Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon jäähallilla järjestetään lauantaina taitoluistelukilpailu.
Mika Laine
PORVOO Porvoon jäähallilla järjestetään lauantaina 15.helmikuuta yksinluistelukilpailu, johon on ilmoittautunut lähes 120 luistelijaa ympäri eteläistä kilpailualuetta.
– Toivotamme tervetulleeksi luistelijat, valmentajat ja kannustusjoukot Kouvolasta, Tuusulasta, Haminasta, Hyvinkäältä, Järvenpäästä, Keravalta, Kotkasta, Lohjalta, Loviisasta ja Vihdistä. Omasta seurastamme kilpailuun osallistuu 31 kilpaluistelijaa, kertoo kilpailunjohtaja Hanna Kokko.
Kilpailusarjoina nähdään Helmikuun Tähdet -kilpailussa tähtiarviointisarjat: Tintit, Minit, B-silmut, Taitajat ei-axel, Taitajat, Tähtisilmut, Tähtidebytantit, Tähtinoviisit, Tähtijuniorit ja Tähtiseniorit.
– Kilpailun nuorimmat osallistujat ovat kuusivuotiaita ja vanhimmat täyttäneet jo 20 vuotta. Nämä alueelliset kilpailut ovat monelle ensimmäisiä paikkoja isommille kisaamisille, jatkaa Kokko.
Kilpailun mahdollistaa kilpailupäivänä valmennuksen lisäksi neljä tuomaria ja joukko lukuisia innokkaita vapaaehtoisia.
– Seuratoiminta perustuu yhdessä tekemiseen. Nämäkin lasten ja nuorten kilpailut järjestelyineen mahdollistuvat kotien osallisuudella, painottaa Kokko
Kilpailua voi tulla seuraamaan maksutta. Kilpailupäivä alkaa lauantaina 15.helmikuuta Porvoon jäähallilla klo 8.30 ja jatkuu klo 19.30 saakka.
Kilpailua on mahdollista seurata myös maksullisen livestreamin välityksellä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot