äskettäin uutisoitiin vaatimuksesta, että vähemmistökielen opetusta tulee jopa radikaalisti lisätä korkeakouluissa ja viimeisimpänä päiväkodeissa. Poikkeuksiakin on. Ahvenanmaan kouluissa enemmistökielen opiskelu on aina ollut vapaaehtoista.
Tragikoomista asiassa on se että mannersuomessa ei käytännössä tarvitse käyttää vähemmistökieltä, vaikka muuta kovasti yritetään väittää. Kyse ei ole siitä etteikö kielten opiskelu olisi hyödyllistä, vaan siitä että kyseisen kielen pakko-opiskelu on räikeää valtapolitiikkaa ja suurimmalle osalle enemmistöstä ajan ja resurssien hukkaamista.
On ällistyttävää miten tällainen elitismi on mahdollista demokraattisessa maassa, sillä termihän yleensä tarkoittaa enemmistövaltaa, jossa huomioidaan myös vähemmistön oikeudet. Nyt tuntuu kuin enemmistö olisi kokonaan unohdettu ja ”valtavähemmistö” sanelee asiat. Tilanne on vielä vuosisatojen jälkeenkin se, että enemmistö uinuu unohduksen alhossa ja pääosin vielä maksaakin verojen muodossa vähemmistön vaatimat viulut. Jos asiaa ihmettelee ääneen, käsketään rasistisesti painua hiiteen.
Eräs valtavähemmistön edustaja ihmetteli taannoin kolumnissaan lähes tuohtuneena miksi Baltian maissa ei siirrytä samanlaiseen systeemiin kuin täällä? Sama ylimielinen röyhkeys jatkuu! Ensinnäkin missään päin maailmaa ei ole (paitsi itänaapurissa) näin vääristynyttä ”systeemiä”. Toiseksi, jos yllämainitut asiat olisivat tapahtuneet täällä lähihistoriassa kuten Baltiassa tai tämä vähemmistö olisi tullut lännen sijasta idästä, tokkopa tällaisia elitistisiä etuisuuksia tänä päivänä olisi ex-valloittajalle tarjolla ja jos olisi, veikkaisin että niitä karsittaisiin nyt kovalla kädellä kuten Baltiassa tapahtuu.
Pakotettu kaksikielisyys on rikkaus vähemmistölle, mutta rasismia enemmistöä kohtaan.
MAARIT LARSSON
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot